On Incan ensimmäinen uudenvuodenaatto, mutta rakettien pauke ei näytä koiraa kovin paljon hätkäyttävän. Tuossa, kun ulkoa kuului aivan läheltä pauketta, se katsoi ikkunaan päin (eihän se ulos täältä silleen näe, muuta kuin taivasta, kahdeksas kerros nääs) ja sitten minua vähän kysyvästi, että pitääkö tähän jotenkin reagoida. Minä olin kuin en mitään olisi kuullutkaan ja ihan hiljaa jatkoin puuhiani tavalliseen tapaan. Eipä se Incassakaan sitten mitään reagointia aiheuttanut.
Onhan se tarkkaavaisena kuunnellut pauketta ja selvästi ihmetellyt, että mitäs tämä nyt on. Kuitenkin kävimme ulkonakin hetki sitten ja siellä Inca oli ihan samoin kuin sisälläkin, vähän ihmeissään, mutta ei mitään paniikkia tai suurempaa pelästymistä. Itsekin sitä pelästyy, jos lähellä pamahtaa yhtäkkiä, että eipä ihme, jos koirakin säpsähtää. Mutta kaiken kaikkiaan ihan rauhallisesti meillä ollaan ja ulkona jatkuvaan paukahteluun Inca kai on jo tottunut.
Tuossa lähistöllä on paalutuskone muutaman viikon tehnyt paalutustöitä (katkaisi täältä sähköt muuten yksi aamu!), eikä senkään ajoittainen jyske ole kummemmin Incaan vaikuttanut. Se on vähän samanlaista paukuttelua kuin nyt on ulkona.
Inca ei siis näytä olevan paukkuarka ainakaan näissä olosuhteissa.
Kaikille koirallisille ja koirattomille hyvää alkavaa vuotta 2011!!
perjantai 31. joulukuuta 2010
Inca Inca Inca Inca
Emäntä meni hankkimaan uuden kameran ja tässä kuvia kenestäpä muusta kuin Incasta! Harjoittelukuvia. Ja harjoitteluhan tekee mestarin.
Entinen kamera oli antiikkinen ja hidas ja aikaa myöten sen teho on jotenkin hyytynyt. Se on siis 5-6 vuotta vanha, mikä tarkoittaa tekniikan suhteen ikivanhaa, siinä on 3.8 megapixeliä, siihen maailmanaikaan ihan käypä pixelimäärä. Uudessa pixeleitä on 14! Oooh! Molemmat ovat cannon power shotteja ja suurinpiirtein samaa hintaluokkaa. Alkoi ärsyttää se vanha kamera niin paljon, että oli pakko hommata uusi "lelu". Kallista tämä koiraharrastus :D
Sitä en tiedä, alkavatko kuvat olla parempia, mutta periaatteessa ainakin niin pitäisi käydä. Kuvien ottaja on se sama vanha, että ehkä vanhalla kameralla ja uudella kuvien ottajalla olisi päästy loistaviin tuloksiin!
Aamulla Inca herätti minut viiden aikaan inisemällä ja vikisemmällä. Se ei lopettanut, joten nousin katsomaan, mikä on hätänä. Inca istui eteisen matolla ja katsoi ovea, se halusi ulos. Ja kiire oli. Menimme ulos ja pisut ja kakat tulivat. Jatkoimme uniamme, mutta päivällä Incalla oli vielä maha löysä ja se okseni, vaikka mitään muuta ei ylös tullut kun keltaista mahanestettä.
Illalla se söi jo kalkkunajauhelihaa vähän kongista ja joi piimää, että ehkä tuo pöpö poistui jo.
Tämmöinen aamuherätys on vallan poikkeuksellinen, mutta hyvin Inca osasi kertoa, mitä se haluaa.
Saattaa olla, että sillä jo eilen illalla oli jotain häikkää massussa, kun se kisapaikalla oli niin levoton. Tosin se myöhemmin illalla vielä peuhasi lumihangessa ja pyydysteli lumihiutaleita.
Entinen kamera oli antiikkinen ja hidas ja aikaa myöten sen teho on jotenkin hyytynyt. Se on siis 5-6 vuotta vanha, mikä tarkoittaa tekniikan suhteen ikivanhaa, siinä on 3.8 megapixeliä, siihen maailmanaikaan ihan käypä pixelimäärä. Uudessa pixeleitä on 14! Oooh! Molemmat ovat cannon power shotteja ja suurinpiirtein samaa hintaluokkaa. Alkoi ärsyttää se vanha kamera niin paljon, että oli pakko hommata uusi "lelu". Kallista tämä koiraharrastus :D
Sitä en tiedä, alkavatko kuvat olla parempia, mutta periaatteessa ainakin niin pitäisi käydä. Kuvien ottaja on se sama vanha, että ehkä vanhalla kameralla ja uudella kuvien ottajalla olisi päästy loistaviin tuloksiin!
Aamulla Inca herätti minut viiden aikaan inisemällä ja vikisemmällä. Se ei lopettanut, joten nousin katsomaan, mikä on hätänä. Inca istui eteisen matolla ja katsoi ovea, se halusi ulos. Ja kiire oli. Menimme ulos ja pisut ja kakat tulivat. Jatkoimme uniamme, mutta päivällä Incalla oli vielä maha löysä ja se okseni, vaikka mitään muuta ei ylös tullut kun keltaista mahanestettä.
Illalla se söi jo kalkkunajauhelihaa vähän kongista ja joi piimää, että ehkä tuo pöpö poistui jo.
Tämmöinen aamuherätys on vallan poikkeuksellinen, mutta hyvin Inca osasi kertoa, mitä se haluaa.
Saattaa olla, että sillä jo eilen illalla oli jotain häikkää massussa, kun se kisapaikalla oli niin levoton. Tosin se myöhemmin illalla vielä peuhasi lumihangessa ja pyydysteli lumihiutaleita.
torstai 30. joulukuuta 2010
Möllitokokisa
Kaikkea emäntä keksiikin, kun vie koiransa ja itsensä möllitokoilemaan, vaikka harjoitusta ei ole takana pennin vertaa! Mutta juu, hyvin se sikseen meni, että kaikki oli minulle uutta koirasta nyt puhumattakaan. Osa liikkeistä meni paremmin, osa huonommin.
Kyllä olemme treenailleetkin eilen illalla myöhään pihalla, kotona ja tänään meidän kellarivarastossa, jossa on lämmintä ja rauhallista. Siellä on hyvä harjoitella juuri paikalla makuuta ja seisomaan ja maahan jäämistä. En kerro kellekään, että mulla on oma "halli" täällä, voi taloyhtiön hallitus vielä hikeentyä minuun ja koiraani!! No, mehän ollaan siellä vaan meidän varastokopista hakemassa tavaroita....
Mutta sitten itse tuloksiin. Teimme siis helpotettua alokasluokkaa ja tämä oli tosiaan meidän eka koitoksemme. Jostain se on aloitettava :)
Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 9
Seuraaminen kytkettynä 7
Seuraamista taluttimetta ei ollut
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 6
Luoksetulo 7
Seisominen seuraamisen yhteydessä 6
Estehyppy 0 (Inca ei suostunut millään hyppäämään)
Kokonaisvaikutelma 8 (ohjaaja tsemppasi koiraansa hyvin)
Incaa häiritsi kovasti, kun sinne hallitilaan tuli ihmisiä ja koiria ja sen olisi pitänyt saada tarkkaaan katsoa, mitä tapahtuu, keitä tulee. Se sotki meidän kuvioita aika paljon. Inca on niin loputtoman kiinnostunut kaikista ihmisistä ja tapahtumista ja se on hirvittävän tarkkaavainen ihan kaikissa tilanteissa. Valpas on kai oikea sana kuvaamaan tuota.
Mutta kuten näkyy luoksepäästävyys on loistava! Kyllä minä koirani tunnen!
Paikalla makaamisen ehdin hioa melko hyvään kuntoon ja sitä harjoiteltiinkin paljon eilen ja tänään. Paikalla piti maata 1 minuutti.
Seuraamiseen ei niin hirveästi olla panostettu, mikä näkyy numerossa.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä vaatii pysähdyksen ja namin vielä, mutta kyllä Inca sitten jää ja osaa maata paikallaan ja odottaa, että palaan sen luo ja että se saa luvan istua.
Seisominen seuraamisen yhteydessä onnistui kiikun kaakun, ensin Inca jäi seisomaan, mutta sitten se lähti tassuttelemaan eteenpäin. Kuitenkin suht hyvä, kun sitä ei olla paljon harjoiteltu.
No estehyppy meni mönkään ihan siksi, että minulla on kotona paljon hienompi este, jossa olemme harjoitelleet. Ks. kuva alla!! Ja kisapaikalla oli ihan tyhmä ja mielikuvitukseton este, niin eihän Inca siitä osannut ja halunnut ja uskaltanut hypätä. Kyllä se sitten hyppäsi, kun periksi ei annettu, mutta nollatulos siitä tietenkin tuli. Milläs tuommoista nyt kotona voi harjoitella, kun ei ole oikeaa estettä.
Kokonaisvaikutelma oli ihan ok ja kaikkinensa arvostelu oli kait ihan oikeudenmukainen ja meidän tason mukainen. Tuo kouluttaja/tuomari on oikein kiva ja neuvoi minua, kun olin ekakertalainen ja kertoi, mitä itse tein väärin ja miten pitää oikeissa kisoissa toimia.
Olen jo ilmoittautunut hänen tokokurssilleen, että saadaan kunnon oppia lisää. Ihan kivaa tuo tokoileminen on, vaikka kisat tuntuvat olevan tietyllä tapaa kuolemanvakava tapahtuma, mutta toisaalta Incalle ainakin tekee hyvää tuommoinen, että pitää rauhallisesti keskittyä johonkin välillä se kun söheltää ja säheltää sinne tänne niin mielellään.
Minusta tuntui, että kisa oli Incalle hieman liian pitkä sikäli, että sen keskittymiskyky ei ehkä oikein riittänyt koko ajalle. Eihän se meidän osuus kauan kestänyt, mutta kumminkin se oli meille molemmile vaativa.
Vaivan palkaksi saimme nameja tai siis Inca sai. Kiva.
Ja huomaavaisesti oli tuomari laittanut meidän vuoromme kolmanneksi mölliluokassa, että sain ensin katsella, mitä siellä kehässä oikein tapahtuu, ne toiset kun olivat jo kokeneempia kisaajia. Mölliluokassa oli siis kolme kilpailijaa ja muita luokkia emme jääneet katsomaan, sen verran vain katsoin, miten avoimen luokan paikalla makuu sujui. Hyvin se sujui.
Ja tässä se meidän este :D
Kyllä olemme treenailleetkin eilen illalla myöhään pihalla, kotona ja tänään meidän kellarivarastossa, jossa on lämmintä ja rauhallista. Siellä on hyvä harjoitella juuri paikalla makuuta ja seisomaan ja maahan jäämistä. En kerro kellekään, että mulla on oma "halli" täällä, voi taloyhtiön hallitus vielä hikeentyä minuun ja koiraani!! No, mehän ollaan siellä vaan meidän varastokopista hakemassa tavaroita....
Mutta sitten itse tuloksiin. Teimme siis helpotettua alokasluokkaa ja tämä oli tosiaan meidän eka koitoksemme. Jostain se on aloitettava :)
Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 9
Seuraaminen kytkettynä 7
Seuraamista taluttimetta ei ollut
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 6
Luoksetulo 7
Seisominen seuraamisen yhteydessä 6
Estehyppy 0 (Inca ei suostunut millään hyppäämään)
Kokonaisvaikutelma 8 (ohjaaja tsemppasi koiraansa hyvin)
Incaa häiritsi kovasti, kun sinne hallitilaan tuli ihmisiä ja koiria ja sen olisi pitänyt saada tarkkaaan katsoa, mitä tapahtuu, keitä tulee. Se sotki meidän kuvioita aika paljon. Inca on niin loputtoman kiinnostunut kaikista ihmisistä ja tapahtumista ja se on hirvittävän tarkkaavainen ihan kaikissa tilanteissa. Valpas on kai oikea sana kuvaamaan tuota.
Mutta kuten näkyy luoksepäästävyys on loistava! Kyllä minä koirani tunnen!
Paikalla makaamisen ehdin hioa melko hyvään kuntoon ja sitä harjoiteltiinkin paljon eilen ja tänään. Paikalla piti maata 1 minuutti.
Seuraamiseen ei niin hirveästi olla panostettu, mikä näkyy numerossa.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä vaatii pysähdyksen ja namin vielä, mutta kyllä Inca sitten jää ja osaa maata paikallaan ja odottaa, että palaan sen luo ja että se saa luvan istua.
Seisominen seuraamisen yhteydessä onnistui kiikun kaakun, ensin Inca jäi seisomaan, mutta sitten se lähti tassuttelemaan eteenpäin. Kuitenkin suht hyvä, kun sitä ei olla paljon harjoiteltu.
No estehyppy meni mönkään ihan siksi, että minulla on kotona paljon hienompi este, jossa olemme harjoitelleet. Ks. kuva alla!! Ja kisapaikalla oli ihan tyhmä ja mielikuvitukseton este, niin eihän Inca siitä osannut ja halunnut ja uskaltanut hypätä. Kyllä se sitten hyppäsi, kun periksi ei annettu, mutta nollatulos siitä tietenkin tuli. Milläs tuommoista nyt kotona voi harjoitella, kun ei ole oikeaa estettä.
Kokonaisvaikutelma oli ihan ok ja kaikkinensa arvostelu oli kait ihan oikeudenmukainen ja meidän tason mukainen. Tuo kouluttaja/tuomari on oikein kiva ja neuvoi minua, kun olin ekakertalainen ja kertoi, mitä itse tein väärin ja miten pitää oikeissa kisoissa toimia.
Olen jo ilmoittautunut hänen tokokurssilleen, että saadaan kunnon oppia lisää. Ihan kivaa tuo tokoileminen on, vaikka kisat tuntuvat olevan tietyllä tapaa kuolemanvakava tapahtuma, mutta toisaalta Incalle ainakin tekee hyvää tuommoinen, että pitää rauhallisesti keskittyä johonkin välillä se kun söheltää ja säheltää sinne tänne niin mielellään.
Minusta tuntui, että kisa oli Incalle hieman liian pitkä sikäli, että sen keskittymiskyky ei ehkä oikein riittänyt koko ajalle. Eihän se meidän osuus kauan kestänyt, mutta kumminkin se oli meille molemmile vaativa.
Vaivan palkaksi saimme nameja tai siis Inca sai. Kiva.
Ja huomaavaisesti oli tuomari laittanut meidän vuoromme kolmanneksi mölliluokassa, että sain ensin katsella, mitä siellä kehässä oikein tapahtuu, ne toiset kun olivat jo kokeneempia kisaajia. Mölliluokassa oli siis kolme kilpailijaa ja muita luokkia emme jääneet katsomaan, sen verran vain katsoin, miten avoimen luokan paikalla makuu sujui. Hyvin se sujui.
Ja tässä se meidän este :D
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
Jouluvaelluksella!
Olimme vesikoirien jouluvaelluksella Kaarinassa kivalla lumisella metsäreitillä. Päämääränä oli laavu, jossa paistoimme makkaraa ja huilasimme ennen kuin lähdimme tarpomaan takaisin. Päivä oli sikäli mukava, että pakkasta ei ollut liikaa, sellaiset vajaat -8 astetta. Mutta hiki tuli lumisella polulla. Vaan koirilla oli hauskaa ja niillä riitti virtaa mennen tullen. Vesikoirista tuli lumikoiria :)
Mukana olivat Incan lisäksi Kaapo ja Lumi, Oiva sekä Gimma. Oiva oli nuorin, 4 kuukautta, mutta hyvin sekin jaksoi juosta toisten perässä.
Kotona Inca mussutteli ensin luunsa, "petasi" sitten sängyn ja kuukahti keittiön lattialle nukkumaan. Tuon riehumislenkin luulisi riittävän ainakin viikoksi, mutta tuskinpa vaan.
Alla maanmainioita laadukkaita otoksiani :D :D kaikkien ihailtavaksi:
Mukana olivat Incan lisäksi Kaapo ja Lumi, Oiva sekä Gimma. Oiva oli nuorin, 4 kuukautta, mutta hyvin sekin jaksoi juosta toisten perässä.
Kotona Inca mussutteli ensin luunsa, "petasi" sitten sängyn ja kuukahti keittiön lattialle nukkumaan. Tuon riehumislenkin luulisi riittävän ainakin viikoksi, mutta tuskinpa vaan.
Alla maanmainioita laadukkaita otoksiani :D :D kaikkien ihailtavaksi:
tiistai 28. joulukuuta 2010
Tokoilta
Olimme harjoittelemassa tokoliikkeitä ihan uudessa paikassa, siis meille uudessa paikassa ja uuden koirakouluttajan koulutuksessa. Tämä oli tämmöinen yhden illan harjoitus, mutta olikin hyvä sellainen, eikä vähiten siksi, että kouluttaja oli niin hyvä. Melkeinpä luulen, että pitää käydä hänen "oikealla" kurssillaan.
Incasta oli vallan jänskää, kun siellä oli isot peilit kahdella seinällä ja niissä näkyi tietysti toinen Inca ja emäntä. Piti sanoa wuh ja varovasti lähestyä omaa peilikuvaa. Kyllä Inca ihan liki peilejä tuli, kun menin peilin eteen ja kosketin sitä. Kaikkea kummallista maailmassa onkin!
Meidän liikkeemme oli seisomaan jääminen ja siihen saimme hyvät opit ja ohjeet, kuinka harjoittelussa edetään. Toisena meillä oli paikalla makuu, siis ryhmäliike ja samoin sain siihen hyviä neuvoja, miten koiran saa parhaiten pysymään maassa tarvittavan ajan. Omien liikkeitten lisäksi katselin muitten harjoittelua, joka sekin oli valaisevaa. Inca oli koko ajan rauhallinen, suorastaan yllättävän rauhallinen, se makoili maassa, eikä kovin paljon välittänyt muista paikalla olevista koirista.
Ja tuli siinä juteltua myös yhden kääppänäläisen kanssa, joka on joskus ollut vetämässä koulutusta. Hänellä on perropoika.
Inca oli niin hyvää pataa kaikkien kanssa, että luoksepäästävyydestä ei ainakaan voi valittaa. Se sujuu. Mutta onhan sitä toki harjoiteltu ja nytkin harjoiteltiin ennen paikkalla makuuta.
Siellä oli hyvin erintasoisia koiria, mutta kiva oli katsella yhtä jo hyvin osaavaa koiraa, joka seurasi hienosti ja osasi kaukokäskyt kuin vettä vaan. On meillä Incan kanssa vielä paljon hommia edessä ennen kuin olemme yhtä taidokkaita!
Incasta oli vallan jänskää, kun siellä oli isot peilit kahdella seinällä ja niissä näkyi tietysti toinen Inca ja emäntä. Piti sanoa wuh ja varovasti lähestyä omaa peilikuvaa. Kyllä Inca ihan liki peilejä tuli, kun menin peilin eteen ja kosketin sitä. Kaikkea kummallista maailmassa onkin!
Meidän liikkeemme oli seisomaan jääminen ja siihen saimme hyvät opit ja ohjeet, kuinka harjoittelussa edetään. Toisena meillä oli paikalla makuu, siis ryhmäliike ja samoin sain siihen hyviä neuvoja, miten koiran saa parhaiten pysymään maassa tarvittavan ajan. Omien liikkeitten lisäksi katselin muitten harjoittelua, joka sekin oli valaisevaa. Inca oli koko ajan rauhallinen, suorastaan yllättävän rauhallinen, se makoili maassa, eikä kovin paljon välittänyt muista paikalla olevista koirista.
Ja tuli siinä juteltua myös yhden kääppänäläisen kanssa, joka on joskus ollut vetämässä koulutusta. Hänellä on perropoika.
Inca oli niin hyvää pataa kaikkien kanssa, että luoksepäästävyydestä ei ainakaan voi valittaa. Se sujuu. Mutta onhan sitä toki harjoiteltu ja nytkin harjoiteltiin ennen paikkalla makuuta.
Siellä oli hyvin erintasoisia koiria, mutta kiva oli katsella yhtä jo hyvin osaavaa koiraa, joka seurasi hienosti ja osasi kaukokäskyt kuin vettä vaan. On meillä Incan kanssa vielä paljon hommia edessä ennen kuin olemme yhtä taidokkaita!
sunnuntai 26. joulukuuta 2010
Talven iloja
perjantai 24. joulukuuta 2010
torstai 23. joulukuuta 2010
Joulusiivo
Melkein luulen, että Incalla voi olla jonkin verran valeraskausoireita, varma en tietenkään ole, kun on ihan uusi juttu sekin minulle. Tässä jo jonkin aikaa Inca on "kaivanut" innolla laittioita nurkissa ja koloissa erityisesti ja pöyhinyt mattoja, se on kovasti minun perääni ja syö huonommin kuin normaalisti. Tuohon oireiluun voisi liittyä se tavaton kaiken liikkuvan haukkuminen, joka nyt on jo laantunut ja pysynyt hyvin kurissa. Välillä Inca voi haukkua, mutta se on laimeamapaa, ei niin ärhäkkää enää.
Tänään pakkaspäivänä - pakkasta meilläkin -20 ja ylikin - vein matot ulos ja tamppasin ne pihalla. Mutta Inca joutui melkein paniikin valtaan, kun se ei päässyt mukaani. Tätä oireilua, joka ei ole tyypillistä Incaa, on ollut lievässä muodossa joitakin aikoja. Inca yrittää tehdä kaikkensa, että huomioisin sen ja että se pääsisi mukaani, jos näyttää siltä, että aion jättää sen kotiin. Kyllä se jää tietenkin, mutta vähän vikinää kuuluu hetken aikaa.
Vaan kun vein matot ulos, niin Inca pisti hanttiin koko pienen koiran voimallaan, että mua et kyllä jätä tänne ja tulen vaikka väkisin mukaan!! Ja Incamaisella päättäväisyydellä se livahteli rappukäytävään, jostain mattojen ja minun välisistä koloista. Ja kun se ei hissiin pääse, niin sepä lähti tepastelemaan rappuja alas: kyllä minä tiedän, että rappuja pitkin pääsee ulos! Eikä meinannut tulla sisälle ollenkaan! Ja kun tuli, niin se jäi surkeasti itkemään ja ulvomaan, että miten tässä näin kävi, minut jätettiin yksin! Sitä itkua ei tosin kestänyt kauan, mutta kuitenkin protesti tai ikävä oli suuri. Ehkä tuo mattopinojen raahaaminen ulos oli sen verran outoa puuhaa, että Inca ajatteli minun muuttavan ilman sitä!
No matot tulivat takaisin ja sitten harjoittelimme sitä, kuka määrää oviaukosta ja kuka ei. Se on emäntä, joka omistaa ovet ja määrää kuka niistä kulkee ja kuka ei, vaikka ovi rappukäytävään olisi selkosen selällään. Incahan hyvin osaa odottaa lupaa päästä ovesta rappukäytävään, hissiin, hissistä pois jne., vaan kukas semmoista sääntöä aina muistaa! Eikä ainakaan silloin muista, kun meinataan jättää yksin! Nyyh!
Joo, enpä ole Incaa ennen nähnyt tuollaisena, aina se osaa yllättää emäntänsä.
Incan paino on vakiintunut, eikä se ainakaan yli kuukauteen ole muuttunut, siinä 16 kiloa se painaa. Eilen punnitsin sen ihan kotivaa'alla ja painoa oli 16,2 kiloa. Marraskuussa Inca painoi 16,1 kiloa.
Tänään pakkaspäivänä - pakkasta meilläkin -20 ja ylikin - vein matot ulos ja tamppasin ne pihalla. Mutta Inca joutui melkein paniikin valtaan, kun se ei päässyt mukaani. Tätä oireilua, joka ei ole tyypillistä Incaa, on ollut lievässä muodossa joitakin aikoja. Inca yrittää tehdä kaikkensa, että huomioisin sen ja että se pääsisi mukaani, jos näyttää siltä, että aion jättää sen kotiin. Kyllä se jää tietenkin, mutta vähän vikinää kuuluu hetken aikaa.
Vaan kun vein matot ulos, niin Inca pisti hanttiin koko pienen koiran voimallaan, että mua et kyllä jätä tänne ja tulen vaikka väkisin mukaan!! Ja Incamaisella päättäväisyydellä se livahteli rappukäytävään, jostain mattojen ja minun välisistä koloista. Ja kun se ei hissiin pääse, niin sepä lähti tepastelemaan rappuja alas: kyllä minä tiedän, että rappuja pitkin pääsee ulos! Eikä meinannut tulla sisälle ollenkaan! Ja kun tuli, niin se jäi surkeasti itkemään ja ulvomaan, että miten tässä näin kävi, minut jätettiin yksin! Sitä itkua ei tosin kestänyt kauan, mutta kuitenkin protesti tai ikävä oli suuri. Ehkä tuo mattopinojen raahaaminen ulos oli sen verran outoa puuhaa, että Inca ajatteli minun muuttavan ilman sitä!
No matot tulivat takaisin ja sitten harjoittelimme sitä, kuka määrää oviaukosta ja kuka ei. Se on emäntä, joka omistaa ovet ja määrää kuka niistä kulkee ja kuka ei, vaikka ovi rappukäytävään olisi selkosen selällään. Incahan hyvin osaa odottaa lupaa päästä ovesta rappukäytävään, hissiin, hissistä pois jne., vaan kukas semmoista sääntöä aina muistaa! Eikä ainakaan silloin muista, kun meinataan jättää yksin! Nyyh!
Joo, enpä ole Incaa ennen nähnyt tuollaisena, aina se osaa yllättää emäntänsä.
Incan paino on vakiintunut, eikä se ainakaan yli kuukauteen ole muuttunut, siinä 16 kiloa se painaa. Eilen punnitsin sen ihan kotivaa'alla ja painoa oli 16,2 kiloa. Marraskuussa Inca painoi 16,1 kiloa.
maanantai 20. joulukuuta 2010
Ilmoittautumisia
No niin, ilmoitin itseni ja Incan möllitokon mölliluokkaan :D Päivä on 30.12. Ja menemme vielä sitä ennen harjoittelemaan paria liikettä tokoiltaan 28.12. Harjoitellaan siellä niitä liikkeitä, jotka tuottavat eniten tuskaa eli paikalla makaamista (ryhmäliike) ja seisomista. Ryhmäliikettä ei voi harjoitella kotona ja tuo seisominen ottaa koville. Inca kyllä seisoo, mutta meinaa heti lähteä tepastelemaan perääni, eikä meinaa millään uskoa, että pitäisi odottaa paikallaan samalla tavoin kuin istuessa tai maatessa.
On se kiva sitten nähdä ja kuulla, miten meidän tokoilut menevät ja kai siitä saa arviolapun, että näkee, miten pisteet muodostuvat. Tuo mölliluokka on siis helpotettu alo-luokka. Aloitetaan alimmalta portaalta, on sitten portaita, mitä kiivetä ylös :D Tässä tokoilussa on vähän enemmän järkeä verrattuna näyttelyihin, jotka ovat lähinnä kauneuskilpailuja vaikka niihin on luonnepuoltakin tulossa kait mukaan. Noh, paljonko koiran luonteesta saa tolkkua näyttelyssä. No jos koira murisee tuomarille, niin toki siitä saa tolkun! Ja täytyyhän koiran osata näyttelyssäkin käyttäytyä, mutta mutta...
Niin ja meneehän tokoilukin pilkun viilaamiseksi lopulta, että liikkeitä hiotaan ja hiotaan täydellisemmiksi loputtomiin. Ehkä meille riittää vähän vähempi hiominen kuitenkin ja koitetaan keksiä jotain muuta ja uutta opeteltavaa ja hiottavaa. Aika näyttää. Eihän minulla alunperin ollut mitään harrastussuunnitelmia Incan kanssa, mutta tässä sitä vaan harrastellaan kaikenlaista ja oikein mukavaa se on.
On se kiva sitten nähdä ja kuulla, miten meidän tokoilut menevät ja kai siitä saa arviolapun, että näkee, miten pisteet muodostuvat. Tuo mölliluokka on siis helpotettu alo-luokka. Aloitetaan alimmalta portaalta, on sitten portaita, mitä kiivetä ylös :D Tässä tokoilussa on vähän enemmän järkeä verrattuna näyttelyihin, jotka ovat lähinnä kauneuskilpailuja vaikka niihin on luonnepuoltakin tulossa kait mukaan. Noh, paljonko koiran luonteesta saa tolkkua näyttelyssä. No jos koira murisee tuomarille, niin toki siitä saa tolkun! Ja täytyyhän koiran osata näyttelyssäkin käyttäytyä, mutta mutta...
Niin ja meneehän tokoilukin pilkun viilaamiseksi lopulta, että liikkeitä hiotaan ja hiotaan täydellisemmiksi loputtomiin. Ehkä meille riittää vähän vähempi hiominen kuitenkin ja koitetaan keksiä jotain muuta ja uutta opeteltavaa ja hiottavaa. Aika näyttää. Eihän minulla alunperin ollut mitään harrastussuunnitelmia Incan kanssa, mutta tässä sitä vaan harrastellaan kaikenlaista ja oikein mukavaa se on.
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
Kävelevä joulukuusi, wuh!
Kaikki Inca huomaakin kuten tänään kuusenkantajan, joka tietysti oli sen verran outo näky, että sitä piti jo kaukaa kommentoida sanomalla wuh ja katsomalla kauan, hartaasti ja pitkään. No onhan se tietenkin tavallisuudesta poikkeavaa, joten tarkkaavainen koira toki ilmoittaa moisesta ja ihmettelee kuunsenkantamisen tarkoitusta.
Eilen emme olleet tokoilemassa, kun meillä oli muuta puuhaa, emmekä tänään agilitissä, kun oli kylmää. Ensi vuonna sitten jatkamme molempia toivoen hieman lauhempia kelejä ainakin agilitipäiviksi. Ja ehkä käymme kerran tai pari näyttelyharkoissakin ennen tamminäyttelyä.
Löysin netistä (mistäs muualta) sivuston, jossa on selostettu tokon alo-luokan liikkeet sanoin ja kuvin. Alla suora laina:
"Voit rohkeasti osallistua ensimmäiseen TOKO-kisaan silloin, kun koirasi hallitsee "suurin piirtein" tekstissä esiin tulleet suoritukset. Usein aloittelija vaati itseltään täydellistä onnistumista ja siksi ensimmäiseen kokeeseen ilmoittautuminen jää ja jää. Älä siis vaadi itseltäsi tai koiraltasi täydellisyyttä, vaan lähde mukaan kokeilemaan. Muistathan, että jokainen, mestarikin, on kerran ollut aloittelija." Kopsattu täältä.
Olen ajatellut osallistua Incan kanssa vuoden viimeisellä viikolla möllitokoon ihan vaan harjoitusmielessä tietenkin ja tuo lainaus ainakin vahvistaa sitä, että kannattaa mennä, vaikka me ollaan hirvittävän kaukana täydellisestä suorituksesta. Tuleepa kuitenkin kokemusta meille molemmille :) Ja nyt kun on joulutaukoa harkoista, niin on hyvä käydä harjoittelemassa vähän toisenlaisissa ympyröissä.
Ja vimpalla viikolla on myös vesikoirien lenkki ihan uusissa maisemissa Kaarinassa, kiva! Pitää nyt pitää taas peukkuja pystyssä, ettei pakkanen huitele silloin kovin korkeissa lukemissa.
Eilen emme olleet tokoilemassa, kun meillä oli muuta puuhaa, emmekä tänään agilitissä, kun oli kylmää. Ensi vuonna sitten jatkamme molempia toivoen hieman lauhempia kelejä ainakin agilitipäiviksi. Ja ehkä käymme kerran tai pari näyttelyharkoissakin ennen tamminäyttelyä.
Löysin netistä (mistäs muualta) sivuston, jossa on selostettu tokon alo-luokan liikkeet sanoin ja kuvin. Alla suora laina:
"Voit rohkeasti osallistua ensimmäiseen TOKO-kisaan silloin, kun koirasi hallitsee "suurin piirtein" tekstissä esiin tulleet suoritukset. Usein aloittelija vaati itseltään täydellistä onnistumista ja siksi ensimmäiseen kokeeseen ilmoittautuminen jää ja jää. Älä siis vaadi itseltäsi tai koiraltasi täydellisyyttä, vaan lähde mukaan kokeilemaan. Muistathan, että jokainen, mestarikin, on kerran ollut aloittelija." Kopsattu täältä.
Olen ajatellut osallistua Incan kanssa vuoden viimeisellä viikolla möllitokoon ihan vaan harjoitusmielessä tietenkin ja tuo lainaus ainakin vahvistaa sitä, että kannattaa mennä, vaikka me ollaan hirvittävän kaukana täydellisestä suorituksesta. Tuleepa kuitenkin kokemusta meille molemmille :) Ja nyt kun on joulutaukoa harkoista, niin on hyvä käydä harjoittelemassa vähän toisenlaisissa ympyröissä.
Ja vimpalla viikolla on myös vesikoirien lenkki ihan uusissa maisemissa Kaarinassa, kiva! Pitää nyt pitää taas peukkuja pystyssä, ettei pakkanen huitele silloin kovin korkeissa lukemissa.
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Kaverukset
Fiina ja Inca, joskus sitä meikäläinenkin onnistuu nappaamaan sievän kuvan koirista :)
Kävivät eilen Fiina ja emäntänsä hakemassa Incan pentunappulat, joita oli vielä 14 kiloa jäljellä. Alunperin säkissä oli 20 kiloa ja ostin sen joskus kesäkuussa. Kovin paljon nappuloita ei siis ole kulunut. Fiina on vasta 5 kuukautta, joten ehkä se ehtii napostella ne ennen kuin siirtyy muihin nappuloihin. Jätin meille semmoisen pienen kasan, jonka avulla siirrytään aikuisten nappuloihin.
Kyllähän Incakin nappuloita syö välillä, noin kerran viikossa ehkä, ja jatkossakin tulee syömään, kun ne ovat näppäriä matkaruokia ja palkkanameja. Kävimme juuri ostamassa Royal Caninia kolmen kilon pakkauksen, että ehkä sillä merkillä jatkamme. Incan maha ei tähän asti ainakaan ole mitenkään erityisesti oireillut mistään ruuasta, että sen puoleen hyvä, jos on hyvävatsainen, ei tarvi niin paljon miettiä ruokapuolta.
Pakkaset vaan jatkuvat, mutta tänään teimme taas pitemmän lenkin, kun laitoin Incalle haalarit. Se pissii tiuhaan kylmässä, jos sillä on vaan best frendin takki tai jos jos se on ilman takkia. Kun pakkanen kieppuu siinä -10 asteessa, niin sitten Inca pissailee vähän väliä. Haalarit päällä ei tuota tapahtunut, että sen verran paremmin ne pitävät paikat lämpimänä. Jos talvi tämmöisenä jatkuu, niin sitten haalarit olivat hyvä ostos, ne nimittäin eivät olleet halvat. En ole niitä kovin paljon käyttänyt, kun Inca inhoaa niitä, mutta ilmeisesti parempi vaan käyttää, ettei tule mitään tulehduksia.
Fiinalla on kuulemma sama oireyhtymä kuin Incalla, että se kovasti paimentaa kaikkea yksittäin liikkuvaa. Taitaapi olla vesikoirille ominaista tai ainakin joillekin yksilöille. Olen pitänyt Incalle kovia puhutteluja eli ottanut sitä pannasta kiinni ja katsonut sitä vihaisesti silmiin, kun se on räyhännyt jollekin liikkuvalle. Ja Inca katsoo minua uhmakkaasti silmiin oikein vinhan ja päättäväisen näköisenä, että en kyllä luovuta! Alä luulekaan! Nyt ollaan aika hyvin päästy taas liikkumaan ilman suuria räyhäämisiä. Sekin auttaa, kun vaan muistaa hokea, että ohi, hienosti ohi, taitava ohi jo hyvissä ajoin, niin Inca alkaa lipoa suupieliä ja odottaa, että kohta saa namia. No joo, tuolla pakkasessa kiva olla vähän väliä paljain käsin. Aina ei sitä namia tulekaan.
Ostin semmoisen häkkyräpallon, josta koiran on helppo ottaa kiinni ja kantaa sitä, jos sillä vaikka saisi huomion aina välillä suunnattua pois häiriöistä. Yhdellä sakemannilla oli sellainen ja sen emäntä suositteli sitä ja sakemanni ainakin tykkäsi pallostaan. Pidetään se pallo semmoisena ulkoleluna, että ei sisällä leikitä sillä ollenkaan.
Jos nämä lempeämmät konstit eivät ala tepsiä, niin sitten kai pitää turvautua kolinapurkkiin. Minulla on jotain ruuveja pienessä muovipullossa ja se on ollut tänäänkin mukana, mutta sitä ei ole vielä tarvittu.
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Me reippaat
Räyh räyh, murrrr murrr, hauhauhau!!! Me reippaat lähdimme agilitiin ja siellä oli neljä viisi muutakin koiraa odottamassa innokkaana harkkoja. Aurinko paistoi ja talvipäivä oli mitä kaunein, mutta kouluttajaa ei vain näkynyt. Murrr!
Jotkut enemmän kääppänöiden jutuissa mukana olevat soittivat ja kysyivät, tuleeko kouluttaja vai ei. Ei tullut. Oli ilmeisesti sairastunut, eikä kait ollut hommannut sitten sijaista ja pakkastakin kuulemma oli -14 astetta. Mitään pakkasrajaa ei tiettävästi ole ennen ollut (ei ainakaan kääppänöiden netissä), mutta jatkossa vissiin tulee olemaan. Se on hyvä.
Ei siinä auttanut muu kuin suunnata kuonot kohti kotia. Me pääsimme autokyydillä, kun bussia olisimme joutuneet odottelemaan tunnin. Autokyyti oli tietenkin ihan vieras ja Inca pieni ressukka taapero ihan tärisi vieressäni takapenkillä oudon auton kyydissä. Herkkä tapaus!
No, me jatkamme synttäreitten viettämistä sitten kotosalla, tänäänhän tulee 11 kuukautta täyteen.
Jotkut enemmän kääppänöiden jutuissa mukana olevat soittivat ja kysyivät, tuleeko kouluttaja vai ei. Ei tullut. Oli ilmeisesti sairastunut, eikä kait ollut hommannut sitten sijaista ja pakkastakin kuulemma oli -14 astetta. Mitään pakkasrajaa ei tiettävästi ole ennen ollut (ei ainakaan kääppänöiden netissä), mutta jatkossa vissiin tulee olemaan. Se on hyvä.
Ei siinä auttanut muu kuin suunnata kuonot kohti kotia. Me pääsimme autokyydillä, kun bussia olisimme joutuneet odottelemaan tunnin. Autokyyti oli tietenkin ihan vieras ja Inca pieni ressukka taapero ihan tärisi vieressäni takapenkillä oudon auton kyydissä. Herkkä tapaus!
No, me jatkamme synttäreitten viettämistä sitten kotosalla, tänäänhän tulee 11 kuukautta täyteen.
Me osaavat
Tokoilimme eilen toista kertaa osaavien joukoissa ja hyvin meni. Paljon parempi meille tämä ryhmä, on selvästi enemmän meidän "tasoa". Koiria oli nyt kuusi eli ryhmäkoko oli taas oikein passeli. Joulunalusaika arvatenkin karsii osanottajia.
Monenlaisia harjoituksia teimme, mutta haastavinta oli, kun koirat jätettiin makaamaan riviin (sopivien välimatkojen päähän toisistaan) ja omistajat menivät jonkin matkan päähän seisomaan ja kouluttajan luvalla jokainen vuorollaan kutsui koiransa luo. Kyllähän se meni, mutta ekaksi Inca lähti viereisen koiran luo, että josko me nyt leikittäisiin!! Ollaanhan me kotona tätä harjoiteltu, mutta silloin ei ole muita koiria tietenkään. Tämä olikin ensimmäinen kerta tätä lajia, joten pitäähän koiran ekaksi hiffata, mistä nyt on kyse.
Toinen haastava juttu on liikkeestä seisomaan jääminen. Meillä oli "idioottirinki" :D Inca jää hyvin liikkeestä istumaan, toki sille pitää rauhassa sanoa, että odota, kun itse jatkan matkaa, ja se istuu koko kierroksen aja paikallaan. Maahankin se menee namilla ja odottaa paikallaan, mutta seisomaan jääminen tuottaa hankaluuksia ja siinä kohtaa meninkin vain pienen kierroksen niin, että Inca seisoi eikä ehtinyt lähteä liikkeelle. Tätä seisomista kovasti harjoitellaankin kotona ja ulkona.
Hyppy menee hyvin paitsi, että siinäkin pitää jäädä seisomaan ja se "vähän" vaatii viilaamista. Mutta kaikkinensa Inca kyllä oppii uudet jutut nopeasti ja se on aina koulutuskentillä kovasti mukana ja innoissaan, että mitäs nyt tehdään ja mitä seuraavaksi tehdään.
Sitten vimpaksi oli vielä kalikkatesti tai miksi sitä sanoisi. Saimme tunnin aluksi puukalikan, jota hypistelimme, että siihen tarttui oma haju ja kalikka oli taskussa tunnin ajan. Lopuksi oma kalikka ja pari muuta kalikkaa laitettiin lattialle ja koiran piti löytää se oikea kalikka eli se, jossa oli minun hajuni. Tätä ollaan harjoiteltu kävyillä metsässä ja kyllä Inca noista kalikoistakin sen oikean tunnisti, mutta ehkä se ei oikein tajunnut, mitä siltä odotetaan. Metsässä sanon etsi käpy, mutta kalikat eivät ole käpyjä. Onko tokossa tämmöinen kalikkajuttu, sitä en tiedä.
Tänään yritämme pakkasesta huolimatta mennä agilitiin, alkaahan näihin keleihin jo tottua meikäläinenkin :)
Illalla lenkkeilimme naapurin koirien kanssa, se oli hyvää remmilenkkeilyharjoitusta Incalle. Elli ja Inez olivat uudessa luukissa, turkki lyhyenä. Inca näytti oikein pullealta pörrökasalta niiden rinnalla. Tosi paljon vaikuttaa tuo turkkin pituus koiran olemukseen.
Monenlaisia harjoituksia teimme, mutta haastavinta oli, kun koirat jätettiin makaamaan riviin (sopivien välimatkojen päähän toisistaan) ja omistajat menivät jonkin matkan päähän seisomaan ja kouluttajan luvalla jokainen vuorollaan kutsui koiransa luo. Kyllähän se meni, mutta ekaksi Inca lähti viereisen koiran luo, että josko me nyt leikittäisiin!! Ollaanhan me kotona tätä harjoiteltu, mutta silloin ei ole muita koiria tietenkään. Tämä olikin ensimmäinen kerta tätä lajia, joten pitäähän koiran ekaksi hiffata, mistä nyt on kyse.
Toinen haastava juttu on liikkeestä seisomaan jääminen. Meillä oli "idioottirinki" :D Inca jää hyvin liikkeestä istumaan, toki sille pitää rauhassa sanoa, että odota, kun itse jatkan matkaa, ja se istuu koko kierroksen aja paikallaan. Maahankin se menee namilla ja odottaa paikallaan, mutta seisomaan jääminen tuottaa hankaluuksia ja siinä kohtaa meninkin vain pienen kierroksen niin, että Inca seisoi eikä ehtinyt lähteä liikkeelle. Tätä seisomista kovasti harjoitellaankin kotona ja ulkona.
Hyppy menee hyvin paitsi, että siinäkin pitää jäädä seisomaan ja se "vähän" vaatii viilaamista. Mutta kaikkinensa Inca kyllä oppii uudet jutut nopeasti ja se on aina koulutuskentillä kovasti mukana ja innoissaan, että mitäs nyt tehdään ja mitä seuraavaksi tehdään.
Sitten vimpaksi oli vielä kalikkatesti tai miksi sitä sanoisi. Saimme tunnin aluksi puukalikan, jota hypistelimme, että siihen tarttui oma haju ja kalikka oli taskussa tunnin ajan. Lopuksi oma kalikka ja pari muuta kalikkaa laitettiin lattialle ja koiran piti löytää se oikea kalikka eli se, jossa oli minun hajuni. Tätä ollaan harjoiteltu kävyillä metsässä ja kyllä Inca noista kalikoistakin sen oikean tunnisti, mutta ehkä se ei oikein tajunnut, mitä siltä odotetaan. Metsässä sanon etsi käpy, mutta kalikat eivät ole käpyjä. Onko tokossa tämmöinen kalikkajuttu, sitä en tiedä.
Tänään yritämme pakkasesta huolimatta mennä agilitiin, alkaahan näihin keleihin jo tottua meikäläinenkin :)
Illalla lenkkeilimme naapurin koirien kanssa, se oli hyvää remmilenkkeilyharjoitusta Incalle. Elli ja Inez olivat uudessa luukissa, turkki lyhyenä. Inca näytti oikein pullealta pörrökasalta niiden rinnalla. Tosi paljon vaikuttaa tuo turkkin pituus koiran olemukseen.
torstai 9. joulukuuta 2010
Herkkuja ruokapöytään...
Kylläpä päivät ovat hujahtaneet, kun viimeisestä merkinnästä on yli viikko! Mitäs me olemme puuhanneet? Käyneet joulumarkkinoilla, tokoilemassa, Anttilaankin raahasin koiran (kun kerta stokkallekin saa viedä koiran) ja sitten olemme lenkkeilleet lumisessa maisemassa.
Lauantaina täällä oli nimittäin sellainen myräkkä, että ei sellaista ole aikoihin nähty ainakaan tähän aikaan vuodesta. Lunta tuli oikein kunnolla ja maisema entistä talvisemmaksi. Myräkästä huolimatta raivasimme tiemme tokoon ja sen verran kelit vaikuttivat, että harkoissa ei ollut kuin kourallinen koiria. Aloittelevissa oli ollut kaksi ja osaavissa meitä taisi olla neljä. Saimme siis ihan kunnon koulutusta. Tällä kertaa olikin mies kouluttajana, yleensä on ollut naispuolisia, mutta eipä se mitään haitannut. Inca päästi luo ihan normaalisti, eikä hätkähtänyt miespuolista lähestyjää. Hyvä. Olikos se niin, että meillä on tammikuussa miespuolinen tuomari, hyvää harjoitusta sitäkin varten siis. Tokoilut meni mallikkaasti, ja hyvin pärjäsimme, vaikka olimme eka kertaa osaavissa. Nämä harkat ainakin olivat vauhdikkaampia kuin aloittelevissa ja muutenkin oli pikkuisen vaativampaa, vaikka jokainen tietysti tekee oman tasonsa mukaan liikkeitä.
Sunnuntaina ei ollut agilitiä, harmillista, mutta toivotaan, ettei ensi sunnuntaiksi tule taas paukkupakkasia, että pääsisimme silloin harjoittelemaan. Nyt on nimittäin ollut kelvolliset ulkoilukelit, mutta vähän uhkailevat kovenevilla pakkasilla :(
Käväisin hakemassa Incalle herkkuja mestaripalvin tehtaanmyymälästä. Ai ai, jos Inca olisi sinne päässyt, se olisi pyörtynyt ihaniin tuoksuihin ja valtavaan herkkujen määrään! Ostin sieltä vähän kaikenlaista rustoluuta ja sääriluuta ja niin maistuvan näköisiä savustettuja possunkorvia, että melkein itsekin teki mieli jyystää niitä. Ne eivät ole sellaisia rutikuivia, kuten kaupassa myytävät, vaan hieman nahkeita. Ja niin isoja ovat, että puolitin korvan, ettei koira koko korvaa kerralla ahmi. Niin, siellä on noita luita sekä tuoreena että pakastettuna, pakasteessa oli mm. koiran jauhelihaa ja peuran sääriluita ym. ja vaikka mitä. Oli Incalla nuuhkittavaa, kun tulin kotiin.
Incalla on tässä viime ajat ollut taas vauhti päällä remmissä siihen malliin kuin joskus taannoin. Aivan kuin remmissä kulkeminen olisi yhtäkkiä ihan uusi juttu!!! Onhan rynnimistä ajoittain ollutkin, mutta hyvin vähän ja suurimmaksi osaksi remmilenkit menivät vallan hienosti. Jostain se kumminkin sai päähänsä taas rynniä remmissä eteenpäin, kaiken liikkuvan perään, edessä kävelevän perään jne. Autoja, ihmisiä ja pyöräilijöitä haukuttiin ja niille räyhättiin, että huh ja hei vaan! Siinä ei auta kiellot, ei remmistä nyppääminen, ei pysähtyminen, eikä mikään. En tiedä, onko se jotenkin stressaantunut aina välillä vai onko se vaan paimentamista/saalistamista tai arkuutta/pelkoa/suojelemista/epävarmuutta/liikaa virtaa. Tai kaikkia noita. Huonoa johtajuutta. Mitähän vielä.
Kun kaikkea olen jo kokeillut, niin nyt Inca on ajoittain sisällä remmissä ja remmi minun ympärilläni eli Inca joutuu kulkemaan sinne minne minäkin. Ja sehän kulkee kuin aave, että ei sitä aina huomaakaan. Jos se torkkuu ja lähden liikkeelle, niin ihmeesti se lähtee myös, vaikka en sano sille mitään. Tätä on siis sisällä ja vähän samaan tapaan mennään ulkonakin.
Siellä tietenkin on ne autot ja ihmiset sun muut houkuttimet, mutta vähän meno on rauhoittunut ja olemme lenkkeilleet jo ihan rauhallisiakin lenkkejä. Paras apu on ollut se, että heti kun Inca alkaa rynniä remmissä eteenpäin, minä käännyn takaisinpäin sanomatta Incalle yhtään mitään. Kävellään vähän matkaa, käännyn ja sitten yritetään taas alkuperäiseen suuntaan. Sitä voidaan tehdä esim. jonkun suojatien kohdalla monet kerrat, kun Inca yrittää rynniä suojatien yli. Siitä ei mennä yli ennen kuin rynniminen loppuu. Kyllä se loppuu. Ja aina kun Inca lähtee rynnimään (tai yrittääkin lähteä) auton tai ihmisen ym. perään, käännyn ympäri. Ja jos Inca muuten vaan rynnii, niin käännyn heti ympäri ja kävellään vastakkaiseen suuntaan jonkin matkaa niin monta kerta, että rynniminen lakkaa. Ja mitään en puhu. Sen on vaan ymmärrettävä, että olen tosissani, sanat ovat turhia.
Olen myös valinnut reitit siten, että ne olisivat vähän rauhallisempia, jos Incalle taas palautuisi mieleen paremmin, miten remmissä ollaan. Metsässä meillä menee suht hyvin, kun Inca on vapaana. Onhan se lähtenyt parin hiihtäjän perään ja siinä tilanteessa ei ole paljon mitään tehtävissä, koska korvat katoavat päästä. Vissiin jonkinmoinen saalisvietti iskee, vaikka hiihtäjät ovat olleet kaukana. Tiedä sitten, miten senkin vietin saisi sammutettua. Mutta noin muuten metsälenkit menevät hyvin ja teemmekin aika pitkiä vaelluksia päivittäin. Se on meidän ominta aluetta ja taidetaan viihtyä metsässä parhaiten molemmat. Meidän pitäisi muuttaa johonkin korpeen!
Lauantaina täällä oli nimittäin sellainen myräkkä, että ei sellaista ole aikoihin nähty ainakaan tähän aikaan vuodesta. Lunta tuli oikein kunnolla ja maisema entistä talvisemmaksi. Myräkästä huolimatta raivasimme tiemme tokoon ja sen verran kelit vaikuttivat, että harkoissa ei ollut kuin kourallinen koiria. Aloittelevissa oli ollut kaksi ja osaavissa meitä taisi olla neljä. Saimme siis ihan kunnon koulutusta. Tällä kertaa olikin mies kouluttajana, yleensä on ollut naispuolisia, mutta eipä se mitään haitannut. Inca päästi luo ihan normaalisti, eikä hätkähtänyt miespuolista lähestyjää. Hyvä. Olikos se niin, että meillä on tammikuussa miespuolinen tuomari, hyvää harjoitusta sitäkin varten siis. Tokoilut meni mallikkaasti, ja hyvin pärjäsimme, vaikka olimme eka kertaa osaavissa. Nämä harkat ainakin olivat vauhdikkaampia kuin aloittelevissa ja muutenkin oli pikkuisen vaativampaa, vaikka jokainen tietysti tekee oman tasonsa mukaan liikkeitä.
Sunnuntaina ei ollut agilitiä, harmillista, mutta toivotaan, ettei ensi sunnuntaiksi tule taas paukkupakkasia, että pääsisimme silloin harjoittelemaan. Nyt on nimittäin ollut kelvolliset ulkoilukelit, mutta vähän uhkailevat kovenevilla pakkasilla :(
Käväisin hakemassa Incalle herkkuja mestaripalvin tehtaanmyymälästä. Ai ai, jos Inca olisi sinne päässyt, se olisi pyörtynyt ihaniin tuoksuihin ja valtavaan herkkujen määrään! Ostin sieltä vähän kaikenlaista rustoluuta ja sääriluuta ja niin maistuvan näköisiä savustettuja possunkorvia, että melkein itsekin teki mieli jyystää niitä. Ne eivät ole sellaisia rutikuivia, kuten kaupassa myytävät, vaan hieman nahkeita. Ja niin isoja ovat, että puolitin korvan, ettei koira koko korvaa kerralla ahmi. Niin, siellä on noita luita sekä tuoreena että pakastettuna, pakasteessa oli mm. koiran jauhelihaa ja peuran sääriluita ym. ja vaikka mitä. Oli Incalla nuuhkittavaa, kun tulin kotiin.
Incalla on tässä viime ajat ollut taas vauhti päällä remmissä siihen malliin kuin joskus taannoin. Aivan kuin remmissä kulkeminen olisi yhtäkkiä ihan uusi juttu!!! Onhan rynnimistä ajoittain ollutkin, mutta hyvin vähän ja suurimmaksi osaksi remmilenkit menivät vallan hienosti. Jostain se kumminkin sai päähänsä taas rynniä remmissä eteenpäin, kaiken liikkuvan perään, edessä kävelevän perään jne. Autoja, ihmisiä ja pyöräilijöitä haukuttiin ja niille räyhättiin, että huh ja hei vaan! Siinä ei auta kiellot, ei remmistä nyppääminen, ei pysähtyminen, eikä mikään. En tiedä, onko se jotenkin stressaantunut aina välillä vai onko se vaan paimentamista/saalistamista tai arkuutta/pelkoa/suojelemista/epävarmuutta/liikaa virtaa. Tai kaikkia noita. Huonoa johtajuutta. Mitähän vielä.
Kun kaikkea olen jo kokeillut, niin nyt Inca on ajoittain sisällä remmissä ja remmi minun ympärilläni eli Inca joutuu kulkemaan sinne minne minäkin. Ja sehän kulkee kuin aave, että ei sitä aina huomaakaan. Jos se torkkuu ja lähden liikkeelle, niin ihmeesti se lähtee myös, vaikka en sano sille mitään. Tätä on siis sisällä ja vähän samaan tapaan mennään ulkonakin.
Siellä tietenkin on ne autot ja ihmiset sun muut houkuttimet, mutta vähän meno on rauhoittunut ja olemme lenkkeilleet jo ihan rauhallisiakin lenkkejä. Paras apu on ollut se, että heti kun Inca alkaa rynniä remmissä eteenpäin, minä käännyn takaisinpäin sanomatta Incalle yhtään mitään. Kävellään vähän matkaa, käännyn ja sitten yritetään taas alkuperäiseen suuntaan. Sitä voidaan tehdä esim. jonkun suojatien kohdalla monet kerrat, kun Inca yrittää rynniä suojatien yli. Siitä ei mennä yli ennen kuin rynniminen loppuu. Kyllä se loppuu. Ja aina kun Inca lähtee rynnimään (tai yrittääkin lähteä) auton tai ihmisen ym. perään, käännyn ympäri. Ja jos Inca muuten vaan rynnii, niin käännyn heti ympäri ja kävellään vastakkaiseen suuntaan jonkin matkaa niin monta kerta, että rynniminen lakkaa. Ja mitään en puhu. Sen on vaan ymmärrettävä, että olen tosissani, sanat ovat turhia.
Olen myös valinnut reitit siten, että ne olisivat vähän rauhallisempia, jos Incalle taas palautuisi mieleen paremmin, miten remmissä ollaan. Metsässä meillä menee suht hyvin, kun Inca on vapaana. Onhan se lähtenyt parin hiihtäjän perään ja siinä tilanteessa ei ole paljon mitään tehtävissä, koska korvat katoavat päästä. Vissiin jonkinmoinen saalisvietti iskee, vaikka hiihtäjät ovat olleet kaukana. Tiedä sitten, miten senkin vietin saisi sammutettua. Mutta noin muuten metsälenkit menevät hyvin ja teemmekin aika pitkiä vaelluksia päivittäin. Se on meidän ominta aluetta ja taidetaan viihtyä metsässä parhaiten molemmat. Meidän pitäisi muuttaa johonkin korpeen!
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
"Hiihtokoulutusta"
Pakkaset ovat onneksi lauhtuneet ja tänään ulkona oli jo siedettävä keli, joten pääsimme taas pitemmille lenkeille. Eikä enää tarvita inhottavaa haalaria. Inca sipsuttaa se päällä ihan sievästi, mitä nyt vähän väliä ravistaa itseään niin kuin haalari sillä pois päältä lähtisi. Ja kyllä se päällä on juostukin ja hyvin toimii.
Olemme omassa metsässä nähneet muutaman hiihtäjän ja ne ovat saaneet Incan taholta ansaittua huomiota (haukkumista), tietenkin. Sen verran outoa meno on ollut. Mutta kun niitä ei siinä vielä näe kuin harvoin, niin mepä menimme tänään Impivaaran mainioille hiihtoladuille, jossa hiihtäjiä vilisti melkein ruuhkaksi asti! Siinäpä oli koiralla ihmettelemistä. Ihmettelemistä taisi olla niin paljon, että Inca ei muistanut haukkua ainoatakaan hiihtäjää.
Kiertelimme metsässä eri paikoissa ja minä tiputtelin Incalle nameja lumeen ihan ladun vieressäkin, eikä Inca reagoinut hiihtäjiin oikeastaan mitenkään nuuhkutti vain namejaan. Ehkä hiihtäjiä oli niin paljon, että Inca totesi turhaksi kaikkien niiden haukkumisen, kun sen sijaan yksittäistä hiihtäjää kotimetsässä kannattaa vähän hätyytelläkin. Tosin kun käväisimme tänään myös kotimetsän hiihtoladulla, ei Inca haukkunut sitä ainoaa hiihtäjää, jonka satuimme näkemään. Jospa siedätyshoito tehosi.
Kävelimme myös Turun eläinhoitolan ohi ja se on kyllä surullisen oloinen paikka, ei ihme, että se aina välillä on otsikoissa. Onneksi uusi paikka valmistuu keväällä (luki nettisivuilla), joten olosuhteisiin on tulossa piakkoin suuri parannus.
Olemme omassa metsässä nähneet muutaman hiihtäjän ja ne ovat saaneet Incan taholta ansaittua huomiota (haukkumista), tietenkin. Sen verran outoa meno on ollut. Mutta kun niitä ei siinä vielä näe kuin harvoin, niin mepä menimme tänään Impivaaran mainioille hiihtoladuille, jossa hiihtäjiä vilisti melkein ruuhkaksi asti! Siinäpä oli koiralla ihmettelemistä. Ihmettelemistä taisi olla niin paljon, että Inca ei muistanut haukkua ainoatakaan hiihtäjää.
Kiertelimme metsässä eri paikoissa ja minä tiputtelin Incalle nameja lumeen ihan ladun vieressäkin, eikä Inca reagoinut hiihtäjiin oikeastaan mitenkään nuuhkutti vain namejaan. Ehkä hiihtäjiä oli niin paljon, että Inca totesi turhaksi kaikkien niiden haukkumisen, kun sen sijaan yksittäistä hiihtäjää kotimetsässä kannattaa vähän hätyytelläkin. Tosin kun käväisimme tänään myös kotimetsän hiihtoladulla, ei Inca haukkunut sitä ainoaa hiihtäjää, jonka satuimme näkemään. Jospa siedätyshoito tehosi.
Kävelimme myös Turun eläinhoitolan ohi ja se on kyllä surullisen oloinen paikka, ei ihme, että se aina välillä on otsikoissa. Onneksi uusi paikka valmistuu keväällä (luki nettisivuilla), joten olosuhteisiin on tulossa piakkoin suuri parannus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)