Suuri pisujärvi lorahti sitten taas olkkarin lattialle, minulla kenkä jalassa ja takki päällä, että mennään ulos. Eikä mitään tarvinnut mennä. Inca istahtaa lattialle ja katsoo minuun: säästytpä ulos klenkkaamiselta.
En minä Incaa toru, enkä sano pisuista tai kakoista mitään, korkeintaan jupisen itsekseni, että just joo. Tänään sitten olin sen verran tomera, että moppasin pisut pois ja tein Incalle selväksi, että moppiin ei kajota. En siis laittanut Incaa portin taakse moppauksen ajaksi. Inca oli niin aamutokkurassa, että tottelihan se, mutta vaikeaa se oli. Incalla oikein tassut ja hampaat syhyy, kun sen tekisi niin mieli tarrautua moppiin.
Jahka kipsi otetaan pois ja jalka saadaan kuntoutettua niin ensimmäinen ostos taitaa olla vaelluskengät, eivät ainakaan nilkat niksahda kallioilla niin helposti. Jos nyt enää ikinä uskallan kallioille mennä, se on vielä avoin kysymys.
Incalla on aamiaiseksi tiedossa uutta ruokaa: perunaa. Laitan sitä riisijauhelihapiimämössön joukkoon.
Ulkoiluttajatyttö kertoi, että hänen toinen sakemanninsa on allerginen monelle ruoka-aineelle, kuten perunalle, vehnälle ja vaikka mille. Oli kuulemma vaikea löytää sellainen ruoka, joka ei allergisoi.
Minä olenkin aina antanut Incalle yhtä uutta ruokalajia kerrallaan juuri sen vuoksi, että jos siitä jotain oireita tulee, niin tiedän, mistä se johtuu. Mistään ei ole vielä tullut mitään ja Inca on sentään saanut suuhunsa jo kaikenlaista sapuskaa pinaatista munankeltuaiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti