Tänään näkyy häipyneen toinen yläkulmahammas! Aamulla se vielä oli paikoillaan, mutta enää ei ole. Hyvä. Pääsevät nyt rauhassa kasvamaan uudet hampaat, jotka ovatkin jo ihan hyvän kokoiset, semmoiset ison koiran hampaat sieltä on tulossa. Ja niin pitääkin olla.
Teimme pienen metsälenkin tuossa pikkumetsässä, mikä on lähellä. Kun pääsimme metsäpolun alkuun, Inca alkoi remmissä syöksähtelynsä, niin innoissaan se oli. Millään se ei olisi malttanut odottaa, että päästään siihen kohtaan, jossa päästän sen vapaaksi. Kamala kiire ja hinku sillä oli. Mutta kyllä se sitten juoksikin ja riemuitsi tutusta reitistä, jossa ei olla oltu kolmeen viikkoon, ja vapaana olosta.
Se tuppaa vaan olemaan hieman liian sosiaalinen. Siellä tuli vastaan ihminen ja Incahan säntäsi tämän luo ja alkoi hyppiä vasten kuin tuo olisi ollut vanha tuttava. Tämä ihminen sentään tiesi, miten tuommoisiin höyrypäihin pitää suhtautua, hän seisoi kädet puuskassa paikallaan, eikä välittänyt koirasta. Ja Inca tuli luokseni kun kutsuin sitä. Onneksi. Mutta siis, se oli aivan liian villi ja innoissaan, eikä ole ollenkaan kiva tuommoinen ihmisten luo säntäily. En tiedä, miten sen saa ymmärtämään, että tuommoinen käytös ei sovi ollenkaan. No minä kanssa vähän höyrypäinen, kun menen keppeineni metsään (kohta on toinenkin jalka kipsissä) ja annan Incan juosta vapaana, mutta onneksi tuolla ei nyt kamalaa ihmisvilinää ole. Satunnaisia kulkijoita vaan. Ja Incalla on patoutunutta energiaa kolmen viikon ajalta, että sen riemu on rajaton, kun se pääsee metsään ja vapauteen. Siitä saa jokainen osansa.
Remmissä kulkeminen on ollut tänään vaikeaa. On haukuttu autoja, pyöräilijöitä ja ihmisiä ja syöksähdelty lentävien lehtien ynnä muiden perään. Se on tosi rasittavaa ja aina yhtä yllättävää ja vaikeasti ennakoitavaa. Kepit ja kipsi pikkuisen haittaavat järjestyksen ylläpitoa. Ja koiria Inca on ruennut ohittamaan niin, että se käy makuulle ja "valmiusasentoon", kun koira/koirat lähestyvät, ja siitä se yrittää sitten rynnätä niiden luo. Joo, vähän hankala aina saada kepit maahan ja yrittää ottaa tukeva asento, kun näitä erilaisia ohitustilanteita tulee eteen. Silloin Inca on siinä tilassa, että mitkään namit eivät käännä sen päätä.
Tuossa oli sellainenkin tilanne, että poika potki jalkapalloa kentällä, kaksi koiraa meni ohi ja äiti lastenrattaitten kanssa toiseen suuntaan ohi, eikä Inca parka tiennyt kenen perään se olisi katsonut. Se pyöri sinne tänne kuin väkkärä. Me seisoimme paikoillaan tuon episodin ajan.
Tänään leikkasin eka kertaa Incan kynnet niin, että ne leikattiin kaikki kerralla ja sitten vasta sai namia. Ja nameja ei edes ollut lähettyvillä. Kyllähän se hieman vastaan pyristeli, mutta ehkä kai enemmän muodon vuoksi. Ennen olen leikellyt sillä lailla, että sillä on nameja lähettyvillä, mitä mutustella. Tässä vaan on koiran totuttava siihen, että kun tehdään hoitohommia, niin ne tehdään ilman mitään mutusteluja ja muita kommervenkkejä. Aika harvoin kynsiä on tarvinnut leikata. Joko ne eivät kasva kauheaa vauhtia tai sitten ne kuluvat ulkoillessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti