lauantai 5. kesäkuuta 2010

Energinen Inca

Inca oli iltapäivällä uuden ulkoiluttajan kanssa sitten lenkillä. Hyvin oli mennyt lenkki, mutta kuulemma Inca on hyvin energinen ja utelias koira! Ulkoiluttaja kysyi, eikö minulla ole paikkaa, missä Inca voi juosta vapaana ja purkaa energiaa. No, kerroin, että ennen kipsiaikaa Inca juoksenteli metsässä vapaana ja että nyt se on päässyt pari kertaa vähäksi aikaa tuohon lähelle metsään, mihin minäkin joten kuten pääsen ja kerran koirapuistoon. Tuo metsään meno vaan vaatii koira-avustajan. Kyllä Inca siellä vapaana voi olla, kunhan minä olen paikalla katsomassa, että kaikki menee hyvin.

Ja sitten tämä ulkoiluttaja sanoi, että hän luuli, että tuommoiset pienet koirat ovat helppoja, kun niillä ei ole niin paljon voimia. Heidän koiransa ovat aina painaneet semmoiset 30 kiloa. Mutta hän sanoi, että ihan kahdella jalallakin on Incassa välillä pitelemistä. Niinpä. Sitä moni ei tajua, miten huteraa minulla on.

Olisi vaan pitänyt panostaa tuohon hienosti remmissä kulkemiseen oikein tosissaan enemmän aikoinaan, sillä nyt siitä ei minun hoteissani tule mitään. Kuonopantaa vaan, kun tuo hännänheiluttaja on ihan mahdoton, kun vähänkin on jotain kiinnostavaa jossain. Ja sitä on aina. Sitä sosiaalisuuttakin olisin voinut vähän rajoittaa, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi ja nyt vaan opetellaan olemaan vähemmän sosiaalisia. Jokaisen luo ei vedetä rapsuteltavaksi. Se peli ei vetele nyt.

Tänään olemme jatkaneet tottelevaisuusharjoituksia kalkkunaleikkeillä. Se on aika paha. Kuljettelen kalkkunanleikepaloja milloin minnekin eri paikkoihin, mutta Inca ei saa niihin koskea. Onhan se pari kertaa onnistunut nappaamaan suupaloja itselleen, mutta tarkoitus on, että ruoka jätetään rauhaan oli se missä tahansa, jos se ei ole koiralle tarkoitettu ja annettu. Sitä ei varasteta. Vaatiihan se Incalta itsehillintää tosi paljon, mutta sellaista se koiranelämä on.

Inca tuli hetki sitten iltaulkoilulta, yhtä autoa vaan oli haukuttu. Ja huomenna se pääsee aamukymmeneltä tuon uudemman ulkoiluttajan kanssa lenkille.

Niin, ja niin väsynyt olen, että päivällä nukuin, kun Inca oli lenkillä, enkä edes kuullut ovikelloa, kun he tulivat takaisin. Ehkä havahduin siihen, kun sitten kuulin Incan vikinää rappukäytävässä ja tajusin, että herranjestas sentään, pitää mennä avaamaan ovi. Ja sitten menimmekin jatkamaan unia yhdessä ja heräsimme joskus ennen viittä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti