Päiväunilla

Emäntä torkkui taas päiväunilla ja Incakin torkkui, kunnes alkoi puuhaamaan muuta. Molemmat oltiin sängyssä ja alkoi kuulua nakertamista. Inca jyysti jotain ja ajattelin unen horteessa, että hyvä kun pureskelee, niin irtoavat hampaat paremmin. Ajattelin, että se on ehkä joku luu tai sitten muovipurkki, joka on kierinyt tässä lattialla. Ja jatkoin tyytyväisenä päiväuniani.

Sitten Inca tuli pääni viereen, avasin silmät ja näin, että jotain valkoista on sen suussa. No, onko se saanut sen muovipurkin rikki. Ei ollut. Palaset olivat kirjaston kirjan takakannen kulmaa. Kirjan nimi on Koiran aktivointi, joten kirja ainakin täytti tehtävänsä :) Kirja oli sängyssä, kun selailin sitä ennen nukahtamista. Ehkä tämä ei ole kirjastoihmisille niinkään uutta, mutta minulle on. Mitähän kirjaston tädit ja sedät sanovat?

Inca oli lenkittäjän kanssa iltalenkillä ja takaisin tullessa lenkittäjä kysyi, onko meillä ollut remmiharjoituksia, kun lenkki oli mennyt niin hienosti. Onhan meillä ollut ja valjaat päällä Inca on muutenkin vähän vähemmän innokas vetämään.

Remmiharjoitusten lisäksi on ollut harjoituksia, että autojen, ihmisten ja polkupyörien päälle ei rynnitä eikä niitä haukuta. Se on vaarallista ja kerrassaan huonoa käyttäytymistä. Ollaan seisoskeltu paikoillaan ja katseltu kun autoja menee ohi. Inca saa valita, antaako se autojen mennä ohi hienosti, kun hoen hienosti ohia, josta hyvästä se saa namipalkkaa. Jos ei namit kiinnosta vaan räyhääminen, niin sitten tulee tiukka ärähdys ja kiskaisu remmistä.

Isoja autoja, siis kuorma-autoja ja semmoisia, Inca pelkää, menee minun taakseni niitä piiloon, eikä edes yritä haukkua tai rynniä päin. Sitä en ole vielä keksinyt, mikä Incan välillä aktivoi haukkumaan niin rauhassa käveleviä ihmisiä kuin reippaammin kulkevia kulkuvälineitä. Kuitenkin suurin osa saa mennä ohi rauhassa, että vähemmän haukutaan ja jahdataan. Sitä on vaan vaikea ennakoida, että kuka ihminen tai mikä auto milloinkin saa tuon käyttäytymisen aktivoitua. Kun lapset pyöräilevät tässä meidän pihoilla, niin niitä se ei ole kertaakaan haukkunut, vaikka katsoa tapittaakin niitä.

Juttelin tänään yhden portugalinvesikoiran (8 kk) omistajan kanssa, joka sanoi, että hänen koiransa pienempänä haukkui autoja, mutta että se on jäänyt, kun pentu on kasvanut. No tietenkin sitä voi jäädä odottamaan, mutta eihän siitä mitään takeita ole, että haukku loppuu ja joka tapauksessa siihenkin asti pitää kyetä kulkemaan koiran kanssa niin, että ei olla jonkun pyörän tai auton alla.

Tein tänään myös pari pientä jälkeä tuossa pihalla Incalle. Se oli sidottuna penkkiin ja minä talloin jäljen ja ripottelin namia jäljelle. Kovin se on innoissaan tuosta puuhasta, että hädin tuskin malttaa odottaa, että päästään alkuun. Nuo jäljet olivat palkkioksi siitä, että Inca hienosti odotti penkkiin kiinnitettynä, kun kävelin muutaman kerran kauemmas ja takaisin. Sitäkin pitää harjoitella aina välillä.

Tehdäänkös me mitään muuta kuin harjoitellaan milloin mitäkin? No leikitäänhän me. Inca on viime aikoina yrittänyt saada minua leikkimään tuomalla milloin minkäkin lelun tyköni ja vinguttamalla sitä. Selvästi sillä on tarkoituksena saada minut leikkimään. Tämä on suht tuore juttu. No, meillä minä päätän milloin leikki alkaa ja loppuu, enkä siis ala leikkiä Incan ehdotuksesta, vaikka houkutus välillä onkin suuri. Sitten kun me oikein kunnolla leikitään, niin otan kaapista lelun tai lelut, millä leikitään. Inca tietää jo tämän kuvion ja osaa istua ja odottaa (ihan täpinöissään) niin kauan, että annan sille luvan ottaa lelun. Ja sitten me leikitään. Ja lopuksi lelut viedään kaappiin ja Inca saa yleensä namia vielä päätteeksi.

Niin ja tänään maksalaatikkoa joutui "vahingossa" lautasella lattialle ja pöydän reunalle. Eipä koira koskenut herkkuun, vaikka suuresti mieli teki. Ei tarvinnut paljon edes muistuttaa, että ruokaan ei kosketa.

Välillä mietin, pidänkö liian kovaa kuria Incalle, mutta eihän se ikinä opi, jollei sille opeta asioita, jotka minun mielestäni sille kuuluu opettaa. Ja se opettaminen tapahtuu ihan tässä päivän mittaan kun touhuilemme sitä sun tätä, ei jossain kurssilla kerran viikossa. Sieltä ne ohjeet ja opin siemenet on saatu (minä olen saanut), mutta koti- ja muissa ympyröissä niitä on jankattava pikku hiljaa niin kauan, että haluttu tulos saadaan aikaiseksi.

Tämän talon dobermanni, se hyvin käyttäytyvä koira, josta kai olen joskus kirjoittanut, oli eilen niin tohkeissaan, kun se kantoi isännän kanssa pahviroskia keräysastiaan. Koiralla oli suussa pahvilaatikko ja se näytti kovin tärkeältä, kun se sai olla mukana auttamassa isäntää. Sitä oli kiva katsoa. Pitää opettaa Incakin auttamaan huushollihommissa!