Tuo olohuone näkyy olevan Incalle kuin mikä tahansa pihamaa, jonne mennään ja kyykistytään milloin pisuille ja milloin kakoille. Tänään aamupisut tulivat ulos, mutta seuraavat pisut + kakat tulivat olkkariin, sitten taas yhdet pisut ulos ja seuraava lätäkkö sisälle. Että tätä rataa tänään, eikä tässä kovin montaa tuntia ole vielä mennyt.
Olen niin tavattoman väsynyt kepeillä kävelemiseen (ottaa voimille ja ne alkavat vissiin loppua, eivät kasva), että en ulkona muuta jaksa kuin lyyhistyä pihassa lähimmälle penkille istumaan ja odottamaan, että Inca saisi asiansa hoidettua. Toisaalta olen aivan väsynyt noitten jälkien korjaamiseen olkkarissa. Se on yksi iso huussi nykyisin. Enkä saa sitä mitenkään torpedoitua niin, että vain minä pääsisin sinne, mutta ei Inca. Enkä itse asiassa saa sitä torpedoitua mitenkään. Ja todennäköisesti pisupaikka vaan vaihtuisi, sisälle pissaaminen ja kakkiminen ei loppuisi.
Kovin kummoinen pidätyskyky ei siis ole tai sitten tämä on vaan jotain muuta. Ja kuitenkin olimme tosi hyvässä mallissa sisäsiisteyden kanssa ennen kipsiaikaa. Harmittaa tosi paljon tämä shou, mutta minkäs teet.
Moppasin lattiat pisuista ja kakoista (ja kakathan eivät ole mitenkään nätisti yhdessä kasassa, vaan siellä täällä) ja siitä en enää edes keskustellut, purraanko moppia vai ei, se oli pieni kolinapurkki maahan ja siihen loppui mopin jahtaaminen. Nyt olen vissiin kokeillut kaikki keinot ja tuo näytti melko tepsivältä.
Kaikenlainen muu pureminen pitää vielä saada kuriin ja vasten hyppiminen. Kyllä se tietää, mitä alas tarkoittaa, mutta silti se innoissaan jaksaa hyppiä ihmisiä vasten, mikä ei ole ollenkaan kivaa.
Onneksi Inca pääsee tänään kaksi kertaa lenkille. Paljonko eri lenkittäjät sitten stressaavat Incaa, en tiedä, mutta kai se on jo tottunut, että kuka ikinä sitä lenkittääkin, niin aina se pääsee kuitenkin lopulta kotiin.
Tuntuu niin kurjalta tämä tilanne ja kun sitä vielä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti