Laitoin juustonpaloja lattialle ja Incahan tykkää juustosta tosi paljon. Mutta näitä juustonpaloja seurasi EI-karjaisu ja Inca kyllä totteli, inisi ja vikisi ja näki oikein, miten vaikeaa sillä oli. Kiersi juustoa kuin kissa kuumaa puuroa. Mutta hienosti meni ja juustonpalat saivat olla rauhassa. Ja minä kehuin kuinka hieno koira Inca on.
Sitten oli jauhelihan vuoro ja sama homma. Ja vielä Incan herkun, viilin, kanssa harjoiteltiin, mitä EI tarkoittaa. Ja lopuksi otettiin tiskirätti, mitä on niin kiva jahdata, eikä siinäkään auttanut mikään, kun emäntä vaan karjaisee tiukan EI. Jäi tiskirättikin rauhaan. Ja tuon harjoituksen keskeytti ovikellon soitto, jolloin pääsimme harjoittelemaan, kuka oven avaa ja kuka päästää tulijat sisään. Ulkoiluttajahan siellä oli hakemassa Incaa lenkille.
Laitan Incan nykyisin remmiin, kun on tuommoinen tilanne ja pidän sen vaan irti tulijoista, vaikka se kuinka yrittää päästä tervehtimään. Pitää ensin edes vähän rauhoittua ja istua, niin sitten voi hyvässä lykyssä päästä tulijoitten luo.
Ja ulkona laitoin Incan taas tamppaustelineeseen kiinni, käskin istumaan ja odottamaan. Minä tramppasin kemppeineni sinne tänne ja sanoin Incalle, että odottaa. Kaksi kertaa tein näin. Toisella kertaa menin kulman taakse kahdeksi sekunniksi ja heti alkoi vikinä, että minne emäntä katosi. Mutta heti tulin takaisin ja Inca sai kehujen kera nameja.
Olen miettinyt, mitä tuo nilkan niksahtaminen on vaikuttanut johtajuuteen. Incahan näki, että minulle tapahtui jotain, en päässyt kunnolla liikkumaan ja voihkin ja vaikeroin, koska kipu oli niin kovaa. Ja lopulta se näkee minut keppien kanssa klenkaamassa ja ymmärtää kyllä, että olen "haavoittunut" johtaja.
Voiko haavoittunut johtaja olla lauman johtaja. Minun mielestäni ei voi olla. Sellainen johtaja on heikko joka tavalla. Ja olen ajatellut, että Inca on meidän laumassa seuraava, joka tulee johtajaksi johtajan paikalle.
En edes tiedä, olinko Incan mielestä johtaja ennen niksahdusta, mutta muistan vaan kun Janita luennolla sanoi, että viiteen ikäkuukauteen mennessä selviää, kuka on johtaja, onko se joku perheenjäsen vai koira. Jos se on koira, niin siitä ne ongelmat alkavat.
Ehkä minä nyt olen Incan mielestä heikko johtaja sekä fyysisesti että psyykkisesti, kun en ole voimissani ja murtuma haittaa niin paljon elämää ja vie energiaa. Muuten, nukuimme taas semmoiset pitkät päikkärit. Tämä alkaa olemaan jo ihan tavatonta.
Jos me tästä kipsiajasta (uusi aikakausi!) selviämme, niin luulen, että olemme hiotuneet hyväksi pariksi, niin koville tämä ottaa ja vaatii molemmilta kärsivällisyyttä.
Huomenna Inca pääsee toisen ulkoiluttajan kanssa päivälenkille! Juuri sovimme ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti