Tänään ajelutin Incan Skanssiin. Sinnehän sisälle koirat eivät ole tervetulleita, mutta me menimme, koska olimme matkalla Faunattareen.
Sen kaupan löytyminen kesti jonkin aikaa, kun koko Skanssi on minulle ihan outo paikka. Kerran aikaisemmin olen siellä käynyt. No me sitten Incan kanssa menimme siellä sinne tänne, että löysin edes hissin tuosta laitoksesta. Hissikylttiä ei ollut missään näkyvillä. Inca ei suostunut tulemaan sellaiseen liukuhihnasysteemiin (ei siis liukuportaat), joka vei toiseen kerrokseen, mistä se kauppa sitten löytyikin.
Kaupassa ei ollut kehumista. Kassan takana seisoi tyttö, jota ei kai vähempää olisi voinut kiinnostaa minun kysymykseni. Kauppa oli pieni ja Karvakorviin verrattuna aivan surkea. Mutta pointti tuolle reissulle olikin ajeluttaa Incaa bussissa ja viedä se taas uuteen paikkaan. Otetaan vähän takaisin tuota neljää viikkoa, jolloin ei päästy kunnolla minnekään.
Takaisin tullessa Inca oksensi bussin lattialle! Sain koiran sentään kiskottua jalkojeni juureen oksentamaan, josta sain oksennuksen kerättyä kakkapussiin ja vielä pyyhittyä lattian suht puhtaaksi. Onneksi bussissa ei ollut montaa matkustajaa. Ennen ei Inca ole bussiin oksentanut. Oliko sillä pahoinvointia vai oksensiko se ruohojen vuoksi tai muusta syystä, jäänee arvoitukseksi. Ruohot joka tapauksessa aiheuttavat oksennusta ja nytkin niitä oli oksennuksen joukossa. Onneksi oli kakkapusseja ja paperia mukana ja vastakin pitää olla.
Vilanderin mielestä koiran pitää antaa ulkona pistää suuhunsa mitä se haluaa. Varmaan vaikka rotanmyrkkyä. En ole estellyt Incaa syömästä ruohoja, mutta ehkä sitä pitää välttää ainakin ennen bussimatkaa.
No hei pitkästä aikaa!
VastaaPoistaOlen kyllä päikkyäsi ja tätä blogiasi seuraillut, mutta en ole ahdistukseltani jaksanut kirjoittaa mitään.
Kylläpäs on ihanaa luettavaa tämä sinun blogisi. Kirjoitat niin elävästi suhteestasi Incaan ja Incan koulutuksestakin. Hienoa, että olet löytänyt elämääsi sisältöä. Mutta ennen kaikkea hienoa, että pääset kohta nauttimaan kesästä ilman kipsiä. Muistelen itsekin samanlaisessa tilanteessa, että alku tuntui maailman lopulta, mutta nopeastihan ne päivät sitten menivätkin. Olo kohenee heti, kun muistaa, ettei kipsi ole lopullista.
Toi Inca on muuten tosi hyvä poseeraamaan, mitä lie annatkin palkkioksi...
Mukavaa kesän jatkoa!
Helena
Joo, kyllä on ihanaa, että kipsi ei ole lopullista ja on tässä tullut koettua se, millaista liikuntarajoitteisen elämä ja arki on.
VastaaPoistaNykyisin Incalle ei tarvitse antaa mitään poseerauspalkkaa. Pienempänä sitä ei saanut pysymään aloillaan kunnolla edes namilla.
Nyt tarvitaan aikamoisia palkkioita tuolla ulkona, kun harjoittelemme milloin mitäkin. Odotan vain aikaa, jolloin nami ei olekaan se paras palkka, vaan lelu ja leikki. Ehkä siihenkin päästään, kun Inca jo leikkii ihan innolla ulkonakin, vaikka siellä on yleensä kaikkea häiriötä ja muuta kiinnostavaa paljon.
Enää en leikikään sen kanssa sisällä niin paljon, vaan meillä on lelu tai pari mukana, kun menemme lenkille ja harjoituksiin. Ehkäpä siksi se on ajoittain perin haluton tulemaan sisälle ja sitä saa maanitella ja välillä suorastaan vetää sisälle.
Ehkäpä kesän jatko on mukavampi kuin mitä alku oli, toivon niin!