Meidän Neiti...

...on nyt sitten Neiti, ei mikään tyttönen enää! Juoksut ovat alkaneet!! Vielä ei ole siis yhdeksän kuukauttakaan täynnä, että aikaisessa ollaan. Ei tässä mitään, olen tätä osannut odottaa, vaikka en koirista mitään tiedäkään. Minusta Incalla on ollut murrosikä jo vähintään kuukauden tai puolitoista ainakin. Ja viimeinen viikko on ollut aikamoista meininkiä. Hämmästys olisi ollut suuri, jos juoksut olisivat tulleet vaikka vuoden iässä vasta. Tunneko näin hyvin koirani? Hmmm....

Mutta olemme olleet tämän viikon tyttären huushollissa ja olemme vielä runsaan viikon, että sen puoleen on vähän harmillista, kun kotona ei niin ole väliä, mutta täällä on. Sohvan olen jo suojannut, kun yöllä en voi vahtia, missä koira nukkuu. Joo ja vaikka hankkisin pöksyt, niin pysyykö ne päällä. Ehkä kumminkin menen Mustiin ja Mirriin, kun ei täällä muita eläinpuoteja ole.

Olemme lenkkeilleet rannalla ja tässä muutama kuva tuuliselta maanantailta.


Missä Inca luuraa?


Inca laukkaa emännän luo.


Hörps!

Raviharjoituksia

Fyssari sanoi, että olisi hyvä, jos Inca juoksisi lenkin varrella olevia ylämäkiä ylös ravia. Se on hyvää liikuntaa lihaksille. Tänään aloitimme raviharjoitukset. Oli vaan emännällä ihan liikaa vaatetta päällä, mutta pieniä pätkiä juoksin ja Inca ravasi. Herkästi sillä kuitenkin ravi tuppaa muuttumaan laukaksi, mutta minun vauhtini on niin hiljainen, että eipä siinä laukata kovin pitkälle.

Tulee tässä kuntokuuria emännälle, jos ylämäkiä pitää yrittää juosta, kun nyt ensin juoksen alamäkiä ja tasaisella, niin katsotaan sitten niitä ylämäkiä :)

Silloin kun Inca on vapaana, niin se joko kävelee ja haistelee tai sitten laukkaa villinä pitkiä kaarroksia edes takaisin. Eli kai sitten pitää itse yrittää juosta sopivaa vauhtia, että koira ravaa vierellä.

Mehän emme ole ollenkaan juosseet. Keväällä ei sitä voinut vielä kovin paljon harrastaa ja kesä menikin jalan kanssa tuskaillessa. Incalla on siis opettelemista, miten juostaan emännän kanssa. Välillä se alkaa hyppimään minua vasten tai tarrautuu remmiin. Minun juoksemiseni on kai ärsyttävän hidasta ja turhauttavaa :(

Laitan iltapäivällä kevyemmät vaatteet, niin katsotaan miten juoksu sitten sujuu. Täällä on nimittäin melkoisen lämmintä, siinä 17 astetta.

Leikkelin tänään saksilla Incan turkista pois pitempiä haituloita ja yritin muutenkin siistiä paikkoja, kuten jalkoja ja kainaloita. Ihan hyvin se vieläkin antoi minun puuhata turkkinsa kimpussa. Kiltti koira!

Puuh puuh karvanlähtö!

Tästä pörrökasasta kuoriutui...


...sorja koiraneiti!

Ei ole Incan syy, jos turkki ei ole kunnolla trimmattu, sillä Inca oli niin hienosti kuin ikinä vain koira voi olla koko pitkän leikkuusession ajan. Leikkuu kesti semmoiset kolmisen tuntia. Pieni (tai suuri) leikkuujäljen epätasaisuus kertoo vain, että trimmaaja oli ihan noviisi, eikä kai osannut pitää konetta oikeassa asennossa koko aikaa. En siis vielä laita pystyyn trimmaamoa.

Ensin meinasin leikata lattialla, mutta totesin pian, että parempi on, jos koira on pöydällä. Laiton keittiön pöydälle liukuesteen ja nostin Incan pöydälle. Ja siinä homma sitten sujuikin oikein hyvin. Inca oli paikoillaan, antoi leikata rauhassa, oli kärsivällinen, ei venkoillut, siitä ei tarvinnut pitää kiinni paitsi kuonoa leikatessa piti pitää kuonosta kiinni, mutta sekin sujui hyvin. Inca katseli paljon ikkunasta ulos, mikä kai oli ihan viihdyttävää, sillä yleensä se ei pääse katsomaan ikkunasta maailman tapahtumia.

Ainoa hankalampi paikka oli massu. Sen leikkasin sitten niin, että Inca seisoi pöydällä ja minä yritin saada massun hoidettua. Niskassa ja kaulassa tuntui olevan paljon turkkia, jotenkin se oli niin kuin kasaantunut sinne. Tassut sain leikattua hyvin, samoin korvat, hännän ja pepun. Ja saksilla sitten viimeistelin korvat, tassut, hännän ja silmien ympärykset, kuten Liisalta keväällä opin. Ilman tuota avustajana ja katseluoppilaana oloa trimmauksesta ei varmaan olisi tullut yhtään mitään, kun ei olisi ollut hajuakaan siitä, mitä ja miten pitää tehdä.

Ja kai Incallakin oli joku muistikuva (jos koirilla on muistikuvia), että tämmöinen juttu on tehty ennenkin, eikä silloinkaan auttanut itku markkinoilla, joten ei se taida auttaa nytkään. Toki aina taukojen aikana se livahti johonkin koloon ja kuvitteli, että en löydä ja saa sitä kiinni. Väärin luultu! Eikä se sitten hanttiin pannutkaan, vaan aina mentiin pöydälle jatkamaan hommia. Mutta niin meillä hoidetaan muutkin hoitohommat (kynsien leikkuu, hampaitten pesu, punkkien poisto, korvien puhdistus), että ne hoidetaan, eikä asiasta neuvotella.

Kun turkki oli leikattu, mentiin tekemään pieni lenkki ja sitten vielä viimeistelin kätteni jälkiä ja senkin Inca antoi tehdä ihan rauhallisena. Enempää en koiraa moisella leikkuulla enää kiusaa, jos jotain törröttäjiä on (ja onhan niitä), niin antaa olla. Onni on, että turkki kasvaa nopeasti. Ja onni on, että näyttelyturkki ei ole tuon mittainen!

Vaivan palkka oli kyllä suuremmoinen, kun vihdoin näen Incan silmät kunnolla! Pörröturkki on muuten ihan kiva, mutta kun silmät tuppaavat olemaan piilossa. Tampereen reissullakin jotkut olivat kovin huolissaan, kun koira ei näe mitään :) Mutta nyt koira näkee ja minä näen koiran silmät ja saamme toisiimme taas kunnollisen katsekontaktin. Tässä onkin vähän aikaa pitänyt arvailla, onko katsekontaktia vai ei!

Karvaa oli keittiö täynnä ja vähän muuallakin, näkyy vesikoirillakin olevan pari kertaa vuodessa karvanlähtöaika. Mutta nuo karvakasat on helposti imuroitu pois.

Fyssarilla

Kävimme fysioterapeutilla ja kyllä Incalla oli jäykkyyttä selässä siinä kohtaa, missä rintaranka vaihtuu lannerangaksi. Terapeutti sanoi, että tuo kohta on herkkä pitkäselkäisillä koirilla ja Incalla on pitkä selkä. Voi olla, että leikit koirakavereiden kanssa ovat olleet sen verran rajuja, että Inca on ollut jonkinmoisella törmäyskurssilla. Kuulemma semmoisesta törmäyksestä nuo vaivat helposti tulevat.

Nyt meidän pitää pari päivää välttää riehumisleikkejä ja muutenkin jatkossa katsoa, että leikit pysyvät maltillisina. No, helpommin sanottu kuin tehty.

Inca antoi terapeutin tehdä hommansa, vaikka aluksi se ei meinannut suostua makaamaan kyljellään. Se vaan sitten yhteistuumin laitettiin kyljelleen ja sitten toiselle kyljelle, kun ensimmäinen puoli oli hoidettu. Minä pidin etupään paikoillaan ja siluttelin Incaa. Vikisihän se ja oli jännittynyt, kun hengitys oli tiheää. Loppua kohden koira kuitenkin rauhottui niin, että lopulta sen silmät menivät kiinni. Taisi sittenkin olla mukavaa hoitoa. Tunnin tuo käsittely kesti. Nyt on liikkuvuus taas kunnossa ja toivottavasti pysyykin.

Hyvä, että tuli hoidettua ajoissa. Niin, tämä juttuhan sai alkunsa pentunäyttelyn "tuomiosta" ja Liisan mielestä Incalla oli jumitusta, mikä näkyi liikkumisessa. Hänen ehdotuksestaan tai pikemminkin kehotuksestaan me sitten varasimme ajan fyssarille ja onneksemme saimme sen ainoan ajan, joka tällä viikolla Liisan suosittelemalla fyssarilla oli vapaana.

Ja olihan tuo siltäkin kannalta hyvä reissu, että koira taas oppi jotain eli käsiteltävänä olemista. Varmasti ihan hyvää harjoitusta ovat olleet lukuisat mätsärit ja näyttelyharjoitukset ja nuo pari näyttelyä, joissa vieraat ihmiset ovat aina vähän kosketelleet ja käsitelleet Incaa. Eihän tuollaisia tilanteita muuten olisi ollenkaan.

Matkakokemuksia

Incalla oli tosiaan eilen tavallisuudesta poikkeava päivä ja maailma avartui rutkasti.

Lähdimme aamulla kaupungille ja kävelimme torilta asemalle hiljaisessa kaupungissa. Kävelykadulla oli hyvä harjoitella remmikävelyä, kun se on leveä ja siellä on penkkejä, tolppia, istutuksia ja muita juttuja, joiden ympäri voi kierellä, mennä kahdeksikkoa, vaihtaa suuntaa ja mutkitella. Koiralle pikku puuhaa pysyä perässä ja katsoa, minne emäntä seuraavaksi kurvaa. Ja koska olimme hyvissä ajoin liikkeellä, meillä oli aikaa harjoitella kurvikävelyä. Se on melko tehokasta.

Junaan jouduin nostamaan Incan, kun rappuset ovat aika jyrkät, mutta junasta pois Inca kyllä uskaltautui hyppäämään. Menomatkalla meillä oli tilaa yllin kyllin. Toinen koira vaunussa oli kuusi vuotias ja se nukkui penkillä koko ajan. Sillä olikin pitkä matka, kun se oli matkalla Kemiöstä Ylivieskaan. Inca sen sijaan ei nukkunut ollenkaan mennessä, sillä ihmeteltävää riitti, kuten junan kuulutukset ja pysähdykset.

Tampereella ajelimme tilataksilla määränpäähän, kun meitä oli isompi joukko. Ja se oli Incan ensimmäinen taksiajelu. Perillä odottivat tutut ihmiset, mutta paikka oli Incalle uusi. Ja olihan siellä sitten vieraitakin ihmisiä, mutta Inca oli melkein kuin kotonaan, tosin se ei nukkunut ollenkaan, kun oli hälinää ja touhua niin paljon ympärillä ja rapsuttajia :) Oikein nätisti Inca oli ja rauhallinen. Osaa olla vieraskorea!

Paluumatkalla oltiin sitten Tampereen rautatieasemalla oikeassa ihmisvilinässä ja tungoksessa, se kun on risteysasema, niin siellä porukkaa riittää. Hyvin kumminkin pärjättiin, ei sotkeennuttu toisiimme tai muihin ihmisiin.

Iltajuna olikin melkoisen täynnä, lemmikkiosastollakin useampi koira ja ainakin yksi kissa. Inca oli niin uuvuksissa, että se nukkui tai ainakin lepäsi suurimman osan ajasta lattialla ja toisaalta se jo tiesi millaista junassa on, ettei senkään vuoksi tarvinnut olla valppaana.

Iltakävelimme asemalta torille, vaikka meidän bussi menee ihan aseman vierestä. Saimme harjoiteltua kaupunkikävelyä pimenevässä illassa ja ihmisiäkin oli enemmän liikkeellä kuin aamulla.

Seuraava junareissu tehdään jo kuukauden päästä samaan paikkaan, se varmaan sujuukin sitten rutiinilla!

Junamatkailua

Incan ensimmäinen junamatka on tehty. Kävimme Tampereella, lähdimme aamulla ja tulimme illalla.


Tässä Inca ihmettelee, mitä junan ikkunasta näkyy. Ollaan vielä asemalla.


Menomatkalla lemmikkivaunu oli suunnilleen tyhjä, vain me ja yksi toinen koira emäntänsä kanssa.


Syksyn lehtiä Tampereella.

Matkakokemuksista myöhemmin.

Pentunäyttelyssä

Odotellaan omaa vuoroa...


Paikkana oli Metsämäen ravirata ja näyttelyn järjesti kääppänät.

Tuomari oli Esko Nummijärvi ja hänen arvionsa Incasta oli seuraava:

"Rotutyyppi erittäin hyvä.
Mittasuhteet vielä hieman takakorkea narttu, kaunis pää, hyvä kaula, liikkuu lanneosa köyryssä, lyhyt rintakehä, hieman suorat kulmaukset.
Voisi liikkua pidemmällä askeleella.
Esitetään hyvin."

Muita perronarttuja ei ollut kilpailemassa, vaikka piti olla toinen, joten olimme kehässä yksin. Inca vaan nuuskuttaa maata kovasti tai yrittää nuuskia, mikä varmasti vaikuttaa liikkumiseen. Olisi vallan toinen juttu, jos se liikkuisi "vapaasti" eli ei nuuskisi maata ja juosta jolkottelisi vierellä. Noh, pitää vaan sitäkin harjotella. Harjotuksen puutetta, harjotuksen puutetta...

Mutta parasta tietysti se, että esitetään hyvin! Joku oppi on sentään mennyt perille :)

Nyt me odottelemme, että posti tuo trimmerin ja pääsemme harjottelemaan trimmausta. Eli näyttelyihin emme ole vähään aikaan menossa, ehkä tammikuussa, kun on Turun näyttely.

Inca sienestää

Profiilikuva!


Nuuh, nuuh, täälläkö sieniä on...

Viimeinen kanttarellikurssikerta on takana. Nyt sienet oli valmiiksi piilotettu ja ne piti löytää. Jokaisella oli oma alue, missä oli viisi sienikätköä. Ei ollutkaan ihan helppo homma, kun sieniä ei oltu merkattu millään lailla, joten en edes minä tiennyt missä sienet ovat. No, enhän normaalistikaan tiedä muuta kuin, että tietyt sienet kasvavat tietynlaisissa paikoissa.

Inca lähti kyllä innokkaana nuuskuttamaan ja jaksoikin etsiä sieniä hyvän tovin. Loppua kohden kepit, risut ja kaikki muut hajut alkoivat kiinnostaa sitä enemmän kuin sienten etsintä ja löysimmekin vain kolme kätkettyä sienipaikkaa ja yhden ihan oikean kasvuston. Kaksi kätköä jäi siis löytymättä.

Toivotaan nyt, että kanttarillejakin vielä syntyy kuin sieniä sateella, sillä sateisia viime päivät ovat olleet. Tänäänkin on tullut reippaita sadekuuroja, mutta sienireissulla ei satanut.

Samaten eilen illalla lähdimme mätsäreihin ja satoi siihen malliin, että ei toivoakaan näyttänyt olevan sateen loppumisesta. Mutta ihme ja kumma, kun mätsärit alkoivat, sade loppui. Saimme punaisen nauhan, mutta siihen se saavutus sitten jäikin. Lauantaina olemme tosi paikan edessä pentunäyttelyssä. Näkyy olevan siellä kolme perropentua eli ei ihan ainoita olla.

Match Show 5.9.2010! Kuvia!

Tässä pari kuvaa meistä hyväntekeväisyysmätsäreissä, alemmassa olemme siis ekoina "palkintopallilla", tokana oli toinen vesikoira (mutta ei Incan voittanutta tietenkään!!!).

Pörriäinen

Putipuhdas pörriäinen!

Piti eilen ottaa kuvia vesikoiralenkiltä, mutta kamerassa ei ollutkaan sitten virtaa, joten ne kuvat jäi ottamatta tällä kertaa. Otettiin kotona niiden sijaan potretteja, jotka eivät onnistuneet kovin hyvin, mutta yksi sentään on kelvollinen tänne.

Vesikoiralenkillä

Emme siis olleet lenkillä naapurin vesikoirien kanssa, vaikka sekin on vesikoiralenkkeilyä, vaan olimme Luolavuoressa ihan vieraitten vesikoirien kanssa. Tai tarkemmin ottaen yksi koira oli ennestään vähän tuttu, mutta nyt ovat muutkin mukana olleet. Ainakin Incalle :)

Temmeltämässä oli yhteensä kuusi koiraa, joista pari Incan ikäisiä, toinen oli vuoden ja toinen muutaman viikon nuorempi kuin Inca. Mutta siellä mennä viuhtoivat niin nuoremmat kuin vanhemmatkin koirat ympäri Luolavuoren polkuja, kyllä sai Inca liikuntaa! Ja hyvät maastot ja polut siellä olikin kulkea, ainoa miinus on, että Incassa oli takiaisia ja muita kivoja siemeniä roppakaupalla, kasvusto siellä on sen laatuista, että siemeniä riittää. Ollaan nypitty niitä yhteistuumin pois, Inca hampailla ja minä sormilla.

Hyvin Inca tuli juttuun uusien leikkikaveriensa kanssa ja miksi ei olisi tullut, ihan mukavia tuttavuuksia ne olivat. Hyvää sosiaalistumista koiralle.

Tuommoisessa isommassa joukossa kun kuljimme, huomasin Incan ehtivän pitää huolta emännästäkin. Se tuli aina välillä namille ja jäi toisinaan ihmettelemään, missä mahdan olla, jos en ollut ihan sen näköpiirissä. Ja muutenkin se oli koko lenkkeilyn ajan oikein fiksu koira ja tottelevainen.

Kotona shamppoopesin Incan ja kuravettä riitti! Nyt on turkki puhdas näyttelyäkin varten, jos ei sitten ehdi likaantua ennen sitä. Tuli jo mieleeni niitä takiaspalloja irrotellessani, että mihinkään näyttelyyn mennä, vaan ajellaan koiralta turkki pois. No, taidamme sentään käydä näyttelyssä ensin kumminkin, ei siihen ole kuin viikko.

Inca sai suihkun jälkeen poron potkaluun, sellaisen kuivatun. Uutta herkkua, jota ostin tänään kaupasta. Incalla on pienet juhlat, kun huomenna tulee kahdeksan kuukautta täyteen. Ja aattohan se juhlista jaloin on!

Retkeilyä metsässä ja kaduilla

Ihmeesti riittää koirassa energiaa, kun ensin Inca juoksi metsässä reilun tunnin kolmen koiran kanssa (Elli, Inez ja Nuppu), sitten oltiin kolmisen varttia kotona ja lähdettiin nuuskuttamaan sieniä, eikä se tuottanut mitään ongelmia. Tuo peuhaaminen metsässä on nimittäin semmoista, että luulisi siinä voimien hupenevan.

Kanttarellit löytyivät hyvin. Nyt niitä käsiteltiin muovipussit kädessä ja häivytettiin näin omaa hajua. Meillä oli myös muita sieniä hämäämässä, mutta niihin Inca ei kiinnittänyt mitään huomiota. Alue, jolle kanttarellit vietiin kasvamaan, oli aika laaja ja nyt niitä laitettiin pariin kolmeen paikkaan ja etsintää siis jatkettiin, kunnes löydettiin kaikki sienet.

Inca istuu ja odottaa nätisti, että käyn piilottamassa sienet (kyllä se tajuaa, että minä ne piilotan) ja lähtee tosi innokkaasti etsimään niitä saatuaan luvan. Varmaan se kuvittelee, että kyseessä on samanlainen leikki kun kotona, kun Inca istuu keittiössä ja odottaa, että piilotan luun tai vastaavan ja että se saa lähteä etsimään vasta sitten, kun annan luvan. No joka tapauksessa homma toimii hyvin.

Olemme remmikävelleet ahkerasti viime aikoina. Kupittaallekin pariin otteeseen, kun siellä on meidän koulutuspaikka. Kupittaalla on paljon kaikenlaista ihmeteltävää. Eilen ihmettelimme rullaluistelijoita radalla, jalkapalloilijoita kentällä ja skeittiporukkaa skeittipaikalla. Hyvää siedätyshoitoa Incalle. Samoin kävelyreissut ovat osan matkaa vaativia, kun koiran pitää tosiaan kulkea nätisti vierellä tai se on jonkun pyöräilijän tai muun edessä. Etenkin ne takaa suhahtavat pyörät tuppaavat aiheuttamaan Incassa jahtaamisreaktion. Se on tosi herkässä. Vastaan tulevat pyöräilijät saavat mennä yleensä ohi ihan rauhassa. Ja ne tietenkin näen itsekin ajoissa, että voin namilla kiinnittää Incan huomion pois pyörästä.

Tänään kävelimme Nummen kirjastoon, joka sekin on mukavan kävelymatkan päässä. Laitoin Incan kiinni kirjaston ulkopuolelle ja kävin palauttamassa kirjan. Hyvin se siinä odotti, mutta eipä yksinoloaikakaan ollut puolta minuuttia pitempi. Kai se kumminkin luottaa, että tulen takaisin, kun mitään vinkumista tai haukkumista ei ilmennyt.

Kotiinhan Inca jää hyvin yksin. Enää se ei aina viitsi edes vaivautua katsomaan, kun lähden. Kotiin tullessa se tulee kyllä vastaan, heiluttaa häntää ja yrittää saada huomiota, mutta sitä kestää vain lyhyen aikaa, kun se tietää, että se ei saa huomiota. Vasta kun olen puuhaillut niitä näitä, huomaan, että kappas vaan, minulla on koirakin. Vaatiihan se itsekuria, että ei huomioi koiraa kotiin tullessa, vaikka sitä olisi siinä tilanteessa niin tosi kiva rapsuttaa. Mutta ei meillä kärsitäkään eroahdistuksesta, ei ainakaan koira!

Oltiin sinisten ekoja!! Wau ja Wuh!

Näin hienon ruusukkeen saimme sekä koiranruokaa 3 kg, puruluita ja vinkulelun. Wuh wuh!

Olimme siis hyväntekeväisyysmätsäreissä Kupittaalla. Kohteena oli Someron löytöeläintalo.

Pennut oli jaettu pieniin ja isoihin, me olimme tanskandogin kanssa kehässä, että melkoisen pienihän Inca oli siihen verrattuna, vaikka isojen pentujen kehässä kilpailimmekin. Saimme sinisen nauhan, kuten yleensäkin, mutta suuren suuri yllätys oli, että meistä lopulta tuli sinisten ykkösiä! JEE!! Harjoitus on tuottanut tulosta tai tuomari oli yksinkertaisesti vaan kiva tuomari meidän kannalta :-D

Inca sai kotona juhla-aterian, Cesaria koko purkillisen ja sitten leikittiin uuden vinkulelun kanssa. Nyt Inca nukkuu, sillä päivä oli raskas. Kävelimme Kupittaalle ja myös sieltä kotiin ja aikaahan noissa mätsäreissä menee, kun on odottelua niin paljon. Matka sinne on sopiva, semmoiset puolisen tuntia riippuen siitä, miten paljon pitää remmikouluttaa matkalla.

Mätsäreissä näimme 9-viikkoisen perropennun! Voi että se oli pieni ja suloinen! No ei se sen pienempi ollut kuin Inca samassa iässä, mutta Incaan verrattuna se tietenkin oli ihan vauveli. Perro asustaa Piikkiössä ja oli kotoisin Hesasta. Käsittämätöntä, missä välissä pienet pennut kasvavat isoiksi ja vielä niin nopeaan!

Verijälki ja muuta kivaa

Keitin pitkästä aikaa possun sydäntä Incalle ja otin pakkaukseen kertyneen veren talteen. Ei sitä paljon ollut, mutta sain tehtyä pienen verijäljen ulos. Talloimme ensin sikin sokin pienen alueen, laitoin Incan odottamaan ja tein jäljen tipottelemalla veren maahan niin pitkälle kuin sitä riitti. No tuli siitä muutama metri.

Inca tietää heti tämän jutun jujun. Eihän se edes tiennyt, mitä sen piti etsiä, mutta vein sen alkukohtaan ja sanoin etsi. Ja kyllähän tuo oivalsi veren hajun ja nuuski kovasti tippoja maassa. Lopussa seisoi kiitos eli raakaa jauhelihaa, jonka se hotkaisi suuhunsa. Harmi vaan, että verta oli kovin vähän. Pitää lähteä veriostoksille! Eihän tuo mikään virallinen jälki ollut (en osaa sellaista tehdä), mutta hyvä harjoitusjälki kumminkin. Taitaa Incalla olla verissä kaikenmoiset etsimishommat. Ei mikään huono juttu ollenkaan.

Inez on tullut kesälaitumilta kaupunkiin ja tytöt pääsivät peuhaamaan oikein sydämiensä kyllyydestä metsään. Siitä on kait pari kuukautta, kun koirat ovat toisensa viimeksi nähneet, joten kova hinku oli kummallakin päästä telmimään. Jälleennäkemisen riemu taisi olla rajaton.

Myös Bella-koiran kanssa Inca juossut ja leikkinyt pariin otteeseen ihan hulluna. Bella on vuoden ikäinen terrieri ja Incaa huomattavasti pienempi, mutta hyvin nuo tulevat juttuun ja jaksavat peuhata toistensa kanssa.

Tänään tapasimme Rontti-lagotton, joka asuu täällä päin, mutta emme ole ihmeeksemme ennen tavanneet. Rontti on jo nelivuotias, mutta kyllä Inca sai sen leikkiin mukaan, vaikka Rontti on vähän kranttu koirien ja ihmisten suhteen. Kavereita siis piisaa.

Kovasti olemme harjoitelleet remmikävelyä. Ostin uuden pannan ja remminkin ja tuo vinttikoirapanta tuntuu jo sinällään rauhoittaneen tuota vetojuhtaa ainakin vähän. Voi olla, että se tuntuu erilaiselta, eikä sen kanssa ole ehkä ihan yhtä kiva vetää kuin tavallisella pannalla. Tänään olemme kävelleet pitkät matkat ja Inca on ollut melkoisen nätisti.

Nyt sitä remmikävelyä voi kunnolla harrastaakin, kun pääsen reippaasti kulkemaan. Reilu kaksi kuukautta enemmän tai vähemmän vaivalloista tassuttelemista oli liian pitkä aika koiran koulutuksen ja kasvatuksen kannalta ja se varmasti vaikuttaa moneen asiaan.

Ostin myös Partiovarusteesta semmoiset varsikengät, jotka maksoivat pienen omaisuuden, mutta niissä ei nilkat niksahda ainakaan niin helposti kuin lenkkareissa. Siitä mielellään maksaakin, yksi murtuma riitti. Niitten kenkien jälkeen kun laittaa jalkaan lenkkarit, tuntuu olo kovin heiveröiseltä, hädin tuskin pysyy pystyssä!

Huomenna menemme taas mätsäreihin harjoittelemaan pentunäyttelyä varten, joka on parin viikon päästä. Sen jälkeen Inca pääsee turkista eroon, sillä haluan nähdä sen silmät kunnolla.