Kauppakeskuksessa

Tänään ajelutin Incan Skanssiin. Sinnehän sisälle koirat eivät ole tervetulleita, mutta me menimme, koska olimme matkalla Faunattareen.

Sen kaupan löytyminen kesti jonkin aikaa, kun koko Skanssi on minulle ihan outo paikka. Kerran aikaisemmin olen siellä käynyt. No me sitten Incan kanssa menimme siellä sinne tänne, että löysin edes hissin tuosta laitoksesta. Hissikylttiä ei ollut missään näkyvillä. Inca ei suostunut tulemaan sellaiseen liukuhihnasysteemiin (ei siis liukuportaat), joka vei toiseen kerrokseen, mistä se kauppa sitten löytyikin.

Kaupassa ei ollut kehumista. Kassan takana seisoi tyttö, jota ei kai vähempää olisi voinut kiinnostaa minun kysymykseni. Kauppa oli pieni ja Karvakorviin verrattuna aivan surkea. Mutta pointti tuolle reissulle olikin ajeluttaa Incaa bussissa ja viedä se taas uuteen paikkaan. Otetaan vähän takaisin tuota neljää viikkoa, jolloin ei päästy kunnolla minnekään.

Takaisin tullessa Inca oksensi bussin lattialle! Sain koiran sentään kiskottua jalkojeni juureen oksentamaan, josta sain oksennuksen kerättyä kakkapussiin ja vielä pyyhittyä lattian suht puhtaaksi. Onneksi bussissa ei ollut montaa matkustajaa. Ennen ei Inca ole bussiin oksentanut. Oliko sillä pahoinvointia vai oksensiko se ruohojen vuoksi tai muusta syystä, jäänee arvoitukseksi. Ruohot joka tapauksessa aiheuttavat oksennusta ja nytkin niitä oli oksennuksen joukossa. Onneksi oli kakkapusseja ja paperia mukana ja vastakin pitää olla.

Vilanderin mielestä koiran pitää antaa ulkona pistää suuhunsa mitä se haluaa. Varmaan vaikka rotanmyrkkyä. En ole estellyt Incaa syömästä ruohoja, mutta ehkä sitä pitää välttää ainakin ennen bussimatkaa.

Tokoilemassa

Näissä kuvissa ei kylläkään tokoilla, vaan istutaan ja seisotaan puiston penkeillä. Kun minä istun penkillä, niin Inca kanssa tahtoo penkille :) Näkee paremmin kuin maanrajasta!

Kävimme illalla Kupittaan puistossa treffaamassa vesikoiria. Meitä oli yhteensä neljä koirakkoa. Inca pikkuisinpana, ja minä olin vanhin :)

Incalla oli tietenkin niin paljon kaikkea ihmeteltävää koko puistossa ja muissa koirissa, että sen tokoilut nyt olivat mitä olivat, mutta ihan hyvin me hoisimme hommamme ottaen huomioon edellä mainitut ikärajoitteet.

Harjoittelimme paikkalla oloa, ohittamista (Inca nuuski maata innolla), esineen hakemista ruudusta ja opin myös, miten seis-komentoa voi alkaa opettaa koiralle. Meillä oli ihan mukavat treenit, joten toki menemme vesikoiratapaamisiin toistekin mahdollisuuksien mukaan.

Ensi viikolla voimme yrittää mennä kääppänöiden treeneihin, tällä viikolla niitä ei ole. Jäi niin pahasti se kesken, kun emme kerinneet käydä siellä kuin kerran ja sitten nilkka niksahti.

Räkätit "kurittivat" Incaa!

Olemme tänään olleet sekä isossa metsässä että pikkumetsässä. Inca on saanut siis juoksennella ja nauttia vapauden riemusta ja nyt se menee veteen jo ihan sujuvasti, ei tosin vielä kokonaan, mutta kahlaa mahaansa myöten. Kunhan pääsen kipsistä eroon, vien Incan kunnon uintireissulle.

Kun olimme pikkumetsässä nyt illalla, Inca pääsi suht lähelle räkättirastaan poikasta ja ehkä se poikanen ei olisi tajunnut lähteä lentoon, jollen olisi läpsäyttänyt käsiäni. Se vaan jökötti paikallaan. Mutta rastasemopa aloitti sen päiväisen mekastuksen ja Incakin taisi oikein pelästyä, kun lintu teki selväksi, että sen poikasta ei jahdata. Inca katseli silmät pyöreinä ja suu ammollaan rastaan mekastusta ja lintu seurasi meitä kauan ja varmisti, että häivyimme näköpiiristä.

Inca sai siis linnulta kunnon kuritusta, miten metsässä ollaan ja miten linnunpoikasia kohdellaan. Isot linnuthan lentävät aina karkuun, mutta tuommoinen pikkuinen poikanen näkyi olevan vähän hontelo siivillänsä, eikä sen lentotaito ollut vielä aikuisen linnun luokkaa.

Vissiin on niin, että koiria ei saisi pitää tämmöisenä aikana vapaana, eikä kaupunungissa tietenkään ollenkaan. Mutta onneksi Inca ei ole kissa, joten linnunpoikasetkin taitavat sentään pärjätä Incan saalistusyrityksille.

Karvakorvissa

Pitkästä aikaa lähdimme bussiajelulle ja menimme Karvakorviin ostoksille. Ostimme hyvän nahkapannan, kotimaisen ja se maksoi 15 euroa ja risat, pikkuisen pussin eukanubaa, kun entinen kolmen kilon pussi loppui jo. Ne toimivat hyvin namipaloina. Herkkuja myös ostimme ja hammasjuttuja hampaittenhoitoa varten. Katsotaan, mitä siitäkin tulee :)

Karvakorvissa oli oikein ystävällinen palvelu, joten sinne menemme toistekin ostoksille. Valikoimat olivat runsaat ainakin mitä tulee pantoihin.

Bussimatkatkin menivät ihan entiseen malliin eli Inca ei mitenkään oudoksunut bussiin menoa, vaikka edellisestä ajelusta tosiaan on jo yli neljä viikkoa. Ja muutenkin Inca oli bussissa kuten sillä tapana on, nuuskuttelee paikkoja ja pitää pientä ininää, mutta on ihan rauhallinen.

Ja emännän osaltakin matka meni hyvin, kun ottaa huomioon lievän liikuntarajoitteisuuteni.

Huomenna meidän pitäisi jatkaa bussiharjoittelua, kun menemme Kupittaalle vesikoiratokoiluun illalla. Pitää saada Inca taas opin ääreen ja emäntäkin, vaikka onhan meillä täällä tokoilua ihan aamusta iltaan. Emme ole ennen olleet vesikoiratapaamisissa, mutta kerta se on ensimmäinen.

Mutta mikä on tosi hyvä, niin se, että Inca ei ole enää haukkunut autoja tai muita kulkuvälineitä, eikä se ole rynnännyt niitten perään. Vaikka ei namia olisikaan tarjolla, niin Inca ei siltikään haukkuile ja hyökkäile. Toivottavasti tämä jatkuu näin.

Jätskikiskalla

Kävelimme Prisman pihalla olevalle kiskalle ostamaan jäätelöä, minulle. Olimme siis "suuressa maailmassa". Incalla oli autoja, ihmisiä, kolisevia kärryjä ja vaikka mitä katseltavaa ja ihmeteltävää. Mutta ihmeen hyvin reissu meni sikäli, että Inca oli nätisti ja levottomuudesta huolimatta jaksoi keskittyä nameihin ja ehkä minuunkin, kun minä niitä nameja jakelen.

Eilen jo olimme harjoittelemassa Prisman liikennevaloristeyksessä tien ylityksiä ja hyvin kaikki meni silloinkin. Nyt kun pääsen liikkeelle, pitää käydä siellä useasti opiskelemassa tien ylityksiä.

Suojatien ylitykset sujuvat hyvin ja kaikki muukin, vaikka tosiaan sen oikein huomaa, että vilinässä Incasta tulee levoton, eikä se tiedä, minne se katsoisi, kun joka puolella on jotain katseltavaa.

Takaisin tulimme pikkumetsän kautta ja varmaan tuo kiskareissu otti voimille, kun takaisin tullessa Incalla oli vähän kiire ja hoppu ja se tuppasi vetämään. Ei paljon, kun aina joko käännyin tai sitten kutsuin Incan luo ja palkkasin. Nameja tosiaan kuluu. Tuolloin oli mukana nakki-possunsydän-mix ja vielä toisessa pussissa jotain raksuja. Tiukan paikan tullen niitä uppoaa enemmän, mutta sitten kun ei ole mitään erityistä, en palkkaa niin usein, vaikka Inca odottaakin saavansa namia.

Olemme harjoitelleet myös pysähtymistä niin, että Inca jää vasemmalle sivulle istumaan ja odotetaan (joko suojatien edessä tai muuten vaan kesken matkaa) ja sitten taas lähden liikkeelle ja Inca tietenkin myös. Kaikki tämmöinen sujuu hyvin, kun vaan on suussa jotain mussutettavaa tai ainakin toive siitä, että kohta on.

Kovasti Inca tykkää olla ulkona ja kun tulemme kotipihalle, niin Inca usein pysähtyy vaan istumaan ja on selvästi haluton liikahtamaankaan. No, nameja saa ulkona ja paljon huomiota ja kehuja, sisällä ei niinkään.

Aamupäivällä jaoin yhdelle pariskunnalle paljon vesikoiratietoutta tai lähinnä Inca-tietoutta. He kyselivät kovasti kaikenlaista, kehuivat Incaa ja tämä näytti kaiketi parhaan puolensa olemalla maassa nurmikolla ihan kaikessa rauhassa tuon juttutuokion ajan, joka ei ollut ihan lyhyt. Ja minäkin puhuin kuin paraskin asiantuntija ja kerroin, miten tyytyväinen olen koiraani. He taisivat lähteä nettiin kuuklailemaan espanjanvesikoiria.

Koirahierontaa

Minulla on kirjastosta lainassa koirahierontakirja, jota lueskelin eilen. Kaikenlaisia hierontatekniikoita siinä esitellään ja kuvien kera opastetaan hieromaan koiraa. On kirjassa myös venyttelyohjeita.

Tänään kun Inca meni aamupäiväunille sänkyyn, rentoutushieroin sitä sivelemällä ja ympyräliikkein. En mitenkään käännellyt Incaa, vaan annoin sen olla sillä tavalla kun se halusi olla. Taisi koira tykätä tuosta käsittelystä, sillä sen oikein huomasi, kun se rauhoittui - vaikka ei rauhaton ollutkaan - ja rentoutui. Sain ihan rauhassa käsitellä sitä, ei pistänyt yhtään hanttiin.

On tuommoiselle villikolle hyvä välillä rentoutua ja rauhoittua ja oppia tuommoiseenkin käsittelyyn. Tassuja hieroin jo eilen, kun laitoin tassurasvaa. Kuulemma koira tykkää yhtä paljon jalkojen hieronnasta kuin ihminenkin, kerrottiin kirjassa.

Inca kulkee edelleen nätisti hihnassa, eikä ole pisunut olkkariin. Täällä on tapahtunut siis melkeinpä ihmeitä, siltä minusta ainakin tuntuu. Nyt kun joku auto (joita näin juhannuksen on liikkeellä aika vähän) jostain tulee, Inca saattaa kääntyä minua päin ja odottaa namia. Ja toki se namia saa. Nakit ovat olleet oivallinen apu, joskin muitakin nameja on. En ole niitä säästellyt, vaan palkannut Incaa usein, että se takuuvarmasti oppii ja muistaa kuinka remmissä kuljetaan hienosti.

Mikään ei ole kurjempaa katseltavaa kuin se, kun koira, siis aikuinen koira, vetää remmissä. Ja toisaalta mikään ei ole mukavampaa katseltavaa kuin se, kun koira kulkee remmissä nätisti. Ja se on kumpaisellekin, sekä koiralle että ulkoiluttajalle, paljon mielyttävämpää.

Juhannuskävelyllä

Kävelimme tänään pässejä katsomaan, ne vaan olivat tiukasti katoksen alla paikoillaan, mutta hajut sentään leijailivat Incan haisteltavaksi.


Kuravelliä!


Nuuh, tuoksuupa hyvälle!


Kaikki maasta löytyvät nenäliinat ja muut paperit saavat Incalta silppuamiskäsittelyn.

Inca on edelleen kulkenut hienosti remmissä, mitä nyt hieman kiskoi, kun kokeeksi menin metsään päin. Tein kumminkin selväksi, että ei viitsitä kiskoa. Kentälle sen sijaan Inca meni oikein nätisti, ei mitään säintäilyjä ja hyppimisiä, vaan nätisti kulkemista namien voimalla.

Samoin kaikki suojatien ylitykset menevät hienosti, eikä autoja tai muitakaan liikkuvia ajoneuvoja tai ihmisiä olla haukuttu, eikä rynnitty niitä päin. Oikein kiva kävellä nyt Incan kanssa. Välillä se kulkee pitkät matkat minua katsoen ja nameja odottaen, mutta sitten sanon sille, että menee nuuskuttamaan ja kyllä se yleensä meneekin. Silloinkin se kulkee nätisti, eikä kovin paljon tempoile minnekään.

Pisuja ei ole tullut olkkariin, vaikka sinne pääsy oli vapaa yölläkin.

Iltapäivällä tai oikeastaan illalla olimme pikkumetsässä ja Inca juoksi riemuissaan pitkin polkuja ja kallioita. Ja taas kun menimme tuohon metsään, niin Inca alkoi vetämisen yrittämisen, mutta minä kääntyilin takaisin ja sitä tehtiin muutama kerta. Se on vaan niin hirveän innoissaan, että ei tahdo pysyä nahoissaan. Ja heti kun päästän sen vapaaksi, niin juokseminen alkaa.

Olen sitä mieltä, että Incaa stressasi tämä tilanne ja kepit ja minun köpöttelyni ja nyt kun tilanne on lähes normalisoitunut, se on rauhoittunut sikäli, että sen ei tarvitse enää hyökkäillä kaikkia kohti. Ehkä se puolusti laumaansa, kun minusta ei siihen näkynyt olevan. Nyt kun jo kuljemme melko paljon yhdessä ja käymme metsässä, se on huomannut, että kaikki onkin ok noin suunnilleen ainakin. Ja kun pisutkin sisälle näyttävät vähentyneen, jos ei peräti loppuneen, niin kai sekin on merkki siitä, että elämä on Incan mielestä palannut uomiinsa. Oletettavasti se on tyytyväinen.

Lenkittäjä kävi myös lenkittämässä Incan tänään, pääsee siten kävelemään vähän reippaampaa vauhtia kuin minun kanssani.

Hienosti remmissä ja muutenkin

Ehkä nuolaisen ennen kuin tipahtaa, mutta menköön sitten niin.

Inca on nimittäin ollut suunnilleen koko päivän kuin toinen koira, aivan ihmeellinen enkeli ja melkein olen jo epäillyt, että onko se sairas vai mikä sitä vaivaa. Siis se on kulkenut hihnassa vallan tavattoman hienosti, ei ole haukkunut autoja, ei ihmisiä, ei pyöräilijöitä, ollaan menty suojateitten yli hienosti ilman haukkumista, vetämistä ja säntäämistä autojen perään ja vaikka mitä muuta hienoa. Namia tosin on kulunut roppakaupalla, nakkeja ja eukanubaa, ja valtava määrä kehuja, mutta tulos on loistava. Remmiäkään ei ole enää tarvinnut kietaista vartalon ympäri, kun Inca on pysynyt järjestyksessä muutenkin.

Inca kulkee vierellä ja tapittaa minua, välillä se menee omille teilleen nuuskuttelemaan, mutta ei juurikaan vedä, vaan kulkee sopivaa vauhtia ja remmi roikkuu löysällä. Jos se tuntuu kiristyvän, kutsun Incan luo ja se tulee ja tietenkin saa namia ja kehuja. Näin on ulkoiltu kerta toisensa jälkeen. Ja ovissa Inca tulee suunnilleen aina perässäni, eikä sitä tarvi kehottaa istumaan ja odottamaan. Se odottaa, että olen mennyt ja tulee sitten.

Pisuja ei ole tullut neljään päivään sisälle ja tänään otin barrikadin pois. Tosin se oli lähinnä symbolinen barrikadi, koska Inca pääsi hyppäämään tai muuten luikertelmaan olohuoneeseen. Mutta kielsin sitä, eikä se ole sinne edes pyrkinyt. Nyt sillä on olkkariin vapaa pääsy.

Aamupäivällä se tosin vielä veti tai yritti vetää ja päivällä kun kävimme metsässä juoksentelemassa niin kotiin tullessa se veti. Mutta minä tein selväksi, että ei vedetä. Ei ja kääntyminen takaisin ainakin tuntui auttavan, kun sitä toistettiin tarpeeksi monta kertaa. Matka eteni vasta sitten, kun ei ollut vetoa päällä. Minulla on aikaa jauhaa, kun kipsin kanssa muutenkaan päästä pitkälle pötkimään. Tuon jälkeen se jotenkin muuttui.

Minusta se vaikuttaa alistuneelta koiralta. Ehkä se on hoksannut, mikä järjestys ihmisten maailmassa on ja mitä siltä odotetaan. En tiedä, mutta tosi kivaa kulkea koiran kanssa, joka ei kisko ja vedä sinne tänne jatkuvasti. Ihan on kun koira kulkisi ilman remmiä vierellä.

Voi olla, että tämä on hetken huumaa. Mutta voi olla myös, että kun kepit jäivät kotiin, niin Inca huomasi, että nyt on jotain tyystin erilailla kuin ennen. Se peli, mikä veteli ennen, ei vetele enää. Ja onhan tässä harjoiteltu neljä viikkoa vaikka mitä, että joskushan kai koirakin oppii, mitä sen odotetaan oppivan. Tässä tapauksessa nyt lähinnä kulkemaan remmissä nätisti.

Ja mikä todennäköistä, olen itse nyt määrätietoisempi ja jämäkämpi ja varmempi, kun ei ole keppejä. Voi siis olla, että Inca vaistoaa ja huomaa muutoksen minussa ja sen, että emännän kanssa ei paljon kannata enää ketkuilla.

Kettu ja rotta

Ja tämä ei ole mikään kettu ja rotta satu vaan todellista elämää. Olisipa ollut kännykkäkamera, olisin ottanut kuvan.

Olimme Incan kanssa tulossa pihalle ulkoilureissulta, kun näin jonkun pystykorvan kulkevan meidän talon oven ohi ja ajattelin, että kenenkäs koira se on. Se ei ollut kenenkään koira, vaan kettu sieltä jolkotteli mistään mitään välittämättä valtaisan iso ja muhkea rotta suussa.

Tuossa se meni meidän nenän edestä, sitten tien yli, käveli kappaleen matkaa pyörätietä, meni toisen tien yli ja painui metsään saaliinsa kanssa.

Inca katseli sitä menoa vähintään yhtä ihmeissään kuin minä :)

Ja tämä on sentään ketulle aikamoinen kivierämaa tai asfalttierämaa, mutta se taisi olla kaupunkilaiskettu, kun niin määrätietoisesti kulki.

Kepit olen heittänyt nurkkaan ja köpöttelen sentään aika hyvin kipsin kanssa. Nyt saan kunnon otteen remmistä ja siis Incasta ja se on loistavaa. Ihmettelen, miten ollenkaan olen sen kanssa pärjännyt silloin, kun jalalle ei saanut astua ja piti pitää kepeistä kiinni ja samalla yrittää pitää remmistä kiinni. Ei ole kummallista, että hikeennyin näihin naapureihin, kyllä se niin vaivalloista menoa silloin oli ja kivuliasta. Mutta toki tahti muuttui ja helpottui, kun saimme mennä rauhassa.

Aamulla vielä kävimme aamupisuilla keppien kanssa, mutta sen jälkeen aloin kulkea ilman niitä ja näytin Incallekin, että enää ei ole keppejä kädessä. Ulkona se sen nyt parhaiten huomaa, kun ote ihan toisenlainen. Kävimme jo kentällä ja sitten kävimme harjoittelemassa suojatien ylitystä, mikä meni vallan hyvin. Namien kanssa Inca seurasi kuin hai laivaa ja oli oikein mallikelpoinen koira. Mutta se oli siinä vaiheessa taas väsynyt ja kuumissaankin. Oli meillä vesipullo mukana ja Inca joi siitä tai kädestäni oikeastaan. Vaikka ei siellä edes ole hellettä, niin Inca läähättää ja hakeutuu varjoon yleensä aina kun aurinko paistaa. Viileä ruoho varjossa varmaan tuntuu mukavalta makuupaikalta.

Tämä on nyt suurta juhlaa jo, vaikka kipsi vielä onkin, mutta elämä koiran kanssa ja muutenkin helpottui huikean paljon.

Punnituspäivä

Inca painaa 11,7 kiloa eli kasvuvauhti on jatkunut samanlaisena koko ajan. Viisi viikkoa sitten eläinlääkärissä se painoi 9,2 kiloa eli semmoiset puoli kiloa per viikko painoa tulee lisää edelleen. Ihan sopusuhtaiselta tuo näyttää ja on kaikin puolin jäntevän oloinen.

Tänään kävimme taas harjoituskentällä ja ennen sitä Inca sai etsiä nameja pihanurmelta. Ja kyllä se etsikin, eikä sitä häirinnyt mikään, vaikka kaikkea häiriötä tässä oli. Mutta ei namien etsintä energiaa vienyt. Samanlaista tempomista se oli kuin eilenkin. Nyt minulla oli panta ja remmi kierrettynä vartalon ympäri, niin sain Incan pysymään paremmin kurissa. Se vaan haluaa siitä remmistä eroon ja vapauteen ja luulee, että se onnistuu, kun syöksyy, haukkuu, hyppii ja tempoo ja puree vielä siinä välissä remmiä.

No me sitten harjoittelimme kauan ja hartaasti rauhoittumista. Ja kun Inca oli vähän rauhoittunut (väsynyt tempomiseen) päästin sen kentällä vapaaksi. Sen pitää oppia, että vasta sitten alkaa kiva, kun ollaan rauhallisia. Vaikeata on, vaikeata on!

Laitoin Incalle oikein kunnon jäljestystehtävän eli Inca tolppaan kiinni ja sitten talloin nurmikolle jäljen, tiputtelin nameja ja jäljen loppuun kasan nakinpaloja. Hyvin Inca pääsi nakkikasan luo, yhdessä kohtaa vaan vähän aikoi lähteä harhateille, mutta palasi oikeaan kohtaan.

Eilen ei haukuttu yhtään autoja, mutta tänään oli taas semmoinen päivä, että niitä haukuttiin tai yritettiin haukkua. No, minä sitten hyvissä ajoin istutin Incan ja annoin nameja ja jos en ehtinyt ja Inca näytti alkavan haukkunsa, niin stoppasin sen semmoisella kieltoärähdyksellä ja tiukalla otteella remmistä, että nyt ei haukuta ja hypitä. Eikä haukuttu ja hypitty.

Huomenna saan astua kipsijalalla jo koko painolla eli voin kävellä "normaalisti" kivun sallimissa rajoissa. Kipsin kanssa ei tietenkään voi kävellä normaalisti ja keppejä tarvitsen edelleen, mutta olo tukevoituu, kun jalalle saa varata kunnolla. Minun ei tarvitse siis pitää niin tiukasti kepeistä kiinni ja se helpottaa Incan kanssa ulkoilua. Kahden viikon päästä perjantaina kipsi otetaan pois, joten eiköhän tämä loppuaika tässä jotenkin saada kitkuteltua.

Ulkoillaan kentällä

Tänään taas mentiin kentälle, mikä on Incasta vallan mukavaa. Liiankin mukavaa. Se nimittäin aloittaa syöksähtelynsä jo hyvissä ajoin ja matkanteko hidastuu huomattavasti. Tai melkein psyähtyy. Se on niin innoissaan, että se ei malta kävellä ollenkaan kunnolla, vaan säntää täydellä vauhdilla eteenpäin, haukkuu ja hyppii, kun remmi menee kireälle. Ja sehän menee kireälle sekunnissa tuolla tyylillä. Yhtään kunnon askelta se ei ota, vaan jokaisen pysähdyksen jälkeen se säntää entistä suuremmalla voimalla eteenpäin. Ja minulla on täysi työ pysyä pystyssä. Remmistä kun ei keppien kanssa saa kunnon pitävää otetta, vaikka nyt on remmissä solmutkin, että remmin liukuminen stoppaa. Mutta se ei estä minua huojumasta.

Pitää seuraavaksi väsyttää Inca ennen kentälle menoa, koska kun tulemme kentältä pois, se on säyseä ja lauhkea kuin lammas. Heittelen ehkä nameja nurmikolle oikein isolle alueelle ja Inca saa etsiä niitä, jos sillä sitten olisi vähän vähemmän energiaa.


Pallon kanssa juokseminen on hurjan kivaa!


Ja heinikosta löytyy aina jotain nuuskuteltavaa. Heinikko on kentän vieressä.


Mitäs kiinnostavaa tuolla on?


Tässä etsitään palloa...


..ja tässä nameja.


Ja taas emäntä pisti minut tolppaan kiinni ja käski odottamaan. No, minnekäs se luulee minun tästä muka lähtevän. Höh.

Sienikoira?

Menin Incan kanssa taas tuohon pikkumetsään juoksentelemaan. Inca juoksenteli ja minä sauvaköpöttelin. Inca on kyllä tosi riemuissaan, kun se saa juosta vapaana. Se oikein nauttii vauhdin hurmasta ja juoksee sinne tänne ja vaikka minne.


Siellä oli jo eka kanttarellikasvusto ja minähän näytin Incalle, että ne ovat sieniä, otin siitä muutaman mukaani ja opetin Incalle, että etsi kanttu. Laitoin sienen helppoon piiloon ja kun Inca löysi sen, niin sitten nakkia ja possunsydäntä suuhun. Äkkiä se hoksasi, että namia tulee, kun löytää tuommoisen, mitä emäntä kutsuu kantuksi.

Nyt sienet ovat kotona ja annan niiden kuivua. Voimme harjoitella sisälläkin sienen etsintää. Ehkä Incasta tulee kanttarellikoira, ainakin edellytykset ovat hyvät. Se tietää tämän etsintähomman hyvin, kun sitä on harjoiteltu niin paljon. Sille taitaa olla sama, mitä etsitään ja se oppii nopeasti etsimään aina uusia juttuja. No nami tietenkin motivoi etsimään tai lelulla leikkiminen, jos lelu on piilossa. Mutta etsintä sinällään jo on siitä mukavaa puuhaa ja se on siihen aina valmis.

Pihalla Inca leikki ensin isomman koiran kanssa ja sitten pienemmän koiran kanssa ja nyt se on kaiken jälkeen ihan poikki. Illalla on vielä tiedossa lenkitystä.

Remmiharjoituksia ja nakkeja

Olemme olleet harjoituskentällä vähän joka päivä, myös tänään. Ensin leikittiin pallolla ja kepillä ja kun leikki ei enää maistunut alettiin harjoitella taas vanhoja tuttuja juttuja. Sivulle tulo sujuu jo oikein hyvin. Ensin siis namilla se kiemura, jonka Inca tekee vauhdikkaasti ja sitten kun kääntyilen paikallani niin Inca kääntyy myös ja pysyy sivulla hyvin. Askeleita en voi ottaa mihinkään suuntaan ilman keppejä, niin pyöritään sitten paikallaan ympäri ja harjoitellaan sivulla oloa siten.

Luoksetuloa treenataan aina, että Inca muistaa tulla vapaana ollessaan kutsusta luo.

Sitten harjoiteltiin istumista ja keskittymistä namiin eli nakkiin, vaikka joku ihminen, koira tai pyöräilijä meni kauempana olevalla hiekkatiellä. Häiriötekijät olivat siis kaukana, mutta kyllä Incalla on vaikeuksia olla katsomatta jokaikisen menijän perään. Sujuihan se kuitenkin, kun oli nakkeja matkassa.

Lopuksi sahattiin edes takaisin remmissä niin, että remmi ei kiristy eli kääntyilin vähän väliä ja Inca seurasi vallan loistavasti mukana. Kehuin sitä ja pysähdyin välillä aina antamaan nakkia. Tätä teimme myös ilman remmiä ja kyllä Inca perässä pysyi, joskin se harhaili kaiken kiinnostavan perään, mutta tuli kuitenkin hetken kuluttua viereeni tai lähelle ja sai nakkia.

Kun lähdimme kentältä pois, niin sitten remmissä vetäminen alkoi. Jatkoin vaan suunnan vaihtamista, että koira tajuaisi, että muuallakin kuin kentällä kuljetaan emännän mukana remmi löysällä. Muutaman kerran siinä sain tehdä hommia, kun Inca vaan jumittui paikalleen katsomaan jotain suurta ihmettä. Mutta kyllä se perässä tuli, kun ei muuta voinut. Ja lopulta tulimme kotiin oikein nätisti. Asiaan vaikutti se, että Inca oli väsynyt. Mutta ehkä oppi menee paremmin perille, kun on vähän vähemmän virtaa.

Kaikki uusi on Incasta tosi "haukuttavaa". Eilen se näki, kun auton perässä kuljetettiin moottorivenettä ja sitä tietenkin haukuttiin jo kaukaa. Ja se vasta kummallista oli, kun avoautossa laitettiin katto päälle. Kummallinen auto ja totta kai se aiheutti kommentointia. Ihmisetkin autossa hymyilivät, kun näkivät Incan haukkuvan kummajaista.

Ja Incalla on uutta herkkua, tassurasva! Olen sitä laittanut melkein joka ilta Incan tassuihin ja omiinikin, kun kädet ovat keppien kanssa kovalla koetuksella. Mutta Incan ei tarvitse kuin nähdä se putkilo, niin jo alkaa kieli käydä ja koira tepastella putkilon perään, että milloin sitä herkkua tulee tuubista ulos. Saan sen kyllä hierottua anturoihin, mutta todennäköisesti Inca nuolee kaiken pois. Paljon sitä ei ehdi imeytyä. Ja myös minun käsiäni se nuolee halulla hartaalla. Nam!

Metsään jihhuu!

Inca pääsi tänään koirakavereitten kanssa metsään! Kuvassa ovat juuri suojatien ylittäneet Anita, Elli, Inez ja Inca ja siitä heidän tunnin kestänyt metsälenkkinsä sateessa alkoi. Incan riemu oli taas rajaton, kun se pitkästä aikaa näki koirakaverit ja kuulemma Inez ja Inca olivat peuhanneet koko ajan. Tietenkin.


Kotiin tuli märkä ja kurainen koira, joka pääsi ensin suihkuun ja sai sitten possunkorvan.


Lurps! Hyvää oli. Possunkorva kesti ennen monta päivää, mutta nykyisin se menee suunnilleen vartissa alas, riippuu korvan koosta. Mutta ovat nuo ison koiran hampaat tehokkaammat kuin vauvahampaat.

Ja kaiken kruunasi se, että Inca meni ja pisui sohvalle (!!!????), vaikka ulkoilusta oli kulunut vasta noin 20 minuuttia. Ei voi olla totta, mutta on vaan. Kai metsässä oli peuhattu niin paljon, että asioitten hoito oli jäänyt taka-alalle. Mutta että sohvalle, kun ennen sentään on lattia kelvannut.

Toinen lenkittäjä tuli juuri hakemaan Incan pienelle iltalenkille. Hän oli edelliskerralla ottanut Incasta puhelimella kuvan ja näyttänyt työkavereilleen. On kuulemma vallan ihana koiranpentu! Niinhän se onkin!

Parvekkeella

Tuli pitkästä aikaa napsittua muutama kuva Incasta. Turkki on kasvanut jo paljon. Ja kai koirakin on kasvanut, tekisi mieli punnita se, mutta on vähän hankalaa ehkä yrittää seistä vaa'alla koira sylissä.

Toinen kulmahammas lähti

Tänään näkyy häipyneen toinen yläkulmahammas! Aamulla se vielä oli paikoillaan, mutta enää ei ole. Hyvä. Pääsevät nyt rauhassa kasvamaan uudet hampaat, jotka ovatkin jo ihan hyvän kokoiset, semmoiset ison koiran hampaat sieltä on tulossa. Ja niin pitääkin olla.

Teimme pienen metsälenkin tuossa pikkumetsässä, mikä on lähellä. Kun pääsimme metsäpolun alkuun, Inca alkoi remmissä syöksähtelynsä, niin innoissaan se oli. Millään se ei olisi malttanut odottaa, että päästään siihen kohtaan, jossa päästän sen vapaaksi. Kamala kiire ja hinku sillä oli. Mutta kyllä se sitten juoksikin ja riemuitsi tutusta reitistä, jossa ei olla oltu kolmeen viikkoon, ja vapaana olosta.

Se tuppaa vaan olemaan hieman liian sosiaalinen. Siellä tuli vastaan ihminen ja Incahan säntäsi tämän luo ja alkoi hyppiä vasten kuin tuo olisi ollut vanha tuttava. Tämä ihminen sentään tiesi, miten tuommoisiin höyrypäihin pitää suhtautua, hän seisoi kädet puuskassa paikallaan, eikä välittänyt koirasta. Ja Inca tuli luokseni kun kutsuin sitä. Onneksi. Mutta siis, se oli aivan liian villi ja innoissaan, eikä ole ollenkaan kiva tuommoinen ihmisten luo säntäily. En tiedä, miten sen saa ymmärtämään, että tuommoinen käytös ei sovi ollenkaan. No minä kanssa vähän höyrypäinen, kun menen keppeineni metsään (kohta on toinenkin jalka kipsissä) ja annan Incan juosta vapaana, mutta onneksi tuolla ei nyt kamalaa ihmisvilinää ole. Satunnaisia kulkijoita vaan. Ja Incalla on patoutunutta energiaa kolmen viikon ajalta, että sen riemu on rajaton, kun se pääsee metsään ja vapauteen. Siitä saa jokainen osansa.

Remmissä kulkeminen on ollut tänään vaikeaa. On haukuttu autoja, pyöräilijöitä ja ihmisiä ja syöksähdelty lentävien lehtien ynnä muiden perään. Se on tosi rasittavaa ja aina yhtä yllättävää ja vaikeasti ennakoitavaa. Kepit ja kipsi pikkuisen haittaavat järjestyksen ylläpitoa. Ja koiria Inca on ruennut ohittamaan niin, että se käy makuulle ja "valmiusasentoon", kun koira/koirat lähestyvät, ja siitä se yrittää sitten rynnätä niiden luo. Joo, vähän hankala aina saada kepit maahan ja yrittää ottaa tukeva asento, kun näitä erilaisia ohitustilanteita tulee eteen. Silloin Inca on siinä tilassa, että mitkään namit eivät käännä sen päätä.

Tuossa oli sellainenkin tilanne, että poika potki jalkapalloa kentällä, kaksi koiraa meni ohi ja äiti lastenrattaitten kanssa toiseen suuntaan ohi, eikä Inca parka tiennyt kenen perään se olisi katsonut. Se pyöri sinne tänne kuin väkkärä. Me seisoimme paikoillaan tuon episodin ajan.

Tänään leikkasin eka kertaa Incan kynnet niin, että ne leikattiin kaikki kerralla ja sitten vasta sai namia. Ja nameja ei edes ollut lähettyvillä. Kyllähän se hieman vastaan pyristeli, mutta ehkä kai enemmän muodon vuoksi. Ennen olen leikellyt sillä lailla, että sillä on nameja lähettyvillä, mitä mutustella. Tässä vaan on koiran totuttava siihen, että kun tehdään hoitohommia, niin ne tehdään ilman mitään mutusteluja ja muita kommervenkkejä. Aika harvoin kynsiä on tarvinnut leikata. Joko ne eivät kasva kauheaa vauhtia tai sitten ne kuluvat ulkoillessa.

"Koulutuskentällä"

Olimme ennen Incan aamiasta, jonka se nykyisin suostuu syömään vasta tuossa yhdentoista kieppeissä (iltaruuan se syö siinä viiden kuuden maissa), koulutuskentällä eli lentopallokentällä. Jalkapallokentällä harjoittelimme ensin remmissä kulkemista ja pienemmällä lentopallokentällä seuraamista remmittä ja sivulle tuloa sekä odottamista tolppaan sidottuna. Teimme kahdeksikkoa ihan vaan paikallaan, kun en pysty omin jaloin kävelemään. Heitimme myös keppiä, että Inca sai vähän juosta vapaana.

Iltaisin eri lenkittäjät ovat lenkittäneet Incaa ja päivisin me köpöttelemme tässä lähistöllä sinne tänne. Tosin eilen olimme iltalenkillä yhdentoista aikaan kolme varttia. Matka ei ollut pitkä, mutta oli rauhallista, kun ei autoja ja muita häiriötekijöitä ollut liikkeellä paljon ja Inca keskittyikin sitten nuuskuttelemaan tienvieriä. Paljon parempi minunkin köpötellä, kun ei ole vahdittavaa niin paljon kuin päiväsaikaan.

Eilen illalla Inca taas ehti pisumaan olkkarin lattialle, vaikka sillä ei varmastikaan ollut hätä, kun juurikin oli tullut ulkoa sisälle ja hetki nyt pitäisi pystyä pidättelemäänkin, vaikka hätä olisikin. Jotain merkkailemista se kai on tai sitten se vaan haluaa näyttää, että minä kyllä pissin tänne, jos minua huvittaa.

Tuossa yksi ilta avasin barrikadin ja menimme olkkariin. Inca istahti telkkarin eteen, katsoi sitä ja katsoi minua. Se tiesi, että kohta siihen tulee kuva. Tosi tarkka koira on erilaisten juttujen kanssa ja oppii tietämään emäntänsä rituaalit paremmin kai kuin emäntä itse.

Toinen kulmahammas on vielä paikallaan, mutta en ole sitä heilutellutkaan. Tosin se heiluu siihen malliin, että se siitä helposti irtoaisi heiluttamalla. Olen odotellut, että se lähtisi irti omia aikojaan.

Kolme viikkoa vielä kipsijalkaa. Tuntuu hirvittävän pitkältä ajalta. Tähän keppeilyyn ja kaikkeen hankaluuteen tuskastuu jo. Mutta ei auta itku markkinoilla...

Barrikadia tarvitaan

Inca istahti nätisti olohuoneeseen pissille, vaikka edellisestä pisureissusta ulos ei ollut kulunut kuin tunti. Ja kun siivosin tuota lätäkköä pois, niin huomasin, että kulmapöydän alla oli kuivunut lätäkkö. En tiedä siis, milloin se on tullut. Eli vaikka jo suunnittelin purkavani barrikaadin, niin enpä purakaan ja pitää vaan aina pitää reitti olkkariin suljettuna, jos en itse ole siellä ja lisäksi kiikuttaa Incaa ulos vielä useammin.

Taas luuttusin lattioita, että siellä ei olisi hajuja, mutta kaipa niitä on, kun tuo minun pesuaineeni ei ole mitään erityistä pissanhajunpoistopesuainetta. Hyvä nyt kumminkin, kun pisuja ei tule tänne muualle. Ja muutenkin täällä on niin sekaista ja paikat mullin mallin, kun ei kipsin kanssa ole kovin helppoa tehdä mitään, että yksi barrikaadi sinne tai tänne ei mitenkään tee huushollia kaoottisemmaksi. Ihmettelen vaan Incan viehtymystä pissiä olkkariin edelleen.

Kulmahammas lähti!

No nyt on yksi yläkulmahammas lähtenyt. Heiluttelin sitä taas kerran, vaikka ei se kauheasti edes heilunut, mutta sitten se vaan irtosi aika heppoisesti eli ei se kovasti kiinni ollut. Inca taitaa olla totaalisen kyllästynyt siihen, että kronkin sen suussa, nyt se ei anna katsoa sinne yhtään. Mutta hyvä kun hampaat irtoavat ilman nukutuksia, se tässä on pääasia. Varmaan tuo toinenkin tuosta lähtee ja ihan omia aikojaan.

Metsälenkillä

Vein Incan metsään ja pääsimme tuon stressaavan suojatien yli, kun yksi kohtelias autoilija pysähtyi ja päästi meidät menemään rauhassa. Yleensä siinä autot vaan lisäävät kaasua, kun näkevät ihmisen saatikka, että tällä on kipsi, kepit ja koira, silloin sitä vasta kaasua lisätäänkin!! Sekuntiaikataulut pettävät! Apua! Jos nimittäin pysähtyy ja antaa tietä. Näin se on ja tämä ei ole satua vaan totta.

No metsässä Inca oli tosi riemuissaan ja tuossa jo ennen kuin edes ylitimme suojatietä, Inca alkoi vikisemään, kun se tietää, että siitä pääsee metsään. Tuskin se nahoissaan pysyy siinä. Se on varmaan yksi syy, miksi niitä autoja siinä niin kovasti jahdataan ja haukutaan, kun pitäisi kiireellä mennä, eikä odotella autojen ohi ajamista.

Inca juoksi vapaana, heitin sille pikku keppejä ja sitten se vaan juoksenteli ja nuuskutteli ja piti tarkasti silmällä, missä olen, tulenko perässä ja jos kokeeksi käännyin eri suuntaan, niin Inca tuli vauhdilla luokseni. Myös kutsuttaessa se tuli ilman ongelmia ja reippaasti. Se oikein nautti metsässä olosta ja minäkin nautin. On kivaa, kun Inca osaa kulkea siellä nätisti. Tosin ei ollut ihmisiä tai koiria tai muuta kiinnostavaa näköpiirissä, että ihan rauhassa saimme siellä tallustella.

Minäkin pääsen siellä ihan hyvin polkua pitkin kulkemaan, ja nyt jaksan jo hyvin.

Teimme semmoisen lenkin, että alku oltiin metsäpolulla ja sitten mentiin hiekkatielle, jossa ei aja autoja. Laitoin Incan remmiin metsän reunassa ja ajattelin, että hyvin tämä tästä menee, vaikka kotiin matkaa olikin. Olisi muuten mennyt hyvin, mutta Incahan veti aivan tajuttomasti, eikä siinä auttanut mikään. Ei remmi pitkänä ei lyhyenä, ei EI:t, ei pysähdykset, ei mikään. Joka kerta, kun Inca lähti liikkeelle, se lähti täysillä. Siinä kepit lentelivät ja melkein kipsikin, ja hyvä, että kädet vielä ovat paikoillaan ja muut jäsenet, niin kauheaa tempomista se oli. Inca ei ottanut yhtään ainoata normaalia askelta, vaan aina kun se lähti liikeelle, niin sillä oli täysi vauhti päällä remmistä ja valjaista huolimatta. Se lähti kuin niitä ei olisi ollutkaan. Tätä oli semmoiset 300 metriä. Ja matkanteko oli hidasta työtä ja tuskaa meille molemmille.

Ajattelin, että en pääse ehjin nahoin kotiin ikinä. Pysähdyin soittamaan lenkittäjälle, joka ei kuitenkaan vastannut. Jos hän olisi ollut kotona, olisin pyytänyt häntä apuvoimiksi. Mutta ihme ja kumma, tuon pienen pysähdyksen aikana, joka ei kestänyt kauan, Inca muuttui kuin eri koiraksi. Lopun matkaa kuljimme remmi ihan löysällä oli se sitten pitkänä tai lyhyenä, eikä vetämisestä ja vauhtispurteista ollut enää tietoakaan. Joko siltä loppui energia tai sitten se vaan pääsi tuosta kummasta olotilastaan eroon. Minä tietenkin kehuin ja palkkasin Incaa kun se kulki lopun matkaa niin hienosti.

No, jos koira vetää, ja tässä tapauksessa ei ollut edes vetämisestä kyse, vaan "äkkilähdöistä" täysillä, niin vika on remmin toisessa päässä eli minussa. En sitten tiedä, että millä tavoin toimin väärin tai eri lailla kuin yleensä.

Mutta pääsimme onnellisesti kotiin ja Inca nukkuu.

Päiväunilla

Emäntä torkkui taas päiväunilla ja Incakin torkkui, kunnes alkoi puuhaamaan muuta. Molemmat oltiin sängyssä ja alkoi kuulua nakertamista. Inca jyysti jotain ja ajattelin unen horteessa, että hyvä kun pureskelee, niin irtoavat hampaat paremmin. Ajattelin, että se on ehkä joku luu tai sitten muovipurkki, joka on kierinyt tässä lattialla. Ja jatkoin tyytyväisenä päiväuniani.

Sitten Inca tuli pääni viereen, avasin silmät ja näin, että jotain valkoista on sen suussa. No, onko se saanut sen muovipurkin rikki. Ei ollut. Palaset olivat kirjaston kirjan takakannen kulmaa. Kirjan nimi on Koiran aktivointi, joten kirja ainakin täytti tehtävänsä :) Kirja oli sängyssä, kun selailin sitä ennen nukahtamista. Ehkä tämä ei ole kirjastoihmisille niinkään uutta, mutta minulle on. Mitähän kirjaston tädit ja sedät sanovat?

Inca oli lenkittäjän kanssa iltalenkillä ja takaisin tullessa lenkittäjä kysyi, onko meillä ollut remmiharjoituksia, kun lenkki oli mennyt niin hienosti. Onhan meillä ollut ja valjaat päällä Inca on muutenkin vähän vähemmän innokas vetämään.

Remmiharjoitusten lisäksi on ollut harjoituksia, että autojen, ihmisten ja polkupyörien päälle ei rynnitä eikä niitä haukuta. Se on vaarallista ja kerrassaan huonoa käyttäytymistä. Ollaan seisoskeltu paikoillaan ja katseltu kun autoja menee ohi. Inca saa valita, antaako se autojen mennä ohi hienosti, kun hoen hienosti ohia, josta hyvästä se saa namipalkkaa. Jos ei namit kiinnosta vaan räyhääminen, niin sitten tulee tiukka ärähdys ja kiskaisu remmistä.

Isoja autoja, siis kuorma-autoja ja semmoisia, Inca pelkää, menee minun taakseni niitä piiloon, eikä edes yritä haukkua tai rynniä päin. Sitä en ole vielä keksinyt, mikä Incan välillä aktivoi haukkumaan niin rauhassa käveleviä ihmisiä kuin reippaammin kulkevia kulkuvälineitä. Kuitenkin suurin osa saa mennä ohi rauhassa, että vähemmän haukutaan ja jahdataan. Sitä on vaan vaikea ennakoida, että kuka ihminen tai mikä auto milloinkin saa tuon käyttäytymisen aktivoitua. Kun lapset pyöräilevät tässä meidän pihoilla, niin niitä se ei ole kertaakaan haukkunut, vaikka katsoa tapittaakin niitä.

Juttelin tänään yhden portugalinvesikoiran (8 kk) omistajan kanssa, joka sanoi, että hänen koiransa pienempänä haukkui autoja, mutta että se on jäänyt, kun pentu on kasvanut. No tietenkin sitä voi jäädä odottamaan, mutta eihän siitä mitään takeita ole, että haukku loppuu ja joka tapauksessa siihenkin asti pitää kyetä kulkemaan koiran kanssa niin, että ei olla jonkun pyörän tai auton alla.

Tein tänään myös pari pientä jälkeä tuossa pihalla Incalle. Se oli sidottuna penkkiin ja minä talloin jäljen ja ripottelin namia jäljelle. Kovin se on innoissaan tuosta puuhasta, että hädin tuskin malttaa odottaa, että päästään alkuun. Nuo jäljet olivat palkkioksi siitä, että Inca hienosti odotti penkkiin kiinnitettynä, kun kävelin muutaman kerran kauemmas ja takaisin. Sitäkin pitää harjoitella aina välillä.

Tehdäänkös me mitään muuta kuin harjoitellaan milloin mitäkin? No leikitäänhän me. Inca on viime aikoina yrittänyt saada minua leikkimään tuomalla milloin minkäkin lelun tyköni ja vinguttamalla sitä. Selvästi sillä on tarkoituksena saada minut leikkimään. Tämä on suht tuore juttu. No, meillä minä päätän milloin leikki alkaa ja loppuu, enkä siis ala leikkiä Incan ehdotuksesta, vaikka houkutus välillä onkin suuri. Sitten kun me oikein kunnolla leikitään, niin otan kaapista lelun tai lelut, millä leikitään. Inca tietää jo tämän kuvion ja osaa istua ja odottaa (ihan täpinöissään) niin kauan, että annan sille luvan ottaa lelun. Ja sitten me leikitään. Ja lopuksi lelut viedään kaappiin ja Inca saa yleensä namia vielä päätteeksi.

Niin ja tänään maksalaatikkoa joutui "vahingossa" lautasella lattialle ja pöydän reunalle. Eipä koira koskenut herkkuun, vaikka suuresti mieli teki. Ei tarvinnut paljon edes muistuttaa, että ruokaan ei kosketa.

Välillä mietin, pidänkö liian kovaa kuria Incalle, mutta eihän se ikinä opi, jollei sille opeta asioita, jotka minun mielestäni sille kuuluu opettaa. Ja se opettaminen tapahtuu ihan tässä päivän mittaan kun touhuilemme sitä sun tätä, ei jossain kurssilla kerran viikossa. Sieltä ne ohjeet ja opin siemenet on saatu (minä olen saanut), mutta koti- ja muissa ympyröissä niitä on jankattava pikku hiljaa niin kauan, että haluttu tulos saadaan aikaiseksi.

Tämän talon dobermanni, se hyvin käyttäytyvä koira, josta kai olen joskus kirjoittanut, oli eilen niin tohkeissaan, kun se kantoi isännän kanssa pahviroskia keräysastiaan. Koiralla oli suussa pahvilaatikko ja se näytti kovin tärkeältä, kun se sai olla mukana auttamassa isäntää. Sitä oli kiva katsoa. Pitää opettaa Incakin auttamaan huushollihommissa!

Kävelyharjoitusten tuloksia

Voi sanoa, että harjoitukset ovat tuottaneet tulosta, sillä kävelimme tänään paljon - olosuhteet huomioiden - eikä Inca vetänyt juuri ollenkaan. Pitkät pätkät mentiin remmi roikkuen tätä minun vauhtiani, joka koirasta on varmaan aivan tavatonta löntystelemistä. Mutta ehtii siinä sitten hyvin nuuskutella kaikkia hajuja, mikä kai on koiran kannalta hyvä. Saa se informaatioita seudun tärkeistä tapahtumista.

Toki niitä tilanteita oli, että Inca jäi tuijottamaan jotain ihmistä, koiraa tai muuta yhtä kiinnostavaa ja minä sain kiskoa sitä liikkeelle, mutta näitä oli vähän. Harjoituksia jatketaan...

Sitten olimme heittelemässä nurmikolla palloa pitkästä aikaa ja Inca juoksi narupallo suussa sinne tänne oikein innoissaan. Kun lähestyimme tuota nurmikkoa, niin Inca alkoi vetää, kun se tiesi, että siellä se pääsee vapaaksi. Vetäminen ei kumminkaan tuottanut tulosta, vaan enemmän hidasti matkantekoa.

Ja hidastaa kipsi ja kepitkin matkantekoa. Nyt kun jalka on parempi, niin tuntuu ihan turhauttavalta tämmöinen köpötteleminen. Selvähän se, että murtuma ei ole parantunut ja kipsin on pakko olla paikoillaan, mutta tekisi vaan mieli jo kulkea normaalisti.

Kävelyharjoituksia

Tänään olemmekin keskittyneet oikein kunnolla kävelyharjoituksiin. Koska en voi kävellä vauhdilla, niin olemme harjoitelleet hienosti hihnassa kävelemistä kaikessa rauhassa meidän talojen piha-alueilla.

Incalla on ollut valjaat (joista se ei tykkää yhtään, jouksee karkuun, kun näkeekin ne!) ja olemme kävelleet edes takaisin ja sinne tänne aina sen mukaan minne Inca on vetänyt. Eli kun Inca vetää taakse (katsoa toljottaa jotakin), niin minä kävelen vastakkaiseen suuntaan ja kiskon Incaa perässä. Ja kun Inca vetää eteenpäin, minä käännyn ja kiskon taas Incan mukaani. Ja kun Inca vetää sivulle, niin minä lähden vastakkaiseen suuntaan ja taas kiskon Incan mukaani. Ja kun Inca yrittää jahdata jotain tuulen mukana lentävää roskaa tms., niin minä käännyn taas vastakaiseen suuntaan ja kiskon Incan mukaan. Tätä on harjoiteltu ainakin sata kertaa. Se on nyt vaan opittava, että remmissä ei vedetä koskaan. Rankkaa puuhaa se on minullekin noitten typerien keppien ja kipsin kanssa, mutta periksi en anna. Nyt tai ei koskaan! Joku hyöty tästä kipsiajastakin on oltava.

Alkaa se jo sujua. Inca oli Anitan kanssa lenkillä ja se oli mennyt oikein hyvin. Inca ei ollut kiskonut paljon ja muutenkin se oli ollut kunnolla. Valjaat auttavat ja kai harjoitus pikku hiljaa tekee mestarin. Ja sitten se jo tiesi, että ahaa, nyt mennään siis Anitan kanssa lenkille ilman emäntää, Elliä ja Ineztä.

Hampaita olen heilutellut vähän joka välissä ja antanut Incalle kaikkea mahdollista jyystettävää, että hampaat alkaisivat irrota. Revittiin tänään tiskirättiäkin oikein kunnolla ja luvan kanssa!

Niin ja eilen poimin kesän kolmannen punkin Incasta. Se oli metsälenkin tuliaisia. Nyt kun turkki on lyhyt, semmoisen punkin tuntee näpeissään heti. Ja Inca antoi taas ottaa punkin pois ihan rauhassa ja hyvin tuo pinseteillä lähtikin.

Tänään I-pennuilla on synttärit, viisi kuukautta täynnä!

Olohuone on osaksi käytössä

Eilen illalla avasin barrikaadin ja päästin Incan olkkariin pitkästä aikaa. Tarkan valvonnan alaisena se oli. Käytiin ulkona pisuilla riittävän usein ja hyvin selvittiin tuosta illasta.

Yöksi olohuone taas sulkeutui ja avautui vasta myöhään iltapäivällä. Inca tosin lähti lenkille Anitan kanssa, sitten käytiin suihkussa, syötiin ja nyt Inca nukkuu sängyssä, jonka se sai "petattua" itselleen sopivaksi eli aivan sekaiseksi.

Mutta ehkä olkkariulkkari on unohtunut, vaikka varmaan siellä vielä hajuja on, tuskin niitä sieltä olemattomiin saakaan. Pienet pisut tosin tulivat keittiön matolle, kun Inca oli virtaa täynnä lenkin jälkeen. Mutta se oli eri juttu.

Anita sanoi, että Inca on erilainen kuin ennen. Se on varuillaan, eikä tahtonut totella luoksetuloa, jota he sitten olivatkin harjoitelleet aika paljon. Ja autoja haukuttiin. Eli se haukkuminen ei liity minuun.

No, Inca ei ehkä totellut luoksetuloa, koska ei se ennen ole ollut yksin Anitan kanssa metsässä ja arvatenkin se oli ihmeissään, minne emäntä jäi ja missä olivat Elli Ja Inez. Sen verran mitä olen nyt pystynyt olemaan Incan kanssa "metsässä", niin kyllä se on totellut luoksetuloa ja pitää silmällä minua, missä olen. Mutta siihen olen sen opettanutkin.

Jotenkin vaan tuntuu siltä, että Inca koki jonkinmoisen järkytyksen, kun nilkka niksahti ja ehkä se sen vuoksi on koko ajan varuillaan ja vahtii, että ei mitään yllättävää pääse tapahtumaan. Ja onhan sen elämä mullin mallin entiseen verrattuna, että en yhtään ihmettele sen oirehtimista. Ehkä se tästä tasaantuu, kun minun askeleeni hiljalleen alkavat olla tukevammat ja pystyn tekemään vähän pitempiä kävelyreissuja sen kanssa.

Olemme harjoitelleet ryömimistä, mikä sujuu namien perässä tosi hyvin. Minä istun lattialla ja Inca on edessäni maassa, sitten alan liikuttaa itseäni taaksepäin ja Inca ryömii namien perässä eteenpäin jo ihan huoneen poikki. Hyvää liikuntaa minullekin, kun pitää jumpata jalkaa erityisesti.

Sitten Inca tönii palloa ja saa siitä palkkioksi namia. Tämän tempun se hoksasi tosi vikkelään. Helppo temppu ja heti saa namia! Pallon hakemista niin, että Inca toisi sen minulle käteen, harjoiteltiin myös, mutta ihan se ei aina käteen osu, mutta tosi lähelle kuitenkin. Yritän temppua niin, että käsi on valmiina ottamassa palloa ja heti kun pallo on kädessä Inca saa namia.

Maa, istu, seiso menee jo sujuvammin ja aika vikkeläänkin. Istumiskäskyn noudattamista takana ollaan harjoiteltu ja kyllä Inca pienen hapuilun jälkeen istahtaa selkäni taakse. Ja taas namia. Ja sitten ollaan harjoiteltu sisällä (sadepäivä) istuen ja maassa odottamista, kun lenkkailen edes takaisin. Aina kun vähänkin menen sellaiseen paikkaan, ettei Inca näe minua, niin Inca tuppaa lähtemään liikkeelle. Mutta kyllä se hetken malttaa odottaa etenkin kun juttelen sille, että hyvä odota, hieno odota, taitava odota. Vaikka se ei näe minua, niin kuulee sentään äänen.

On nyt paljon helpompi touhuta Incan kanssa, kun jalalle saa astua vähän. Kädet eivät väsy enää niin paljon ja olo on tukevampi.

Uusi kipsi

Emäntä sai uuden ja tukevan kipsin jalkaansa. Huomenna jalalle saa astua puoli painoa, ei vielä tänään, kun kipsi kestää kuivua 24 tuntia. Sitten siitä tulee niin vahva, että pohjakin kestää seuraavat neljä viikkoa menemättä rikki.

Soitin eläinlääkäriasemalle ja ihminen siellä sanoi, että kannattaa heilutella kulmahampaita ja leikkiä palloleikkejä ja muuta, että hampaat alkaisivat heilua paremmin. Ei ole kiirettä vielä poiston kanssa. Katsellaan siis miten tilanne kehittyy. Parempihan se olisi, jos ei tarvitsisi koiraa nukuttaa ja hampaat irtoaisivat omia aikojaan.

Niin, olin sellaiset kolme neljä tuntia pois tuon kipsin ja kuvauksen vuoksi, eikä kotona ollut odottamassa lätäkön lätäkköä. Hyvin Inca ainakin tuon ajan jaksaa olla pisumatta. Varmaan se nukkui suurimman osan ajasta, mikä tietenkin vaikuttaa asiaan.

Ehkä pikku hiljaa pitää avata väylää olohuoneeseen ja katsella, miten Inca asiaan suhtautuu.

Sudet ulvoo yöllä - ja Inca

Susien ulvonnasta en tiedä, mutta havahduin puolenyön aikaan, kun Inca alkoi haukkumaan ja ulvomaan kaula pitkänä. Pihalta kuului kai epäilyttäviä ääniä ja se katsoi tehtäväkseen ilmoittaa minulle ja ehkä se myös yritti tehdä selväksi, että täällä on vahtikoira, joka laittaa asiat järjestykseen.

No minä sitten yritin vaimentaa Incaa keinolla jos toisella, kun naapurit eivät varmaankaan ole mielissään yöllä haukkuvasta koirasta. Tuommoisessa tilanteessa ei vaan mikään tunnu tepsivän, kun koira kerran vahtii niin se vahtii, eikä se tietenkään luovu tehtävästään noin vain.

Lopulta en keksinyt muuta kuin kolinapurkin. Sitä ei voi yöllä viskoa minnekään, mutta voi sitä ravistella. Siinä vaiheessa Inca oli jo vähän rauhoittunut, mutta pariin otteeseen ravistelin purkkia ja se ainakin lopetti haukunnan ja murahtelun tällä kertaa. Inca alkoi ihmettelemään ääntä, mistä se kolina tuli ja miten se liittyi minuun vai liittyikö. Kyllä se sen äänen tunnistaa ja tietää, kun sitä on mopin kanssa käytetty. Kolina tarkoittaa, että lopeta se, mitä olet tekemässä.

Inca oli aika pitkän aikaa vielä valppaana pää parvekkeen oven suuntaan, kun sieltä se epäilyttävä ääni oli kuulunut. Lopulta kuitenkin nukuttiin aamuun asti, mentiin ulos pisuille ja kakille, eikä yhtään pisuja olekaan tullut sisälle enää. Hyvä kun barrikaadi toimii!

Päivän puuhia

Inca "polskutteli" tänään jo Jaaninojassa, meni rannalta toiselle ihan reippaasti, eikä arastellut vettä. Kyllä siitä vielä vesikoira tulee!

Olemme harjoitelleet lisää sitä, että ruokiin ei kajota oli ne missä tahansa ja vaikka miten haluttaisi. Eilen oli houkuttimena mm. jauhelihaa ja tänään voileipä ihan pöydän reunalla. Kyllä Inca niiden antaa olla rauhassa. Leipää se tosin lähti nuuskuttelemaan, kun menin pois keittiöstä ja Inca luuli, etten näe sitä. Mutta minäpä näin ja ärähdin sille. Inca totteli ja jätti leivän rauhaan.

Olen myös vienyt herkkuja ulos ja Inca jättää ne sielläkin rauhaan. Naapuri, jolla on myös koiria, kyseli, että mitä hyötyä tuosta harjoituksesta on. No minä selitin sen, mitä Janita selitti pentukurssilla. Naapuri vaan sanoi, että hänen whippettinsä nappaa voileivän kädestä ja se on niin hauskaa, että ihan naurattaa. Vai niin. Meillä ei mitään napata kädestä nyt, eikä vastaisuudessa.

Incan iltalenkin aikana pesin olkkarin lattiat hyvin, etenkin ne paikat, jonne Incalla oli tapana pisuta. En kuitenkaan vielä ole ottanut esteitä pois, antaa huoneen nyt rauhassa tuulettua ja Incan unohtaa, että sinne on ikinä pisuttukaan.

Jostain nettiartikkelista luin, että koira pystyy pidättämään ikäkuukausiensa määrän tunteina plus yhden. Eli kun Inca on just kohta viisi kuukautta, niin se pystyisi siis pidättämään kuusi tuntia. No joo, yöllä kyllä, mutta päivisin trampataan ulkona parin tunnin välein, välillä useammin, välillä harvemmin, riippuu tilanteesta.

Soitin myös Liisalle, kun minulla oli kulmahammasasiaa. Incan alakulmahampaat ovat lähteneet pois uusien tieltä, mutta yläkulmahampaat eivät ole irroneet ja uudet ovat jo tulleet ikenien läpi selvästi. Voi olla, että ne vanhat kulmikset pitää otattaa pois. Pitää nyt katsoa, heiluvatko ne hampaat edes yhtään vai ovatko tukevasti kiinni.

Huomenna menen röntgeniin ja kipsinvaihtoon ja kaiketi sitten saan varata jalalle puoli painoa, mikä toivottavasti helpottaa elämää vähän. Sitten enää vaivaiset neljä viikkoa kipsiaikaa jäljellä!

Vilanderia

Olen aikani kuluksi lueskellut Vilanderin kirjaa, joka minulla vielä on Liisalta lainassa. Palautan sen kyllä!

Vilander kirjoittaa, että 3-4 kuukauden iässä koira tietää pissojen ja kakkojen kuuluvan ulos. Jos se pissaa ja kakkaa sisälle, se protestoi omistajan käytöstä tms. vastaan. Näin tekee ainakin puolivuotias koira. Paitsi jos koiralla on joku sairaus.

Ne pisut, joita tuli ennen kipsiä lattialle, olivat minun käsittääkseni vahinkopisuja. Ja niitä tuli harvoin. Nämä kipsin jälkeen tulleet pisut ja kakat ovat olleet kai lähinnä protestointia outoa tilannetta kohtaan. Eihän pieni - eikä suurikaan - koira voi ymmärtää tämmöistä tilannetta ja miten siinä toimitaan. Toimitaanko kuten ennen vai aivan eri lailla.

Joka tapauksessa barrikaadi toimii edelleen, eikä Inca ole löytänyt sisältä uutta "pihamaata", eikä se ole hakenutkaan. Melkein voisin väittää, että se pystyy olemaan pisumatta kauemmin, kun olkkari on suljettu. Sinne oli vissiin kätevä käydä lyyhistymässä ja olihan siellä valmiiksi hajuja. Pitää "räjäyttää" sieltä hajut pois ja vasta sitten päästää koira sinne.

Vilander myös kirjoittaa, että koiraan ei pidä mitään katsekontaktia pyrkiä edes ottamaan, kuten koirakouluissa opetetaan. Ja opetetaan vielä vaatimaan pidempää katsekontaktia ennen namin saamista. Vilanderin mukaan koiraan otetaan katsekontakti vain, jos se ei ole kunnolla. Hmm. Kovin on erilaisia "oppeja" olemassa. Minusta on kyllä kiva, kun Inca katselee ja kuuntelee minua, mutta tietenkin se on koira, ei ihminen. Ihmiset katsovat toisiaan silmiin, kun puhuvat keskenään. On epäkohteliasta katsella pitkin seiniä ja puhua toiselle. Mutta koirat toimivat kuten koirat. No joo, me nyt jatketaan sillä linjalla, millä ollaan.

Toisessa koirapuistossa

Tänään kävimme yo-kylän koirapuistossa, mutta se oli jotensakin ankea hiekkakenttä, eikä siellä ollut oikein mitään virikkeitä, ei edes yhtä ainoaa toista koiraa!

Otin Incasta pitkästä aikaa potretin. Onhan tuo jo iso koira, vaikka kuvien perusteella kokoa on vaikea hahmottaa. Muistelin tässä juuri, miten se aluksi oli kauhuissaan parvekkeelle menosta ja miten kammottava paikka kylppäri oli. Voi niitä aikoja!








Kaunista Aurajokimaisemaa ihailtiin myös, vaikka Inca ei niinkään ihaillut.

Kivempi aamu

Barrikaadi on toistaiseksi tehnyt tehtävänsä. Tosin en ole olkkarin joka nurkkaa käynyt tarkistamassa, mutta tuskin Inca on olkkarissa käynyt sen jälkeen, kun esteet ilmaantuivat. En ole minäkään käynyt.

Aamulla kun olin eteisessä lähtövalmiina ja kutsuin Incaa, että mennään ulos, niin tämä ei meinannutkaan millään tulla, vaan vetkutteli ja olisi todennäköisesti suunnannut olkkariin, jos tie olisi ollut vapaa. Oli vähän sen oloista koiran tassuttelu.

Mutta ulos vaan mentiin ja ensin tuli pisut ja vähän ajan päästä kakatkin. On sentään paljon helpompi korjata kakat pois nurmikolta kun olkkarin lattialta.

Aion nyt pitää esteitä jonkin aikaa ja tarkkailla tilannetta. Jos vaikka unohtuisi olkkariulkkari ja muistuisi mieleen, miksi ulos niin usein lähdetään.

Nyt nukuttaa!

Lenkin jälkeen väsyttää ja Inca laittoi oikein tassunsa silmien suojaksi, kun näki, että emäntä taas otti kameransa esiin. Aina se jaksaa kuvata, vaikka muuten on niin krämppä.

Lisää harjoituksia

Inca lähti toisen lenkittäjän kanssa ulos ja oli taas aivan innoissaan. No selvä se, kun minun kanssani vaan köpötellään penkiltä toiselle :( Ja viikonlopulla Incalla vasta onkin kivaa tiedossa, kun Anita on luvannut viedä Incan metsään!!

Vein tänään juustonpalat ja kalkkunaleikkeet ulos, mutta eihän Inca niihin koske nyt enää missään. Kyllä se inisi ja vaikeroi vähän (muodon vuoksi), mutta vaikka siirtelin niitä minne, niin ne saivat olla rauhassa. Pitää vaihtaa lajitelmaa, ettei sille tule käsitys, että juustoon ja kalkkunaan ei saa koskea, mutta kaikkeen muuhun saa.

En ole Incalla teettänyt vielä sarjoja, mutta nyt harjoiteltiin sisällä maa, istu, seiso. Palkka tuli jokaisen jälkeen, kun se oli vähän hölmistynyt, että mitä tämä nyt tarkoittaa, mitä siltä odotetaan ja vaaditaan. No ei muuta vaadita, kun tottelevaisuutta ja että kerrasta tehdään se mitä käsketään. Ja vielä heti eikä viidestoista päivä.

Täytyy käyttää tämä klenkka-aika tällä tavoin hyödyksi, kun emme pääse nyt mihinkään harjoittelemaan tottelevaisuutta tai muuta. Mutta jahka jalka on kävelykunnossa, niin menen sitten jatkamaan harjoituksia sinne kääppänöiden joukkoon.

"Pihamaa" suljettu

Nyt on tavararöykkiö estämässä Incan pääsyn olkkariin. Heppoinen se on, mutta ehkä se ajaa asian. Pitää vahvistaa sitä, jos tuo rakennelma ei tee tehtäväänsä. Jotain tässä on vaan keksittävä tai laitettava Incalle vaipat :)

Aamuruuan laitoin aktivointipalloon, kun Inca ei taaskaan suostunut syömään nappuloita kepusta. Kun ne olivat pallossa, niin johan maistui.

Ja tänään harjoiteltiin paikallaan oloa. Posti kolahti luukusta ja Inca vissiin luuli, että jotain jännää tapahtuu nyt. Menin ovelle ja käskin Incaa istumaan ja odottamaan. Avasin ovea ja Inca tietenkin säntäsi ovelle. Mutta se oli heti, että takaisin, istu ja odota ja uusi ovenavausyritys. Ja uusi säntäys ovelle ja haukkuminen...ja tätä kuvioita toistettiin varmaan 15 - 20 kertaa ja lopulta Inca istui ja odotti, että otin postit, laitoin oven kiinni ja tulin Incan luo ja kehuin sitä ylitsevuotavasti ja lykkäsin nameja suuhun.

Samaa yritin, kun ulkoiluttaja tuli hakemaan Incan lenkille, mutta en kehdannut seisottaa häntä rappukäytävässä kovin kauaa, kun Inca ei kerta suostunut olemaan rauhallinen. Sitten vaan pannasta kiinni, avasin oven ja odotin niin kauan, että koira rauhoittuu ennen kuin se sai mennä tervehtimään.

Rankkaa se on koiralle, mutta tuommoista samanlaista säntäilyä se pitää ulkona, eikä semmoisesta tule kerta kaikkiaan mitään. Nyt kun naapurit antavat meidän mennä rauhassa, niin rappukäytävässä ja pihassa liikkuminen sujuu vähän paremmin, mutta hurjia tilanteita silti syntyy etenkin, jos en aina viitsi laittaa kuonopantaa.

Vähemmän kiva aamu (emännällä)

Viiden aikaan Inca hiippaili "pihamaalle", tuli vähän ajan perästä takaisin nukkumaan ja jo silloin arvasin, että siellä käytiin asioilla. Alkoi nenään tulla kakan hajut. No, minä jatkoin nukkumista tietenkin.

Aamulla kurkkasin olkkariin ja pisuthan siellä (kahdet) ja kakkoja lattialla. Menimme kuitenkin ensin ulos pissalle ja sen jälkeen aloin tarkastella tuhojen laajuutta.

Yöllä oli käyty kaksi kertaa pissalla ja saman tien kakattukin molemmilla kerroilla. Kakkoja oli taas kulmapöydän alla, sohvan takana ja keskemmällä lattiaa. Pisulätäköt olivat lähekkäin telkkarin alla.

Ei yhtään kivaa!!!!!

Se on nimittäin aikamoinen homma klenkata kakat ja pissat pois ja saada lattia luututtua puhtaaksi edes jotenkin. Hiki siinnä tulee, kun ilmankin tulee. Hidasta ja raskasta puuhaa. Virkistävää suihkuakaan ei voi noin vain ottaa, kun se ei kipsin kanssa ole mahdollista.

Ainoa hyvä puoli tässä on, että Inca ei enää kajoa moppiin ja antaa minun siivota rauhassa. Kolinapurkin jälkeen sille ei ole tarvinnut kuin ärähtää (kiukkuisesti), niin se jättää mopin ja muut siivousjutut rauhaan. Nytkin meni takaisin sänkyyn nukkumaan, eikä koko aikana tullut edes lähelle, kun laahustin keppeineni ja moppeineni edes takaisin.

No, nyt olen siinä pisteessä, että Incan pääsy olohuoneeseen loppuu tavalla tai toisella eli yritän kasata aukon eteen tavaroita, että se ei pääse sinne. Ei ainakaan yöllä, eikä päivälläkään muuta kuin sillon kun on pisuttu ja kakattu juuri ulos.

Ja illallakin kävimme sentään ulkona yhdentoista jälkeen ja eilen se sai pisuta ja kakkia pihalla mielin määrin, kun se juoksenteli vapaana. Että mistä noita pissoja ja kakkoja oikein tulee????

Kiva päivä

Aamupäivälenkin jälkeen nappulat maistuivat niin hyviltä, että Inca söi niitä vaikka kuinka paljon ja illallakin ne maistuivat, tosin Inca on nyt niin väsynyt, että se ei paljon jaksanut syödä ja nyt se nukkuu.

Incalla oli mukava päivä touhua täynnä, se sai taas juosta vapaana ja oli lapsia sitä leikittämässä ja juoksuttamassa ja kaikenlaista muuta mukavaa pihahommaa oli paljon. Punaisessa hiekkaämpärissä oli hyvää juomavettä!

Emäntä vaan istuskeli kipsinsä kanssa ja kädetkin saivat levätä, kun ei tarvinnut klenkata juuri ollenkaan. Jalka on tosiaan paljon paremman oloinen edelleen, vaikka eihän se tietenkään parantunut ole. On vaan itsellä nyt helpompi olla, kun jalka edes tuntuu paremmalta. Ehkä vanhat luut vielä luutuvat!

Nappuloitako???? Että mitä!!

Kovin kova nälkä ei Incalla ole aamulla, kun nyrpistelee nenäänsä nappuloille! Tai sitten se on mielenosoitusta taas, että tuommoista kuivamuonaa, kun tässä saa kärsiä jo muutenkin ihan tarpeeksi sinusta ja kepeistäsi. Nyt Inca lähti lenkille, saa nähdä, jos sen jälkeen ruoka alkaisi maistua. Jos ei, niin seuraavaksi sapuskaa saa vasta illalla.

Tässä muutamana aamuna se on saanut mössöjä ja iltaisin nappuloita, että ehkä siksi nappulat eivät nyt muka maistu. Parempaa ruokaa mulle heti, tuumii Inca.

Iltapäivällä lähdemmekin tyttären luo niin tulee vähän vaihtelua Incan elämään ja se saa juoksennella siellä pihalla vapaana.

Tänään jalka on paremmman oloinen, luulen, että turvotus alkaa laskea. Ehkä siitä vielä jalka tulee, kun vielä maltamme odotella muutaman viikon.

Energinen Inca

Inca oli iltapäivällä uuden ulkoiluttajan kanssa sitten lenkillä. Hyvin oli mennyt lenkki, mutta kuulemma Inca on hyvin energinen ja utelias koira! Ulkoiluttaja kysyi, eikö minulla ole paikkaa, missä Inca voi juosta vapaana ja purkaa energiaa. No, kerroin, että ennen kipsiaikaa Inca juoksenteli metsässä vapaana ja että nyt se on päässyt pari kertaa vähäksi aikaa tuohon lähelle metsään, mihin minäkin joten kuten pääsen ja kerran koirapuistoon. Tuo metsään meno vaan vaatii koira-avustajan. Kyllä Inca siellä vapaana voi olla, kunhan minä olen paikalla katsomassa, että kaikki menee hyvin.

Ja sitten tämä ulkoiluttaja sanoi, että hän luuli, että tuommoiset pienet koirat ovat helppoja, kun niillä ei ole niin paljon voimia. Heidän koiransa ovat aina painaneet semmoiset 30 kiloa. Mutta hän sanoi, että ihan kahdella jalallakin on Incassa välillä pitelemistä. Niinpä. Sitä moni ei tajua, miten huteraa minulla on.

Olisi vaan pitänyt panostaa tuohon hienosti remmissä kulkemiseen oikein tosissaan enemmän aikoinaan, sillä nyt siitä ei minun hoteissani tule mitään. Kuonopantaa vaan, kun tuo hännänheiluttaja on ihan mahdoton, kun vähänkin on jotain kiinnostavaa jossain. Ja sitä on aina. Sitä sosiaalisuuttakin olisin voinut vähän rajoittaa, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi ja nyt vaan opetellaan olemaan vähemmän sosiaalisia. Jokaisen luo ei vedetä rapsuteltavaksi. Se peli ei vetele nyt.

Tänään olemme jatkaneet tottelevaisuusharjoituksia kalkkunaleikkeillä. Se on aika paha. Kuljettelen kalkkunanleikepaloja milloin minnekin eri paikkoihin, mutta Inca ei saa niihin koskea. Onhan se pari kertaa onnistunut nappaamaan suupaloja itselleen, mutta tarkoitus on, että ruoka jätetään rauhaan oli se missä tahansa, jos se ei ole koiralle tarkoitettu ja annettu. Sitä ei varasteta. Vaatiihan se Incalta itsehillintää tosi paljon, mutta sellaista se koiranelämä on.

Inca tuli hetki sitten iltaulkoilulta, yhtä autoa vaan oli haukuttu. Ja huomenna se pääsee aamukymmeneltä tuon uudemman ulkoiluttajan kanssa lenkille.

Niin, ja niin väsynyt olen, että päivällä nukuin, kun Inca oli lenkillä, enkä edes kuullut ovikelloa, kun he tulivat takaisin. Ehkä havahduin siihen, kun sitten kuulin Incan vikinää rappukäytävässä ja tajusin, että herranjestas sentään, pitää mennä avaamaan ovi. Ja sitten menimmekin jatkamaan unia yhdessä ja heräsimme joskus ennen viittä :)

Olkkariulkkari

Tuo olohuone näkyy olevan Incalle kuin mikä tahansa pihamaa, jonne mennään ja kyykistytään milloin pisuille ja milloin kakoille. Tänään aamupisut tulivat ulos, mutta seuraavat pisut + kakat tulivat olkkariin, sitten taas yhdet pisut ulos ja seuraava lätäkkö sisälle. Että tätä rataa tänään, eikä tässä kovin montaa tuntia ole vielä mennyt.

Olen niin tavattoman väsynyt kepeillä kävelemiseen (ottaa voimille ja ne alkavat vissiin loppua, eivät kasva), että en ulkona muuta jaksa kuin lyyhistyä pihassa lähimmälle penkille istumaan ja odottamaan, että Inca saisi asiansa hoidettua. Toisaalta olen aivan väsynyt noitten jälkien korjaamiseen olkkarissa. Se on yksi iso huussi nykyisin. Enkä saa sitä mitenkään torpedoitua niin, että vain minä pääsisin sinne, mutta ei Inca. Enkä itse asiassa saa sitä torpedoitua mitenkään. Ja todennäköisesti pisupaikka vaan vaihtuisi, sisälle pissaaminen ja kakkiminen ei loppuisi.

Kovin kummoinen pidätyskyky ei siis ole tai sitten tämä on vaan jotain muuta. Ja kuitenkin olimme tosi hyvässä mallissa sisäsiisteyden kanssa ennen kipsiaikaa. Harmittaa tosi paljon tämä shou, mutta minkäs teet.

Moppasin lattiat pisuista ja kakoista (ja kakathan eivät ole mitenkään nätisti yhdessä kasassa, vaan siellä täällä) ja siitä en enää edes keskustellut, purraanko moppia vai ei, se oli pieni kolinapurkki maahan ja siihen loppui mopin jahtaaminen. Nyt olen vissiin kokeillut kaikki keinot ja tuo näytti melko tepsivältä.

Kaikenlainen muu pureminen pitää vielä saada kuriin ja vasten hyppiminen. Kyllä se tietää, mitä alas tarkoittaa, mutta silti se innoissaan jaksaa hyppiä ihmisiä vasten, mikä ei ole ollenkaan kivaa.

Onneksi Inca pääsee tänään kaksi kertaa lenkille. Paljonko eri lenkittäjät sitten stressaavat Incaa, en tiedä, mutta kai se on jo tottunut, että kuka ikinä sitä lenkittääkin, niin aina se pääsee kuitenkin lopulta kotiin.

Tuntuu niin kurjalta tämä tilanne ja kun sitä vielä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...

Tottelevaisuusharjoituksia

Laitoin juustonpaloja lattialle ja Incahan tykkää juustosta tosi paljon. Mutta näitä juustonpaloja seurasi EI-karjaisu ja Inca kyllä totteli, inisi ja vikisi ja näki oikein, miten vaikeaa sillä oli. Kiersi juustoa kuin kissa kuumaa puuroa. Mutta hienosti meni ja juustonpalat saivat olla rauhassa. Ja minä kehuin kuinka hieno koira Inca on.

Sitten oli jauhelihan vuoro ja sama homma. Ja vielä Incan herkun, viilin, kanssa harjoiteltiin, mitä EI tarkoittaa. Ja lopuksi otettiin tiskirätti, mitä on niin kiva jahdata, eikä siinäkään auttanut mikään, kun emäntä vaan karjaisee tiukan EI. Jäi tiskirättikin rauhaan. Ja tuon harjoituksen keskeytti ovikellon soitto, jolloin pääsimme harjoittelemaan, kuka oven avaa ja kuka päästää tulijat sisään. Ulkoiluttajahan siellä oli hakemassa Incaa lenkille.

Laitan Incan nykyisin remmiin, kun on tuommoinen tilanne ja pidän sen vaan irti tulijoista, vaikka se kuinka yrittää päästä tervehtimään. Pitää ensin edes vähän rauhoittua ja istua, niin sitten voi hyvässä lykyssä päästä tulijoitten luo.

Ja ulkona laitoin Incan taas tamppaustelineeseen kiinni, käskin istumaan ja odottamaan. Minä tramppasin kemppeineni sinne tänne ja sanoin Incalle, että odottaa. Kaksi kertaa tein näin. Toisella kertaa menin kulman taakse kahdeksi sekunniksi ja heti alkoi vikinä, että minne emäntä katosi. Mutta heti tulin takaisin ja Inca sai kehujen kera nameja.

Olen miettinyt, mitä tuo nilkan niksahtaminen on vaikuttanut johtajuuteen. Incahan näki, että minulle tapahtui jotain, en päässyt kunnolla liikkumaan ja voihkin ja vaikeroin, koska kipu oli niin kovaa. Ja lopulta se näkee minut keppien kanssa klenkaamassa ja ymmärtää kyllä, että olen "haavoittunut" johtaja.

Voiko haavoittunut johtaja olla lauman johtaja. Minun mielestäni ei voi olla. Sellainen johtaja on heikko joka tavalla. Ja olen ajatellut, että Inca on meidän laumassa seuraava, joka tulee johtajaksi johtajan paikalle.

En edes tiedä, olinko Incan mielestä johtaja ennen niksahdusta, mutta muistan vaan kun Janita luennolla sanoi, että viiteen ikäkuukauteen mennessä selviää, kuka on johtaja, onko se joku perheenjäsen vai koira. Jos se on koira, niin siitä ne ongelmat alkavat.

Ehkä minä nyt olen Incan mielestä heikko johtaja sekä fyysisesti että psyykkisesti, kun en ole voimissani ja murtuma haittaa niin paljon elämää ja vie energiaa. Muuten, nukuimme taas semmoiset pitkät päikkärit. Tämä alkaa olemaan jo ihan tavatonta.

Jos me tästä kipsiajasta (uusi aikakausi!) selviämme, niin luulen, että olemme hiotuneet hyväksi pariksi, niin koville tämä ottaa ja vaatii molemmilta kärsivällisyyttä.

Huomenna Inca pääsee toisen ulkoiluttajan kanssa päivälenkille! Juuri sovimme ajan.

Aamupisuilua

Suuri pisujärvi lorahti sitten taas olkkarin lattialle, minulla kenkä jalassa ja takki päällä, että mennään ulos. Eikä mitään tarvinnut mennä. Inca istahtaa lattialle ja katsoo minuun: säästytpä ulos klenkkaamiselta.

En minä Incaa toru, enkä sano pisuista tai kakoista mitään, korkeintaan jupisen itsekseni, että just joo. Tänään sitten olin sen verran tomera, että moppasin pisut pois ja tein Incalle selväksi, että moppiin ei kajota. En siis laittanut Incaa portin taakse moppauksen ajaksi. Inca oli niin aamutokkurassa, että tottelihan se, mutta vaikeaa se oli. Incalla oikein tassut ja hampaat syhyy, kun sen tekisi niin mieli tarrautua moppiin.

Jahka kipsi otetaan pois ja jalka saadaan kuntoutettua niin ensimmäinen ostos taitaa olla vaelluskengät, eivät ainakaan nilkat niksahda kallioilla niin helposti. Jos nyt enää ikinä uskallan kallioille mennä, se on vielä avoin kysymys.

Incalla on aamiaiseksi tiedossa uutta ruokaa: perunaa. Laitan sitä riisijauhelihapiimämössön joukkoon.

Ulkoiluttajatyttö kertoi, että hänen toinen sakemanninsa on allerginen monelle ruoka-aineelle, kuten perunalle, vehnälle ja vaikka mille. Oli kuulemma vaikea löytää sellainen ruoka, joka ei allergisoi.

Minä olenkin aina antanut Incalle yhtä uutta ruokalajia kerrallaan juuri sen vuoksi, että jos siitä jotain oireita tulee, niin tiedän, mistä se johtuu. Mistään ei ole vielä tullut mitään ja Inca on sentään saanut suuhunsa jo kaikenlaista sapuskaa pinaatista munankeltuaiseen.

Maa, pam, kieri!

Ensin tärkein: nilkka on hyvässä asennossa, viikon kuluttua kipsi vaihdetaan saapaskipsiin ja sitten jalalle saa varata puoli painoa.

Inca pääsi tänään tyttären kanssa lenkille ja he tekivätkin pitkän lenkin. Vähän Inca oli haukkunut autoja ja yrittänyt saalistaa lenkkeilijän ja perhosen! Huonolla menestyksellä :(

Se hyvä puoli tässä kipsijalassa on, että Inca tottuu lenkkeilemään eri ihmisten kanssa, mikä ei kai ole huono juttu ollenkaan. Ehkä viikonlopulla rekrytoin tuon toisen ulkoiluttajan, jos hänelle vain sopii. Inca ei ihan vähästä lenkkeilystä väsy, joten ei haittaa, vaikka se pääsisi kaksikin kertaa päivässä lenkille aina välillä.

Minä laitoin taas illalla Incalle kuonopannan ja kyllä sen kanssa meno on paljon iisimpää. Inca ei siitä tykkää, enkä minäkään, mutta helpottaa se minun oloani paljon. Eilen iltapisuilla Inca jahtasi västäräkkejä ja minä jouduin ottamaan tanssiaskeleita ellei peräti balettiaskeleita ja hädin tuskin pysyin pystyssä, kun kuonopantaa ei ollut.

Ja sitten tuohon otsikon aiheeseen. Incahan osaa mennä maahan ja kyljelleen ja nyt opetin sitä kierimään. Inca innostui tuosta aivan tavattomasti - tai nameista, joita se sai - ja se kierii namien perässä kumpaankin suuntaan. Ei tietenkään mitenkään vauhdilla vielä, mutta kuitenkin hyvin, kun ensimmäistä kertaa vasta harjoittelimme kierimistä. Ensi maa, sitten pam ja namien kanssa siitä ympäri ja kieri! Hienoa.

Sitten harjoittelimme istu-käskyn noudattamista kauempaa eli että Inca istuisi niille sijoilleen käskyn kuullessaan. Ensimmäisellä kerralla se teki niin ihan kai pelkästä hämmästyksestä, muilla kerroilla se yritti tulla lähemmäksi, mutta sain sen pysymään kuitenkin kauempana. Palkkasin siitä hyvästä ja sitten pyysin "tänne" ja näytin kädellä, että tulee eteeni istumaan ja tämä totteli kuin unelma.

Istumista harjoitin vähän myös niin, että olin selin Incaan, mikä on kai Incalle vaikeaa, meillä kun tuo katsekontakti toimii ainakin näin häiriöttömässä tilassa hyvin. Teen niitä katsekontaktiharjoituksia niin, että pelkästä silmiini vilaisusta ei aina saa namia, vaan pitää toljottaa minua ainakin pari sekuntia. Kyllä se sen jujun jo tajuaa. Saa sittenkin namin nopeammin, kun katsoo emäntää silmiin vähän kauemmin.

Ai niin ja opettelimme pusuttelemaankin! Kaikkea viihdykettä pitää keksiä, että jotenkin kestää edessä olevat viisi viikkoa!

Toinen ulkoiluttaja

Nyt ilmaantui toinen ulkoiluttaja, joka on halukas lenkittämään Incaa!! Tuo nainen on suunnilleen minun ikäiseni ja olemme joskus jutelleet koirista. Heidän koiransa kuoli tai lopetettiin maaliskuussa, kun sillä oli luusyöpä, eikä mitään ollut tehtävissä.

Tämä nainen tuli tuohon meidän pihalle illalla (asuu naapuritalossa), kun olimme siinä Incan kanssa ja sanoi, että kyllä hän mielellään lenkittää koiraa, niin saa itsekin liikuntaa. Sanoin, että minulle sopii oikein hyvin, vaikka Incalla onkin jo yksi ulkoiluttaja. Saa tämä sitten välillä vapaapäiviä.

Tänään on vissiin ollut niin kuuma, että Inca ei ole kauheasti halunnut liikkua. Nytkin illalla tosiaan istuimme penkillä ja Inca makasi jalkojeni juuressa ja oli perin tyytyväisen oloinen. Millään se ei olisi siitä lähtenyt sisälle, vaikka olimme siinä kauan aikaa.

Tai sitten se on päätellyt, että tuota emäntää ei kannata lenkittää, kun se on tuommoinen kremppa, parempi, että se on aloillaan ja parantuu. Istutaan siis penkillä. Mistä noista koiran ajatuksista tietää. Kyllähän se nyt tietenkin ymmärtää, että jotain on vialla, kun olen niin erilainen kuin ennen kaikkine sauvoineni.

Nukuimme taas pitkät päikkärit, semmoiset kaksi ja puoli tuntia yhtä kyytiä. Kovasti väsyttää tämä kremppaisuus. Incakin kai meinaa, että nukutaan, niin parantuu emäntä vikkelämmin. Ja tuossa me sitten pötköttelemme sängyssä yhdessä :)

"metsälenkillä"

Laitoin Incalle kuonopannan ja se tietysti oli kieppumista sen kanssa mutta kuitenkaan siinä ei pysty vetämään niin paljon kuin ilman pantaa. Tuo katujen ylitys vaan on kamalaa. Panta ei estä Incaa haukkumasta autoja ja yrittämästä syöksyä autojen päälle, mutta toki se kuonopannan kanssa on vaimeampaa. Yritys on kyllä täys kymppi ja papukaijamerkki.

Ja autoilijatkin ajavat kuin ei mitään rampaa suojatiellä olisikaan pomppivan koiran kanssa. Ihan hirvittää tuo, että väkisin vaan pitää päästä heti menemään kun on millin rako meihin suojatiellä olijoihin. Jokin roti tuohon pitää saada. Taidan seisahtaa seuraavaksi keskelle suojatietä. Niin kiire ei saa olla, että ei rampa saa rauhassa mennä tien yli. Näin on. Alan käyttää valtaa, mikäs sen mukavampaa.

Koira-avustajan avulla sitten olimme tuossa Jaaninojan lähellä metsässä ja Inca sai taas olla vapaana ja hakea keppiä ja muutenkin vähän nauttia vapaudesta. Ja minä sain nauttia kauniista vihreästä metsästä. Sitä niin kovasti kaipaan.

Sitten kun tulin koiran kanssa kotiin, tulimme tosi hienosti. Tuossa piha-alueella mentiin taas silleen, että Inca sivulle ja palkka, seuraa, pysähdys, sivulle ja palkka, seuraa, pysähdys, sivulle ja palkka...Ja mentiin kaikkien talon kööriläisten ohi noin hienosti. He siinä istuivat penkillä "tarinoimassa" (lue:juoruamassa) ja olin oikein ylpeä, kun Inca ei yhtään reuhtonut sinne ja päästiin ohi mallikelpoisesti. Se heti auttaa, kun meidän annetaan vaan mennä ilman lässytyksiä. Ja helpottaa minun työskentelyäni koiran kanssa. Ja pystyssä pysymistä. Joo, pitää vaan olla jämäkkä ja tehdä niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Minun on koira ja itse olen vastuussa siitä, millainen koira siitä lopulta tulee. Toivottavasti hyväkäytöksinen. Nyt vaan ottaa voimille tuo koulutuskin, mutta sitten on kivaa, kun se jossain kohdin onnistuu. Paljon harjoitusta ja kärsivällisyyttä tarvitaan.

Nameina oli possun sydäntä ja sillä on tietty oma osuutensa asiaan. Se on niin herkkua, että!!

Pissoja ja kakkoja riittää...

...sisälle. Ne pisut vielä menettelee, mutta kakkojen korjaaminen jostain vaikeista paikoista kipsijalan kanssa ovat yhtä helvettiä. Laitoin Incan tänään portin taakse, että sain edes rauhassa mopattua lattian. Ei nyt oikein jaksa taistella siitä, tarraudutaanko moppiin vai ei. Sanoin Incalle, että odottaa siellä ja odottihan se, vähän inisi surkeuttaan, mutta se nyt kuuluu asiaan.

Haukkumistakin riittää ihan yllin kyllin. Aamulla Inca haukkui rappukäytävässä kun kuului jotain kolinaa, kun joku ihminen siellä kulki. Kivaa. Iltaisin Inca on kuin olisi tämän talon vahtikoira, kun menemme iltapisuille. Siinä saa odottaa ja maanitella pitkän tovin, että Inca vahtimiseltaan ehtii pisuta. Tämä on tullut nyt tänä kippsiaikana esiin. Mahtaako johtua tilanteesta vai kuuluuko ikään, tiedä häntä. Myös sisällä Inca on hyvin valppaana ja alkaa vuf vuf vuffuttelmaan, jos jostain kuuluu jotain "outoa" ääntä.

Eilen ulkoiluttajan kanssa Inca oli "rieuhunut" taas kaikelle mahdolliselle, ottanut suuhunsa maasta kaiken mahdollisen ja käyttänyt vissiin koko temppuarsenaalinsa. Edellisenä iltana se sen sijaan käyttäytyi oikein hyvin.

Tänään siirryn Incan kanssa kahden kerran ruokintaan. Pitemmän ajan jo aamuruoka ei ole maistunut juuri ollenkaan ja päiväruokakin vähän milloin mitenkin, mutta paremmin kuin aamiainen. Iltaisin sen sijaan ruokahalua kyllä piisaa. Nyt annan aamuruuan ja seuraavan sapuskan annan alkuillasta. Noinhan me siirryimme neljästä ruokintakerrasta kolmeen, kun ruoka ei tehnyt kauppansa kunnolla joka kerralla. Katsotaan, miten tämä vaikuttaa ruokahaluun.

Tänään ulkoilemme kuonopannan kanssa, katsotaan mitä siitä tulee tai tuleeko mitään. Pari kertaa se on ollut Incalla sisällä lyhyen aikaa, että tottuu siihen, mutta eihän se kiva kapistus ole.

Huomenna tulee viikko täyteen kipsiä, sitten enää VAIN VIISI viikkoa kipsiä. Huomenna on myös jalan röntgenkuvaus, toivottavasti paraneminen on sujunut sillä tavoin kuin pitääkin.

Saatiin kuonopanta lainaksi, hmmm...

...tuumi Inca.

Näimme Anitaa pikimiltään ja hän lainasi meille Ellin kuonopannan, josta oli aikoinaan ollut apua, kun Elli veti remmissä. Ehkä tuo auttaa Incan vetämiseen tässä vaiheessa, kun keinot ovat aika vähissä. Tänään laitoin taas pitkästä aikaa valjaat ja niissä Inca on rauhallisempi, kun se ei tykkää valjaista, mutta vetää tietenkin silti. Yritin kovasti saada sitä pysymään myös jalkakäytävän reunassa, siellä turvallisemmalla puolella, hokemalla sitä reunaa. On vähän helpompi kontrolloida Incaa sillä puolen.

Tänään Inca ei ole (vielä) haukkunut yhtään autoja tai mitään muutakaan, mutta ehkä tuo riehuminen koirapuistossa söi energiaa. Tosin Inca ei haukkunut ennen puistoon menoakaan, että ehkä haukkuminen ja jahtaaminen on ajoittaista. Ja toisaalta olen niin varautunut jokaiseen autoon ja ihmiseen, että siinä ei Incalle jää paljon mahdollisuuksia jahdata.

Pihalla harjoittelimme seuraamista, mikä sujui sikäli ihan hyvin, että nameja ei tipu kovin helposti, aina pitää pysähtyä, että saan palkattua Incan, mutta siinä samalla sitten harjoitellaan sivulle menoa ja siitä jatketaan seuraamista. Kaikki sujui hyvin siihen asti, kunnes Inca näki Anitan!

Nyt Inca on taas lenkillä ulkoiluttajan kanssa. Eilen he kävelivät nelisen kilometriä ja Inca oli taas ihan väsynyt. Tosi hyvä!

Olemme nukkuneet Incan kanssa paljon päikkäreitä, kun emäntää väsyttää tämä lenkkaaminen ja jalkaakin pitää pitää kohollaan. Inca on ihmeissään, kun tänäänkin kaksi kertaa olin päivällä sängyssä torkuilla. Mutta Incahan torkkuu itsekin paljon.

Koirapuistossa

Pääsimme käymään Varissuon koirapuistossa, mikä oli Incalle ihan uusi kokemus. Tosin koiria oli vähänlaisesti, mutta hajuja senkin edestä. Olimme pienten koirien puolella, eikä siellä ollut muita. Isojen puolelle tuli kolme koiraa ja siitä alkoi sen päiväinen haukunta ja juokseminen, tosin verkkoaita oli välissä, se ei menoa haitannut. Inca juoksi itsensä lähes läkähdyksiin. Sitten sieltä isojen puolelta Jepen emäntä toi Jepen pienten puolelle, mutta siinä vaiheessa koirat eivät enää kauheasti jaksaneet juosta, mutta nuuskuttelivat toisiaan. Jeppe oli puolivuotias.

Parasta reissussa olikin se, että Inca sai juosta taas vapaana, mitä se ei nyt muutoin sattuneesta syystä voi tehdä.