"metsälenkillä"

Laitoin Incalle kuonopannan ja se tietysti oli kieppumista sen kanssa mutta kuitenkaan siinä ei pysty vetämään niin paljon kuin ilman pantaa. Tuo katujen ylitys vaan on kamalaa. Panta ei estä Incaa haukkumasta autoja ja yrittämästä syöksyä autojen päälle, mutta toki se kuonopannan kanssa on vaimeampaa. Yritys on kyllä täys kymppi ja papukaijamerkki.

Ja autoilijatkin ajavat kuin ei mitään rampaa suojatiellä olisikaan pomppivan koiran kanssa. Ihan hirvittää tuo, että väkisin vaan pitää päästä heti menemään kun on millin rako meihin suojatiellä olijoihin. Jokin roti tuohon pitää saada. Taidan seisahtaa seuraavaksi keskelle suojatietä. Niin kiire ei saa olla, että ei rampa saa rauhassa mennä tien yli. Näin on. Alan käyttää valtaa, mikäs sen mukavampaa.

Koira-avustajan avulla sitten olimme tuossa Jaaninojan lähellä metsässä ja Inca sai taas olla vapaana ja hakea keppiä ja muutenkin vähän nauttia vapaudesta. Ja minä sain nauttia kauniista vihreästä metsästä. Sitä niin kovasti kaipaan.

Sitten kun tulin koiran kanssa kotiin, tulimme tosi hienosti. Tuossa piha-alueella mentiin taas silleen, että Inca sivulle ja palkka, seuraa, pysähdys, sivulle ja palkka, seuraa, pysähdys, sivulle ja palkka...Ja mentiin kaikkien talon kööriläisten ohi noin hienosti. He siinä istuivat penkillä "tarinoimassa" (lue:juoruamassa) ja olin oikein ylpeä, kun Inca ei yhtään reuhtonut sinne ja päästiin ohi mallikelpoisesti. Se heti auttaa, kun meidän annetaan vaan mennä ilman lässytyksiä. Ja helpottaa minun työskentelyäni koiran kanssa. Ja pystyssä pysymistä. Joo, pitää vaan olla jämäkkä ja tehdä niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Minun on koira ja itse olen vastuussa siitä, millainen koira siitä lopulta tulee. Toivottavasti hyväkäytöksinen. Nyt vaan ottaa voimille tuo koulutuskin, mutta sitten on kivaa, kun se jossain kohdin onnistuu. Paljon harjoitusta ja kärsivällisyyttä tarvitaan.

Nameina oli possun sydäntä ja sillä on tietty oma osuutensa asiaan. Se on niin herkkua, että!!