Ehkä nuolaisen ennen kuin tipahtaa, mutta menköön sitten niin.
Inca on nimittäin ollut suunnilleen koko päivän kuin toinen koira, aivan ihmeellinen enkeli ja melkein olen jo epäillyt, että onko se sairas vai mikä sitä vaivaa. Siis se on kulkenut hihnassa vallan tavattoman hienosti, ei ole haukkunut autoja, ei ihmisiä, ei pyöräilijöitä, ollaan menty suojateitten yli hienosti ilman haukkumista, vetämistä ja säntäämistä autojen perään ja vaikka mitä muuta hienoa. Namia tosin on kulunut roppakaupalla, nakkeja ja eukanubaa, ja valtava määrä kehuja, mutta tulos on loistava. Remmiäkään ei ole enää tarvinnut kietaista vartalon ympäri, kun Inca on pysynyt järjestyksessä muutenkin.
Inca kulkee vierellä ja tapittaa minua, välillä se menee omille teilleen nuuskuttelemaan, mutta ei juurikaan vedä, vaan kulkee sopivaa vauhtia ja remmi roikkuu löysällä. Jos se tuntuu kiristyvän, kutsun Incan luo ja se tulee ja tietenkin saa namia ja kehuja. Näin on ulkoiltu kerta toisensa jälkeen. Ja ovissa Inca tulee suunnilleen aina perässäni, eikä sitä tarvi kehottaa istumaan ja odottamaan. Se odottaa, että olen mennyt ja tulee sitten.
Pisuja ei ole tullut neljään päivään sisälle ja tänään otin barrikadin pois. Tosin se oli lähinnä symbolinen barrikadi, koska Inca pääsi hyppäämään tai muuten luikertelmaan olohuoneeseen. Mutta kielsin sitä, eikä se ole sinne edes pyrkinyt. Nyt sillä on olkkariin vapaa pääsy.
Aamupäivällä se tosin vielä veti tai yritti vetää ja päivällä kun kävimme metsässä juoksentelemassa niin kotiin tullessa se veti. Mutta minä tein selväksi, että ei vedetä. Ei ja kääntyminen takaisin ainakin tuntui auttavan, kun sitä toistettiin tarpeeksi monta kertaa. Matka eteni vasta sitten, kun ei ollut vetoa päällä. Minulla on aikaa jauhaa, kun kipsin kanssa muutenkaan päästä pitkälle pötkimään. Tuon jälkeen se jotenkin muuttui.
Minusta se vaikuttaa alistuneelta koiralta. Ehkä se on hoksannut, mikä järjestys ihmisten maailmassa on ja mitä siltä odotetaan. En tiedä, mutta tosi kivaa kulkea koiran kanssa, joka ei kisko ja vedä sinne tänne jatkuvasti. Ihan on kun koira kulkisi ilman remmiä vierellä.
Voi olla, että tämä on hetken huumaa. Mutta voi olla myös, että kun kepit jäivät kotiin, niin Inca huomasi, että nyt on jotain tyystin erilailla kuin ennen. Se peli, mikä veteli ennen, ei vetele enää. Ja onhan tässä harjoiteltu neljä viikkoa vaikka mitä, että joskushan kai koirakin oppii, mitä sen odotetaan oppivan. Tässä tapauksessa nyt lähinnä kulkemaan remmissä nätisti.
Ja mikä todennäköistä, olen itse nyt määrätietoisempi ja jämäkämpi ja varmempi, kun ei ole keppejä. Voi siis olla, että Inca vaistoaa ja huomaa muutoksen minussa ja sen, että emännän kanssa ei paljon kannata enää ketkuilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti