Kesäpäivä Airistolla

Ja olikin tosi kesäinen päivä. Tässä pieni kuvakavalkadi päivästä:

Inca ja Liinu

Inca ja Liinu

Liinu

Inca

Inca. Kuva puhukoon puolestaan :)

Laivoi menos Turkusse

Laivanlaineet ja Liinu

Liinu edelleen.

Liinu

Inca tarkkailee.

Keppileikkiä

Kivinen peti Incalla.

Asianmukaiset varusteet veneilyyn!

Uimareita ja mätsärituristeja

Alla kolme kuvaa, kun vesikoirat ovat uimareissulla :D Alimmassa kuvassa on myös rannalla olleista tollereista toinen. Siellä oli myös labradoodle. Se oli ällistyttävästi perron näköinen, vielä sellainen vaaleahkon ruskea, koko vain oli XXXL! Se oli  kova poika uimaan, ui jonkun ohi menevän kanootin perään, eikä meinannut tulla millään takaisin.

Liinu piiperöinen on jälleen kerran niin piiperöinen, että sen ei tarvitse kauan vedessä ja märkänä olla, kun sille tulee kylmä. Se ihan tärisee kauttaaltaan. On minulla pyyhe, johon suurimmat vedet kuivataan, mutta se ilmiselvästi palelee herkästi. Mutta tuo piiperöinen ei vettä pelkää, niin se pistää päänsä uppeluksiin, että hups hei vaan, kun etsii kadonnutta vesilelua. Ja se myös kuumuu kaikesta heittämisestä niin paljon, että sitä ei sen kanssa voi harrastaa kuin juuri rannalla vähän aikaa.

Incalle voi heitellä mitä vaan. Se kävelee veteen ihan mahaansa myöten ja lähtee siitä uimaan, kun lelu lentää. Ja noin sen juuri pitää tehdäkin, että se on vedessä ja lähtee sieltä uimaan. Ei siis saa juosta rannalta veteen ja mäiskähtää sinne. Mutta Inca tekee tuon itsestään pyytämättä tai kehottamatta.

Hyvin nuo ovat pärjänneet rannalla, vaikka siellä usein on pari kolme koiraa samaan aikaan. Liinu nyt haukkuu niille välillä, se ei tykkää liian lähelle tulevista lajitovereista. Mutta toisaalta se ei hauku ylenpalttisesti. Vähän tyyliin, menetkös siitä, perkele! 

Liinu edessä, Inca kaislikon reunassa varjossa.

Inca ja Liinu piitsillä.

Inca, Liinu ja tolleri jossain järjestyksessä, yksi tolleri lymyää kaislikossa.

Pitkästä aikaa oli taas mätsäritkin, jonne kuskasin koirat sosiaalistumaan ja siedättymään. Koiria olikin paljon, lienee elonäyttelyn vaikutusta. Kupittaalla oli taas kaikenlaista häppeninkiä ja ihmeteltävää. Katseltiin lintulammikon lintuja ja alla kuvassa olevia kuplia, joiden sisään voi mennä ja sitten pääsi kellumaan kuplassa vetten päällä.

Kaikenlaisten koirarotujen joukossa oli harvinaisen suuri perroedustus ja vielä samaa sukujuurta. Kuvassa Mila. Ihme ja kumma, mutta nämä mun vesselit tulivat ihan hyvin juttuun näitten enemmän tai vähemmän sukulaisten kanssa. Liinukin, joka herkästi haukkuu likelle tuleville vieraille koirille, ei ollut moksiskaan näistä kavereista. Lähinnä Inca ja Liinu olivat rauhallisesti omissa oloissaan, kuten nuo sukulaisetkin. Mitä nyt nuuskuttivat ja ottivat rapsutuksia ihmisiltä vastaan.

Ja muutoinkin koirat olivat iisisti. Liinukin oli ihan viilipytty, ei ollut arka eikä pelokas, eikä häntä tiukasti koipien välissä, vaikka oli siellä koirapaljouden seassa. Ikä ja kokemus ovat vissiin tehneet tehtävänsä. Onhan se nyt niiiin aikuinen, kun on ollut kahdet juoksutkin, nih!

Ja tässä vielä mun mussukka Inca, joka usein nukkuu partsilla korituolissa, kun olen ensin laittanut sinne fliispeitot pehmusteeksi.

Käärmeennahka...

...onneksi ei käärmettä! Vaikka toki niitä jossain lymysi, mutta eipä tällä kertaa osunut meidän reitille Ruissalossa. Kaiken muun voin vielä sietää, mutta en kyykäärmeitä. Tai kyitä vastaan minulla ei ole mitään, mutta koirien vuoksi soisin niiden häviävän maapallolta tai ainakin sieltä, missä me liikumme.

Inca haisteli rannan ruohotuppoa siihen malliin, että menin katsomaan, mitä herkkua se nyt on löytänyt. Herkku osoittautui käärmeennahaksi, jota Inca haisteli. Ilmeisesti siinä oli outo ja epäilyttävä haju, Inca vaikutti jotenkin varovaiselta tai epäluuloiselta ja tuli pois, kun käskin. Enhän tiennyt, onko siellä käärmekin jossain kolossa ja seassa. Liinukin oli innokas haistelija, mutta sekin tuli pois ihan kiltisti. Koirat odottivat vähän matkan päässä, kun tsekkasin tilanteen ja totesin, että ei siellä mitään vaaraa ole. Pitihän se nahka kuvatakin :D

Liinu

Liinu

  

Liinu

Inca

  

Inca takana, Liinu edessä. Lintujen jätökset maistuvat :D

Liinu ja Inca, namskis!

Tuulahdus menneestä maailmasta, Villa Saaro.

Autoilua

Erinäisten vaiheiden ja erinäisen ajan jälkeen emäntä on istahtanut auton ratin taakse ja koirat takapenkille. Tällä erää huristellaan viikon verran paikasta paikkaan ja sinne ja tänne mukavasti ilmastoidussa uudehkossa autossa :) Muutama päivä tässä on jo huristeltu merta edemmäs kalaan ja lenkkeilemään, eikä omassa metsässä olla oltu pariin päivään. Tosin pitää sanoa, että on se valtavan hyvä juttu, kun metsä on kadunylityksen päässä, eikä aina tarvi lähteä ajamaan jonnekin kauas, että pääsisi metsälenkille.

Sen sijaan ollaan melkein eksytty vieraassa metsässä :O Onneksi puhelimen suht hyvä GPS-paikannin näyttää, missä ollaan ja minne päin kannattaisi suunnata. Ilman sitä haahuiltaisiin varmaan vieläkin uppo oudossa metsässä. Polkuja menee sinne tänne ja jos aurinko ei paista, niin suuntavaisto on äkkiä sikinsokin. Tosin koirista on kyllä apua. Kun käännyttiin polulla takaisin, niin seurasin Incaa, se kulki kai hajujen mukaan oikeaan suuntaan. Liinun perässä ei kannata mennä, tiedä, mihin ketunkoloon ja sudenluolaan se johdattaa :D

Koirat ovat päässeet myös emännän entiseen kotimetsään, joka oli niille uusi paikka. Siellä emäntä ei eksy, vaikka aikaa on kulunut viime kerrasta suunnilleen 11 vuotta. Polut ja paikat olivat niin tuttuja. Oi niitä aikoja!

Nopeasti koirat oppivat tämän autoilusysteemin tai millainen se meillä nyt on. Molemmat istuvat tai makaavat takapenkillä valjaissa kiinnitettynä turvavöihin. Olihan se eka ajelu niistä aika metkaa. Erilaissa autoissa koirat toki ovat matkustaneet, mutta tämä nyt on vallan toista. Voi sanoa, että parin kerran jälkeen niille selvisi homman nimi, missä järjestyksessä autoon mennään ja missä tullaan pois.

Incalle eritoten tämä on varsinainen autokoulu se kun tuppaa olemaan aina niin kiihkoissaan, kun jotain erikoista eli tavallisuudesta poikkeavaa tapahtuu. Ei tarvi olla kun yksi taapero mukana, kun lähdetään lenkille, niin se jo hösöttää, että mitä mitä mitä mitä minne minne minne...puhumattakaan mistään suuremmasta poikkeamasta.

Nyt on autoiltu kerta tai kaksi päivässä aina eri paikkoihin, niin alkaa Incakin jo hoksaamaan, että kyseessä ei olekaan maailmanloppu, eikä elämää suurempi juttu. Ja Inca jo pihalla suunnistaa auton luo, vaikka ei autoon oltaisikaan menossa. Kyllä koirat oppivat ja mukautuvat uusiin tapoihin nopeasti.

Liinu piiperöinen taas on niin piiperöinen, että aluksi se haki turvaa Incasta tai hakivatkohan ne turvaa toinen toisistaan. Jotenkin ne olivat sikinsokin takapenkillä (siis koirat ja valjaat), mutta nyt ne ovat omilla paikoillaan, vaikka Liinu kyllä saattaa olla Incan likellä. Ovat vissiin huomanneet, että kyllä emäntä osaa ajaa autoa :D

Rauha maassa!

Tai ainakin tässä huushollissa. Juoksut on Incankin osalta juostu ilmeisen nopeutetulla aikataululla. Keskiviikkona nämä vielä antoivat live show -esityksiä lapsille ja vanhemmille, torstaina vauhti oli vähän laantunut, eilen vielä enemmän ja tänään on jo ihan rauhallista.

Inca on alkanut taas ynistä ja inistä vinkuleluille, kantaa niitä ja touhottaa niitten kanssa. Liinu on ta-vat-to-man väsynyt. Vaikka sillä on panta ja remmi, kun ollaan ulos menossa, se käpertyy vaatenaulakon nurkkaan nukkumaan. Nouseehan se siitä ja tassuttelee hissille. Siellä se sitten taas makaa hissin lattialla koko hissimatkan ajan, kun niin väsyttää. Molemmat kyllä torkkuvat ihan kiitettävästi, mutta ehkä Liinu nyt kuvittelee tulleensa tiineeksi Incasta :D

Sateen lomassa olemme noukkineet vähän piirakkamustikoita. Se menee silleen, että minä noukin piirakkamustikat, Liinu popsii mustikoita puskista koko sen ajan, kun ollaan mustikassa ja Inca valkkaa itselleen jonkun sopivan paikan, jossa se tarkkailee ympäristöä, kuten kuvassa, ja odottaa, millon matka taas jatkuu. Liinun maha tuntuu olevan pohjaton mustikoitten suhteen ja se näkyy siinä, mitä toisesta päästä tulee ulos.

Tänään Liinu sai kulkea metsässä siten, että remmi roikkui perässä ja näkyi Liinu kulkevan melko rauhassa ja tottelevan, jos kielsin sitä olemasta liian kiinnostunut pusikoissa mahdollisesti lymyävistä otuksista. Joo, odotan sitä hetkeä, kun Liinu pupun nähdessään alkaa haukotella ja osoittaa pitkästymisen merkkejä: ai pupu, EVVK. Jospa juoksut kumminkin olisivat rauhoittaneet Liinua ja pupukiinnostus sammunut edes "normaalille" tasolle.

Uusi ääni kellossa!

Näin sitä voi seurata oikein konkreettisesti, missä vaiheessa mennään juoksujen osalta. Liinu ei enää liehakoi Incaa ja on ruennut ärähtämään sille tosi lujaa ja napakasti, jos Inca käy liian kiihkeänä. Ja välillähän se käy, tärppipäivät parhaimmillaan. Aika rankkaa näkyy sillä olevan ajoittain, kunnes taas rauhoittuu. Liinu varmaankin jotenkin stimuloi sitä, vaikka Liinun juoksut alkavat olla tältä erää ohi.

Muutama päivä vielä, niin sitten Incakin tuosta rauhoittuu. Tuolla metsälenkillä se tosin on hyvin rauhallinen, vapaana se saa tallustella, kun sillä ei näytä olevan minkäänlaista hinkua lähteä omille teilleen.

Mustikkasuu

Liinu on oikea pieni mustikkasuu, sille kun antoi ensimmäisen mustikan niin sen jälkeen ne ovat maistuneet. Niitä ei tarvitse syöttää, Liinu syö ne itse puskista. Kyllä se yhden metsäreissun aikana saa kaikki päivän tarvittavat mustikkavitamiinit. Me siis Liinun kanssa syödään mustikoita ja Inca sitten seisoo ja odottaa tai puuhaa omiaan, se ei mustikoista välitä edes syötettynä.

Sen sijaan Inca on ruennut kiipeilemään kiville. Sitä se ei ole tehnyt aikoihin ja siksi nyt tulee näpsittyä kuvia, kun Inca on ison kiven päällä. Nyt kun Liinu kulkee remmissä, Inca ehkä saa paremmin puuhailtua omia juttujaan, joihin kuuluu kiville kiipeileminen. Tuossa kuvassa olevassa kivessä on suora pudotus alas.

En koskaan kehoita Incaa kiipeilemään, enkä myöskään kehoita sitä tulemaan alas, se saa mennä omia aikojaan ja rauhassa. Tässä tapauksessa tosin emännän sydäntä kylmäsi, kun juuri tuossa reunalla Incan piti rapsuttaa tai nuolla itseään. Se siis oli ihan reunalla ja tietenkin se siitä valahti alas miten kuten, kun kerta tyhjän päälle istahti ja vääntäytyi. Siinä kohta oli sammalta, mihin Inca humpsahti, mutta aivan vieressä oli kivi. Että huh huh vaan! Ihan kiven kylkeen se putosikin. Ei siinä muuta kerennyt, kun miettiä, että kuinkahan nyt kävi.

Onneksi ei ilmeisesti käynyt kuinkaan. Oli lenkki takana ja lihakset ainakin lämpimät. Käveltiin kotiin, kävin Incan selän ja koko kropan läpi, mutta ei se reagoinut mitenkään. Sitten vielä kokovartalohieronta ja venytykset.  Kaikki tuntui pelaavan hyvin, eikä aristusta ollut missään kohtaa, nivelet liikkuivat normaalisti. Ja sitten vielä bottiloimi päälle. Mutta ei se koira kyllä paljon ajattele, missä tekee ja mitä. Incalle nyt sattuu ja tapahtuu...

Kivellä

Hyvin ja omaehtoisesti Inca kiipesi kivelle ja tuli sieltä alas, vetreässä kunnossa se on! 

Ja Liinu on myös vetreässä kunnossa, riistavietti on hyvissä voimissa :D Tänään tiellemme osui joku pupua suurempi otus, ei sentään karhu, mutta mikä lienee ollut metsäkauris tai vastaava. Sieltä se pusikosta lähti livohkaan, kun me lähestyimme. Liinu olisi niin ikään lähtenyt livohkaan, jos sillä olisi ollut mahdollisuus. Inca sen sijaan ei lähtenyt livohkaan, vaikka oli vapaana.

Hetkeä aiemmin pupu istua jökötti meidän edessä ja sen jälkeenhän Liinu mennä touhusti nenä maassa pitkät tovit pupunhajujen perässä. Kun siitä vähän selvittiin, niin sitten alkoi uusi jäljestys tuon jonkun metsäotuksen innoittamana.

Välillä sitten kurotetaan pitkin puunrunkoja, ne oravat ja niitten hajut ! Joku metsästäjä saisi Liinusta hyvän metsästysapulaisen, huoh. Jahka nämä juoksut nyt saadaan juostua, pitää oikeen paneutua tuohon riistaviettiin ja saada koira kuuntelemaan emäntäänsä tässäkin kohtaa. Kysymys on kuitenkin siitä, mitä on lupa tehdä ja mitä ei.

Aika jätkä :D

Eipä rähise Inca enää Liinulle. Viikonlopulla ääni muuttui kellossa, rähinät loppuivat ja Liinu saa, mitä tilaa :D Inca on kyllä aika jätkä, siitä ei pääse mihinkään. Ja Liinu pyörii Incan ympärillä edelleenkin, vaikka jo voisi vauhti sillä vähän laantua. Liinu ei edes yritä astua Incaa, että jokin selvä keskinäinen järjestys noitten puuhilla on.

Incalle olen tehnyt selväksi, että Liinua ei astuta ja Liinulle yrittänyt tehdä selväksi, että Incaa ei ärsytetä, mutta paljonkos tuo auttaa. Kun selkänsä kääntää, niin nämä aloittavat teerenpelinsä. Näitä kohtauksia on ajoittain, muutamia kertoja päivässä. Toisinaan Liinu on sisällä remmissä ja minun valvonnassani, että se ei koko ajan tunge Incan luo. Kyllähän se pakosta rauhoittuu paikoillensa nukkumaan ja sitten rauhoittuu koko tilanne tietenkin.

Yöt onneksi menevät nukkuessa, ei ainakaan mitään suurempia häiriöitä ole kuulunut. Välillä Liinu inisee, mutta se yleensä loppuu aika pian, kun se ei saa vastakaikua Incalta. Liinu muuten inisee ulkonakin joittenkin koirien perään :o Ehkä ne ovat uroksia. Toisia se taas haukkuu, ehkä ne ovat narttuja.

Heinäkuu ei ole kovin helteinen - meillä sataa nytkin kaatamalla - mutta sisällä kyllä hehkeätä hellettä piisaa!

Istuma-asento

Liinu odottaa, valmistuuko ruoka vai ei. Juoksut ilmeisesti ottavat voimille, kun lihamössötkin ovat alkaneet taas kelvata paremmin. Ja Incalla alkavat tärppipäivät lähestyä, meno ja meininki on saanut uuden luonteen...

Betonipossu

Välillä on ihan pihalla näitten hauveleitten kanssa tai ainakin kestää tovin ennen kuin on taas tilanteen tasalla. Kuvan betonipossu aiheutti yht'äkkisen haukunnan ja perääntymisen ja hirrrrrvittävän suuren epäluulon. Ensin ihmettelin, että mitä ja missä, kunnes katsoin, mitä koirat näkivät. Ne näkivät tämän kammotuksen, eikä haukunnasta meinannut tulla loppua, eikä ohi ainakaan mennä, se nyt oli selvä! Rauhoittuhan tilanne, kun istuin possun päällä ja taputtelin sitä, mutta epäluulo kyti, eikä se oikein kunnolla laantunut, vaikka Liinu kyllä uskaltautui nuuhkaisemaan otusta! Inca ei halunnut tehdä ollenkaan lähempää tuttavuutta possun kanssa. Varoen vaara vähempi!

Missä mättää?

Näin tuumii Liinu. Se tekee niiiiin itseään tykö Incalle, että jos Inca olisi uros, täällä olisi sen päiväiset pentujentekotouhut meneillään ja pian liuta pentusia pyörimässä jaloissa. Mutta koska Inca on narttu, niin Liinu saa pelkkää rähinäpalautetta. Kyllä on Liinu ihmeissään, että mikä vika tossa toisessa koirassa on, kun se ei ymmärrä hyvän päälle???

Ja Incaa ottaa päähän Liinun liehakointi. Se rähisee Liinulle ja lopulta tulee hakemaan rauhaa ja lohtua emännän luota. Liinu kun ei millään tahdo luovuttaa. Onneksi suurin osa ajasta on rauhallista ja koirat torkkuvat. Viime yönä tosin siinä 4-5 aikaan alkoi kuulua Liinun ininöitä ja yninöitä, mutta Inca ilmeisesti toteutti perushuomioimattomuutta, koska rähinöitä ei tullutkaan ja Liinukin lopulta vaikeni, alistui kohtaloonsa ja jatkoi uniaan.

Liinun tärppipäivistä ei ole kyllä epäilystäkään. Incalla ne ovat edessä, saa nähdä, millainen meno meillä sitten on.

Näin se sitten menee...

...että Incakin aloitti juoksunsa. Kai se on luonnonlaki. Ja Liinu on aloittanut tiputanssin Incan ympärillä. Sillä on sellainen villi katse, korvat ihan takana luimussa, häntä ja koko takapää viuhtoo ees taas, sitten Liinu tekee semmoisia ihme hyppyjä Incaan päin, tepastelee sen ympärillä ja läpsii sitä, ynisee sille ja vaikka mitä. Inca on sille ärissyt ja usein se lähtee omiin oloihinsa, että saisi olla rauhassa. No, kohta on Incan tiputanssien vuoro!

Kettupa kettu

Pupujen lisäksi tämä on hyvin ketukasta aluetta, citykettuja, jotka ovat tottuneet ihmisiin. Harvoin niitä päivällä näkyy, mutta hajuja tietenkin on metsät pullollaan. Illalla siinä 11 kieppeillä näimme ketun pellolla.  Me katselimme kettua ja kettu meitä. Ei sillä kiire pois ollut ja koirat olivat niin kauan ihan rauhallisia, kun kettu käyskenteli paikoillaan. Ja minä sain yrittää ottaa kuvan ketusta. Mutta kun repolainen alkoi tassuttelemaan metsää kohti, olisivat koirat lähteneet pinkomaan täyttä vauhtia sen perään, jos eivät olisi olleet remmissä. Kuva ei ole kummoinenkaan, mutta kettu siinä joka tapauksessa on kuvattuna!

Ja tässä kuvassa Liinun katse on intensiivisesti suunnattu kohti kahta koiraa, jotka istuskelivat muutaman kymmenen metrin päässä meistä. Kuvaan kuuluu Liinun itku, yyyh yyyy yyyy yyyyyyyh, jota jatkui niin kauan, että koirat lähtivät pois. Olivatkohan kivojakin sulhoehdokkaita, hmmmm. Kaikesta päätellen kiinnostavia tapauksia kuitenkin :D

Ja Liinu-piiperöinen on sellainen villiviikari, että se kulkee nyt vallan remmissä. Se villiintyi tässä yhtenä päivänä niin totaalisesti, että siihen loppui sen vapaus. Käveltiin metsänreunassa pellonlaitaa. Inca oli vapaana ja päästin sitten Liinunkin irti kaiken uhalla. Ei siinä mennyt minuuttiakaan, kun nämä kaksi juoksivat peuhaamaan metsän puolelle pois näköpiiristä. Inca tuli kutsuttaessa, mutta Liinu jatkoi päätöntä menoaan pitkin metsää, sieltä pellolle, takaisin metsään ja pellolle, välillä sitä ei näkynyt eikä kuulunut pitkiin aikoihin, kun se viiletti joittenkin hajujen tai pupujen perässä. Ja kun se juoksi pellolle, se vähät välitti meistä, juoksi kun päätön kana lintujen ynnä muun perässä. Ei paljon kiinnostanut luoksetulot. Huoh.

Kun se sitten ihan villiintyneenä tuli lähietäisyydelle, nappasin sen kiinni. Se oli aivan läkähdyksissä ja ihan märkä kosteasta heinikosta ja ties mistä ojista. Ja siitä lähtien siltä on vapaus ollut riistettynä.

Inca osoittaa näissä tilanteissa suurta huolestuneisuutta. Jos minä meinaan lähteä ja jättää Liinun loikkimaan omiin oloihinsa, kun ei lauma kerta kiinnosta, niin Inca tekee tenän. Se katsoo minua ja "sanoo", että kuules hei, Liinua ei jätetä!! Eikä se hievahda minnekään.

Noh, Liinu on ihan oma tapauksensa noitten viettiensä kanssa. Tuossa se näki pihalla oravan istumassa maassa ja nakertamassa käpyä. Sillä kesti monta päivää, että se tajusi, ettei se orava siinä jatkuvasti kökötä. Aina kun lähestyttiin oravapaikkaa, niin kauhea veto siihen suuntaan ja katse juuri siihen kohtaan, jossa orava kerran sattui istumaan. Jos se kumminkin olisi siellä...

Jaa-a, tämän jahtiasian kanssa tehdään vielä paljon hommia, jos Liinu ei juoksujen jälkeen osoita yhtään rauhoittumisen merkkejä. Nyt voi vielä toivoa tai toiveajatella, että juoksujen syytä kaikki tyyni. Saas nähdä, näinkö on.

Liinu on semmoinen...

...Anni tanni talleroinen, punaposki pulleroinen, että teki sitten toiset juoksut :O

Eilen katsoin, että mitäs tässä vastapestyllä (mrrrr)  matolla on: tuoretta verta siinä kohtaa, missä Liinu isui. Ja eikun paperia kouraan ja varmistamaan, että Liinulla tosiaan on juoksut, eikä kumpikaan koira ole loukannut itseään.

Ihan yllätyksenä nämä eivät tulleet, sillä Inca on osoittanut mielenkiintoa Liinun takapään hajumaailmoihin, samoin Liinu on merkkaillut ihan kiitettävästi sekä muutaman kerran ärähtänyt Incalle tässä viime päivinä, kun Inca on häirinnyt sitä. Niin ja Inca on myös merkannut Liinun pissoja enemmän kuin ennen. Ylempi siis merkkaa alemman pissat, tämä käytös on nyt korostunut. Liinu ei merkkaile Incan pissoja. Ajattelin kuitenkin, että syksyyn päästään ilman juoksuja, eipä päästy.

Tammikuiset juoksut tulivat Incan vanavedessä, saa nähdä, aikaistaako Inca juoksunsa nyt Liinun vanavedessä. Syyskuussa niitten pitäisi tulla, mutta paljon mahdollista on, että ne aikaistuvat.

Ja saa nähdä, mitä muutoksia tulee näitten keskinäiseen suhteeseen ja rauhoittuisiko Liinun jahtivietti edes hieman, se kun kuvittelee kiipeävänsä jopa puuhun oravan perässä :D

Alla Liinu yläkuvassa ja Inca alakuvassa ruokailemassa. Tämmöistä se sitten on, kun koirat ovat raakaruokinnalla, pitää olla oma matto minkä päällä luut mössötetään. Tässä vedellään hirvenluita, joitten parissa kuluu tovi jos toinenkin. On niissä koiralle nakertamista, mutta ei niistä lopulta paljon muuta jää jäljelle kuin murusia.

Aamupäiväkävelyä kaupungilla

Meidän päiväjärjestys on jo pitemmän aikaa ollut sellainen, että ulos lähdetään aamulla vasta sitten, kun olen ensin syönyt aamiaisen. Liinun vuoksikaan ei enää tietenkään tarvitse rynnätä pää kolmantena jalkana ulos aamupissalle suoraan sängystä. Siinä kahdeksan hujakoilla sitten koittaa päivän ensimmäinen lenkki, joka tänään käveltiin pupujussivapaassa kaupunkiympäristössä. Tosin sunnuntaina 9-10 aikaan kaupunki on melkoisen autio kaikesta, mutta ei kai huiske ja meteli ole kivaa ja itsetarkoitus sen paremmin koirille kuin ihmisillekään. Päivällä meidän on turha liikkua paljonkaan kotipihaa kauemmas, Inca nuupahtaa just sillään, kun on "liian" lämmintä ja nyt on. Pitää ehkä kehitellä sille viilennysloimi tai suihkuttaa se ennen ulos menoa.

Aurajoen yläjuoksua

Aurajoen alajuoksua teatterisillalta

Teatterisilta

Nopeasti koirat muuten tottuvat uusiin toimintatapoihin. Kyllä ne ensin olivat ihmeissään, kun ei aamulla ekaksi mentykään pisulenkille. Mutta sitä ihmetystä ei kestänyt kuin tovi ja niin ne omaksuivat uudet tavat. Koirat pääsevät makkariin, kun olen herännyt ja siirtynyt kyökin puolelle. Yöthän ne nukkuvat muualla. Niille on tullut tavaksi jatkaa torkkujaan makkarissa sängyssä siihen asti, että ne huomaavat aamiasajan olevan ohi ja emännän liikehtivän siihen malliin, että pian lähdetään ulos. Välillä oikein ihmetyttää, miten tarkkoja ne ovat havaintojen teossaan ja päätelmissään (no joo, eivät koirat tee päätelmiä, mutta ihmisen näkökulmasta se siltä vaikuttaa :D). Eivät ne edes näe minua, mutta silti ne tietävät, mitä tuleman pitää ja reagoivat heti.

Ensimmäisen kontaktin koiriin otan aamulla vasta siinä vaiheessa, kun lähdetään ulos, siihen asti ne ovat saaneet olla omissa oloissaan ilman, että niitä mitenkään huomioin. Liinu kyllä häärii hetken ympärillä siinä toivossa, että se saisi huomiota, mutta kun se ei saa, se menee torkkumaan. Inca tietää, että huomiota ei aamutuimaan heru, joten se ei edes yritä.

Päivän ohjelmaan yritän nyt oikein toden teolla sisällyttää myös erikseen lenkityksenkin. Se on ihan terveellistä koirille, että joutuvat olemaan välillä kumpainenkin yksin ja että saavat minulta kahdenkeskistä "laatuaikaa" ja että rutiinit tältäkin osin rikkoontuvat.

Niin juu, se vielä piti mainita, että lasinsiruja kaupungilla on niin paljon, että välillä ei oikein tiennyt, miten päästään ehjin tassuin eteenpäin. Kun yritti siirtää kahdeksaa tassua pois sirpaleista niin siinä olikin tekemistä. Miten kaupunkikoirien tassut ollenkaan kestävät? Ja miksi ihmeessä niitä laseja pitää rikkoa joka paikkaan (paljon kirosanoja)?? Ja miksei joku harjakone putsaa niitä pois?