maanantai 28. kesäkuuta 2010

Räkätit "kurittivat" Incaa!

Olemme tänään olleet sekä isossa metsässä että pikkumetsässä. Inca on saanut siis juoksennella ja nauttia vapauden riemusta ja nyt se menee veteen jo ihan sujuvasti, ei tosin vielä kokonaan, mutta kahlaa mahaansa myöten. Kunhan pääsen kipsistä eroon, vien Incan kunnon uintireissulle.

Kun olimme pikkumetsässä nyt illalla, Inca pääsi suht lähelle räkättirastaan poikasta ja ehkä se poikanen ei olisi tajunnut lähteä lentoon, jollen olisi läpsäyttänyt käsiäni. Se vaan jökötti paikallaan. Mutta rastasemopa aloitti sen päiväisen mekastuksen ja Incakin taisi oikein pelästyä, kun lintu teki selväksi, että sen poikasta ei jahdata. Inca katseli silmät pyöreinä ja suu ammollaan rastaan mekastusta ja lintu seurasi meitä kauan ja varmisti, että häivyimme näköpiiristä.

Inca sai siis linnulta kunnon kuritusta, miten metsässä ollaan ja miten linnunpoikasia kohdellaan. Isot linnuthan lentävät aina karkuun, mutta tuommoinen pikkuinen poikanen näkyi olevan vähän hontelo siivillänsä, eikä sen lentotaito ollut vielä aikuisen linnun luokkaa.

Vissiin on niin, että koiria ei saisi pitää tämmöisenä aikana vapaana, eikä kaupunungissa tietenkään ollenkaan. Mutta onneksi Inca ei ole kissa, joten linnunpoikasetkin taitavat sentään pärjätä Incan saalistusyrityksille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti