Tänään emme lähteneet bussireissulle, vaikka Kupittaan puistossa olisi ollut mätsärit, joita olisimme voineet mennä katsomaan. Minusta ei ole vielä kehässä sipsuttajaksi, tuskin Incastakaan, ja ilmeisesti mätsärit eivät ole tarkoitettu liikuntarajoitteisille. Emäntä oli liian väsynyt lähteäkseen minnekään. Vaikka jalan kanssa pystyn hyvin kävelemään, niin se on silti väsyttävää hommaa. Jalka väsyy ja koko ihminen väsyy.
Olemme siis pyörineet kotinurkissa, olleet metsässä ja kuntolenkilläkin sen verran, että haukuttiin juoksijaa ja peuhattiin yhden koiran kanssa siellä ja illansuussa menimme omiin harkkareihin kentälle. Harjoittelimme mukaeltua esineruutua ja seis-komentoa, käveltiin nätisti remmissä ja aina välillä leikittiin ketulla ja pallolla, sekä harjoiteltiin luokse tulemista, mitä harjoittelimme myös metsässä.
Kyllähän Inca tulee luo, mutta se saattaa miettiä välillä aika kauan, että mitähän tekisin. Metsässä harjoittelin sillä tavoin, että jollei Inca tullut tarpeeksi ripeästi tai ollenkaan luo, niin kävelin siitä poispäin ja olin kuin sitä ei olisi ollutkaan. Kun Inca juoksi luokseni tai ohitseni, käännyin eri suuntaan. Ja sitten välillä kokeilin, josko nyt huvittaisi tulla vähän ripeämmin luo. Kyllä huvitti.
Inca on oppinut odottamaan paikalla jo niin hyvin, että saan piilotettua ketun, peikon, pallon tai sammakon toiseen huoneeseen ja Inca istuu sillä aikaa nätisti paikallaan toisessa huoneessa. Ja se on paljon se! Minä sanon Incalle, että odota, kettu menee piiloon. Vielä vähän aikaa sitten siitä ei tullut mitään. Laitoin aina oven kiinni ja käskin Incaa odottamaan oven takana. Sitä myöten se sitten hoksasi, mikä on homman nimi. Enää ei tarvitse laittaa koiraa oven taakse. Seuraavaksi pitää opettaa se laskemaan kymmeneen ja sitten saa lähteä etsimään :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti