maanantai 31. toukokuuta 2010

Koulutusta risteysalueella

Mentiin tuohon lähimpään risteykseen ja siinä istutin Incaa, pyysin sivulle ja maahan. Sitten käveltiin yhtä tien reunaa ja aina kun joku meni ohi niin puhuin nameista, vaikka en niitä siinä silmänräpäyksessä saa käsiini, sanon vaan, että katsos mitä nameja täällä on ja sitten kun saan kaivettua namit, niin Inca saa palkkion. Tuota sitten tehtiin tämän tästä. Noissa tilanteissa katsekontaktin saaminen on lähes mahdotonta, kun ne kaikki autot ja ihmiset ja pyöräilijät ovat suuria ihmeitä.

Kotipihalla sidoin Incan tamppaustelineseen, pyysin istumaan ja odottamaan. Ripottelin nameja nurtsille ja Incan piti vaan istua tai maata ja odottaa. Sitten tepastelin vielä sinne tänne ja Incan piti odottaa paikallaan kiltisti. Lopulta se pääsi etsintähommiin ja sinne se heti suuntasikin, kun vapautui.

Pitää saada koira jollain lailla kuriin ja järjestykseen, kun tuo autojen ja muiden jahtaaminen ei ole ollenkaan kivaa kenellekään.

Tänään irtosi kulmahammas alhaalta, sain sen jopa talteen. Tuli oikein verta siitä, siksi sen huomasinkin ja siitä, että Inca mussutteli jotain suussaan. Hammas ei siinä vaiheessa ollut vielä ihan irti, mutta sitten se putosi lattialle. Joku toinenkin hammas on tallessa, liekö poskihammas.

Autoja jahdataan

Nyt on tilanne siinä mallissa, että Inca haukkuu autoja ihan hurjana ja rynnii suorastaan niitten eteen, jos en ehdi kepeineni reagoimaan tarpeeksi vikkelästi. Siinä taitaa olla jo autoilija ihan ihmeissään ja pelästyksissään. Ja nuo tapahtuivat nyt ihan meidän piha-alueella, ei edes missään jalkakäytävillä. Istuttiin sitten vaan pihalla penkillä tai Inca oli nurmikolla.

Ja tästä ei oikeastaan pääse mihinkään ilman, ettei törmäisi liikkuviin autoihin. Voi olla, että Inca on ottanut tehtäväkseen suojella meidän laumaa, kun minusta ei sen mielestä ole tuohon hommaan. Tai sitten se on epävarmuutta ja se varmuudeksi uhittelee ja komentaa. Se tuppaa nyt haukkumaan ihan kaikkea. Illalla ennen yhtätoista menin ulos ja parkkipaikalla joku poika räpläsi mopoaan ja se aiheutti ihan kauhean haukunnan, vuf vuf vuffuttelun ja murr murr murinan. Eikä tuo meinannut loppua millään. Sitten ilmaantui jo lisää kaikkea epäilyttävää, että puolisen tuntia taisi mennä ennen kuin iltapisut tulivat. Oli niin paljon vahdittavaa.

Mutta tuo auto-ongelma on tosi paha. En voi muuta kuin pitää remmistä kiinni ihan tuolta niskasta, yrittää ottaa semmoisen asennon, että pysyn pystyssä ja toivoa parasta. Siinä ei auta istumiskehoituksetkaan ja nameja en ehdi kaivaa taskusta nyt muutenkaan vikkelästi, enkä noissa tilanteissa ollenkaan.

Muutoin kyllä pystyisin kävelemään jo suht sujuvasti vähän pidemmällekin, hitaasti, mutta kuitenkin. Incan kanssa se vaan ei onnistu toistaiseksi. Pitäisi päästä sen kanssa johonkin siedätyshoitoon, mutta sekään ei ole mahdollista. Sitä harjoitettiin silloin, kun molemmat jalat vielä toimivat. Aina mentiin suojateille, vaikka ei olisi tarvinnut, ihan vaan harjoituksen vuoksi. Ja välillä istuttiin risteyksissä ja annettiin autovilinän soljua ohi.

Eilen illalla tuli yhdet pisut sisälle ja tänä aamulla korjasin kakat, mutta en tiedä, milloin ne olivat tulleet. Aamupisuille sentään mentiin ulos.

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Liikuntaa, kuria, hellyyttä

Siinä Cesarin ohje koiria varten. Ja tuossa järjestyksessä. Monet ongelmat johtuvat siitä, että koira ei saa tarpeeksi liikuntaa ja se alkaa purkamaan patoutunutta energiaa ei-toivottuun käyttäytymiseen.

Incallakin patoutunutta energiaa kertyy ihan hetkessä ja sen kyllä huomaa. Millään en pysty nyt liikuttamaan sitä niin paljon kuin pitäisi. Onneksi on tuo ulkoiluttaja.

Inca oli taas ulkoiluttajan kanssa iltalenkillä tunnin verran ja nyt se on väsynyt! Alkoi nukkuamaan melkein heti lenkin jälkeen. Mutta kyllä sillä olikin energiaa ennen sitä. Olimme päivällä kyllä heittelemässä palloa, mutta eipä siinä kovin paljon energiaa lopulta kulu. Minä heitän pallon, Inca juoksee sen kiinni ja makaa sitten pallo suussa nurmikolla ja pureksii sitä ja minä yritän maanitella sitä tuomaan pallon, että voisin heittää sen. Sisällä homma kyllä toimii vallan mainiosti, mutta ei ulkona.

Tein taas nurmikolle jäljestämistehtäviä ja ne taitavat olla parasta mitä Inca tietää. Johtuu varmaan siitä, että se tykkää nameista (jotka tällä erää ovat niitä nappuloita, joita saimme pentukurssilta). Vaikka kyllä Inca etsii lelujakin ja nuuskuttaa kovasti, kun se hakee niitä. Löytöpalkkioksi sitten leikitään lelulla. Incalla on semmoinen pitkä kettu, jonka hännässä on se vinkujuttu. Aina kun kettu on piilossa ja Incaa löytää sen, niin se etsii sen vinkukohdan, ottaa sen suuhunsa ja vinguttaa kettua.

Niin ja ulkoiluttaja on itse ollut maaliskuussa polvileikkauksessa, että hän tietää, kuinka hankalaa tämä sauvakävely on. Kovasti mielellään hän tuntuu Incaa ulkoiluttavan, vaikka aina sanon, että ei tarvitse. Mutta kyllä hän huomennakin lupasi taas Incaa lenkityttää. Se tekee kuulemma hyvää hänen jalalleen, kun leikkauksessa siihen tuli jotain hermovaurioita, mitkä paranevat kyllä, mutta pitkän ajan kuluessa. Käveleminen on hyvää kuntoutusta. Mutta on se niin kivaa, kun Inca pinkoo lenkiltä sisälle! Oma koti on sentään oma koti, ja oma emäntä paras!

Inca peilaa ja leikkii!


Ken on maassa kaunehin, sitä käydään usein varmistamassa!



Tämän päivän saalis oli harmaa lankakerä, jonka Inca saalisti sängyn alla olevasta lankavarastosta. Siitäpä synty taas sen päiväinen riemu ja juokseminen!


Lankakerä on ihanassa sotkussa, mutta Incalla oli hauskaa.


Ja tässä lopputulosta!

Asukkaille infoa

Sain sitten tarpeekseni siitä, että miljoonatta kertaa joku kysyy (pelkkää uteliaisuuttaan), mitä minulle on tapahtunut, ja siitä, että koiraa (ja minua) jatkuvasti huomioidaan. Inca vetää minkä kerkiää aina, kun joku vähänkin vaan on lähettyvillä, vaikka kukaan ei edes osoittaisi sille huomiota puhumattakaan siitä, että sille (tai minulle) osoitetaan huomiota.

Vein alakerran ilmoitustaululle lyhyen selvityksen, että luu murtui metsässä ja jalka on kipsissä kuusi viikkoa.

Lisäksi kirjoitin, että meille on helpompi, kun meitä ei huomioida, Inca oppii ohittamaan ja minä ehkä pysyn pystyssä, jos Inca ei niin kauheasti vedä kaikkien luo.

Tylyähän tuo, mutta oma ja koiran terveys tässä on nyt kyseessä. Jotenkin on meidän molempien jaksettava nämä viikot.

Minulla on todella työ ja tuska jokaikinen ulkoilureissu. Tänään Inca on haukkunut ihan hulluna autoja ja tuohon liittyy aina täysi ryntäys auton perään. Yhdellä jalalla ja kahdella kepillä ei tuossa tilanteessa voi paljon mitään. Kohta minä kaadun ja Inca jää auton alle. Nyt varaudun jokaikiseen ohitukseen (auto, ihminen, pyöräilijä, mikä vaan), mutta sekään ei aina auta.

Kaikenmoisia läheltäpiti tilanteita on ollut vaikka huru mycket ja yhden kerran olen pihalla jo kaatunut.

Joten parempi, kun naapurit edes ymmärtävät olla huomioimatta meitä ja että ohitukset sujuvat ilman lepertelyjä. Minä en pääse koiran kanssa ripeästi minnekään.

Mutta sitä taitaa olla vaikea tajuta, miten paljon noin pienessä koirassa on voimaa ja miten huteraa pito on, kun toinen jalka on pois pelistä.

Protestointia

Aamupisut pisuttiin sitten taas olkkarin lattialle, kulmassa olevan pöydän alle. Ja minä keppeineni ja moppeineni yritän saada edes suurimmat pisut lattialta pois. Aamupisulätäkkö ei ole mikään pieni lätäkkö.

Ja siinä siivotessani huomasin pienemmän, jo kuivuneen lätäkön.

Protestointia tuo oli ihan selvästi. Meillähän ei ole aikoihin ollut mikään kiire ulos aamupisuille, vaan ihan rauhassa ollaan menty. Nyt Inca suuntasi olkkariin heti ensimmäiseksi, minä juttelin sille, että mennään ulos ja olin melkein lähtövalmiina jo. Inca vaan katsoi minua ja tassutteli kaikkessa rauhassa nurkkiin. Kun sitten köpöttelin katsomaan, niin lammikkohan siellä. Ja Inca meni takaisin sänkyyn jatkamaan uniaan, kuten se yleensäkin tekee aamupisujen jälkeen. No, toki se avusti minua pisujen pyyhkimisessä, mutta on se jo oppinut, että moppia ei revitä. Siihen riitti aika säyseä ei. Eilen vielä kerrattiin perusteellisesti, miten moppia kohdellaan.

Tosi kurjaa, jos tätä nyt jatkuu. Siis sen kannalta kurjaa, että Incahan oli jo lähes sisäsiisti.

Kyllä tässä nieleskellä saa, mutta kun sen tietää, että ei auta muu kuin olla kuin ei pisuja olisi tullutkaan lattialle ja että kaikki reagoiminen vaan pahentaa asiaa, niin nieleskeltävä on vaan.

Saa nähdä, miten päivä tästä jatkuu.

Voihan se olla niinkin, että Incan päässä ajatus kulkee siten, että minulle on helpompaa, kun ei tarvitse raahautua ulos, ja sepä fiksuna tyttönä sitten pissii sisälle. Tuo kyllä osaltaan pitää paikkansa, kun se ulos meneminen ja siellä oleminen on Incasta varmaan aikamoinen shou. Ehkä se on turhautunut niihin "lenkkeilyihin".

lauantai 29. toukokuuta 2010

Kyllä Incaa stressaa ja minua

Ainakin yhdet pisut ja kahdet kakat on sitten tänään korjattu pois sisältä. Siitä huolimatta, että käymme ulkona vähän väliä. Muuta oikeastaan ehdikään, kun reissussa kaikkinensa menee aikaa, vaikka ei edes pitkälle pötkitä. Tuleehan niitä pisuja ja kakkoja uloskin, mutta ilmeisesti niitä nyt tulee sisälle, kun meidän päivärutiinit ovat niin kovin erilaiset kuin aiemmin. Luulen vaan, että tilanne stressaa Incaa.

Mehän liikuimme tosi paljon ja Inca sai juostakin vapaana päivittäin paljon, mutta nyt ei ole kuin tuommoisia pieniä lenkkejä talon ympärillä ja sitten tuo naapurin lenkitys, mikä kuitenkin on vähäistä ja erilaista kuin meidän "normaalit" pitkät ulkoilut pitkin metsää. Stressaa tilanne minuakin, vaan minkäs teet. Ja tätä vielä vaikka kuinka kauan.

Ja Incaa stressaa varmaan myös se, että joudun pitämään kovempaa kuria, kun muuten ei mistään tule mitään. Tässä ei nyt ole varaa katkaista esim. kättä sen vuoksi, että kaadun ulkona Incan kiskoessa minua johonkin suuntaan. Tuossa yksi koiranulkoiluttaja naapuri valisti minua, ettei noin pieni pentu vielä ymmärrä. Inca nimittäin repi ja riuhtoi koirien luo ja minä komensin Incaa olemaan kunnolla. Kyllä Inca ymmärtää ja lopulta se istui viereeni ja oli nätisti. Ollaan niin paljon harjoiteltu tätä, että ei ole ymmärryksen puutteesta kyse, Incalla on vaan niin kova into mennä moikkaamaan kaikkia koiria ja ihmisiä, että sitä pitää hillitä.

Ja tuo onnistuukin hyvin. Tässä talossa on semmoinen tosi hyvin käyttäytyvä koira (ja omistaja), joka istuu just jetsulleen omistajansa vieressä, eikä hievahdaaan minnekään, kun omistaja odottaa, että me menemme näköpiiristä pois. Silloin Incakin on rauhallisempi ja sen kanssa pärjää tuommoisessa tilanteessa hyvin. Siinä ei sanota puolin eikä toisin mitään.

Mutta sitten on niitä, jotka jo kaukaa alkavat ottaa kontaktia (ja höpöttää ja lässyttää) ja siinä sitten minun on vaikea hillitä koiraa. Minä olen vaan hokenut, että ohi ohi ohi, hienosti ohi, taitava ohi ja lykännyt namia suuhun, että tilanteet laukeavat. Nyt noitten keppien kanssa olisi vaan todella tärkeää, että meihin ei kiinnitettäisi huomiota, mutta taitaa olla päinvastoin. Olenkin vastaillut joillekin naapureille melko tympeästi, kun kysymykset ovat olleet melkoisen tyhmiä. Sokeakin näkee, että jalka on kipsissä.

Ja Incan energian määrä on aivan tavaton, sillä nyt se on toden teolla alkanut laventaa maailmaa ylöspäin. Tänään se sieppasi keittön pöydältä puisen voiveitsen ja siitäpä ilo ja riemu syntyi. Inca juoksi veitsi suussa huoneesta toiseen aivan villinä, eihän siinä voinut kuin nauraa (itsekseen), mutta toki komensin Incaa ja sain kuin sainkin veitsen pois. Tämmöisiä vastaavia juttuja tapahtuu tämän tästä, että kaipa se keksii itselleen viihdykettä, kun minun viihdykkeeni eivät ole riittäviä energian purkamiseen. Ja tuo ylöspäin kurkottaminen on nyt "in".

Toivottavasti huomenna ei ole näin sateista, niin päästään nurmikolle vähän riehumaan vaikkapa pallon kanssa.

Kotiagilityä


Tässä on meidän kotiagilityrata:)


Laatikoitten yli kävellään ja sitten lopussa etutassut maahan ja nokkastaan se nami lattialta.


Tuoli kierretään ja sen lisäksi sen jalkojen välissä pujotellaan kahdeksikkoa.

Laitoin kepin lattialle "esteeksi", jonka yli olisi pitänyt hypätä, mutta näissä olosuhteissa Inca vaan kävelee sen yli. Mutta sängylle se kyllä hyppää, kun pyydän, samoin sängyltä alas.

Lisäksi olemme jatkaneet tupakantumppi harjoitusta, mikä sujuu kotioloissa jo tosi hyvin, mutta ulkona vaan tuppaa välillä olemaan kaksikin tumppia suussa. Kova tupakoimaan tuo Inca! Täällä kun levittelen tumpit lattialle, niin Inca jo lysähtää maahan alistuneena ja alkaa inistä ja katsoo niitä surkeana, mutta palkaksi se saa kehuja ja nameja!

Samoin meillä on muovipussiharjoituksia eli että muovipusseihin ei käydä käsiksi tai hampaiksi. Sekin sujui jo hyvin. On niin sateista ja kosteaa, että pakko olla muovia jalan suojana. Inca on vaan tykännyt tosi paljon auttaa minua muovipussien jalkaan laittamisessa, mutta sen jälkeen niitten hyöty sateensuojana on hyvin kyseenalainen.

Se on hyvä, että Inca osaa kulkea ovissa hyvin, kun olen sen opettanut aikoinani hyville tavoille. Olisi nimittäin nyt vaikeaa kaikkien hissinovien ja ulko-oven kanssa, jos Incalla ei olisi malttia liikkua niissä nätisti. Siitä on apua, kun se istuu ja odottaa, kunnes annan luvan liikkua. Saan rauhassa availla ovia, mikä on oma taitolajinsa tässä varustuksessa.

Niin ja noita kotiagilityvinkkejä sain Liisalta. Kovin vauhdikasta meidän agility ei ole, mutta harjoittelemme nyt enemmän taitoa kuin nopeutta!

Juu ja ryömimistä opetin myös Incalle. Ja ennestään se osaa jo mennä aika hyvin kyljelleen ja tietää, että PAM tarkoittaa kyljelleen menoa siis "kuolemista", mutta en nyt oikein ilkeä semmoista sanaa käyttää. Pam on semmoinen iloinen pam, että hei tämä kivaa! Nameista Inca tekee vaikka mitä. Kovin on perso niitten perään aina vaan.

Tänään ei ole tullut (vielä) yhtään pisua tietääkseni sisälle, tosin en ole tainnut kaikkia nurkkia tarkistaa. Ehkä tuo protestointi oli tilapäistä ja Inca jo tottuu näihin kuvioihin ja huomaa, että kyllä tässä kaikenlaista puuhataan, vaikka emäntä ei nyt lenkkeilekään kovin paljon. Meidän lenkkeilyt on semmoisia nuuskutuslenkkeilyjä, mutta sekin on koiralle tärkeää, että se saa kaikki hajujen kertoman informaation. Hiljalleen alan tottua tähän sauvakävelyyn ja tekniikka siinä paranee, että jotenkin pääsen jo paremmin eteenpäin, hitaasti tosin.

Illalla Incalla on taas luvassa kunnon lenkkeilyä!

perjantai 28. toukokuuta 2010

Ulkoilua

Olin iltapäivällä Incan kanssa tuossa lähellä suojaisalla nurmikolla, joka rajautuu taloihin ja metsään. Siinä Inca voi olla vapaana ja nuuskia metsääkin, vaikka sinne se ei oikein mennyt, kun minä en mennyt mukaan.

Nurmikolle laitoin jäljestystehtäviä. Laitoin kävelykepit maahan ja niiden rajaamalle alueelle tiputtelin nameja. Ja Inca nuuski innolla kuten aina. Toisella kerralla se tuli heti, kun laitoin kepit maahan ja alkoi inistä (innosta?), että milloin namit ovat etsintävalmiina. Vikkelään se hoksasi, että kepit maassa tarkoittaa sitä, että saa nuuskutella siltä alueelta ja siinä namit on. Jotain hyötyä noista kepeistäkin on, muutakin kuin se, että pääsen niitten kanssa liikkeelle.

Sitten illalla ulkoiluttaja tuli hakemaan ulkoilutettavan. Hyvin oli lenkki mennyt, vain kerran oli haukuttu autoa. Kuulemma Inca on mukava lenkkikaveri ja onhan se. No, vetämistä välillä ja muuta Incalle ominaista, mutta ei mitään sen pahempaa. Tunnin olivat ulkona!

Sanoi huomennakin lenkittävänsä Incaa :)

Ja hyvähän se on, että Inca oppii olemaan vieraitten ihmistenkin kanssa. Vähän Inca oli kuulemma ihmetellyt, minne emäntä jäi ja vissiin ikävöinytkin lenkin aikana. No, sekin on tervettä, että itkee minun perääni!! Seuraava lenkitys menee sitten kai jo rutiinilla, kun Inca tietää pääsevänsä lopulta kotiin.

Ja tarjoutui tässä jo toinekin koiraihminen avustamaan, mikäli vaan apua tarvitsen. Jonkinmoista naapuriapua siis löytyy vielä tänäkin päivänä.

Mutta Incalla riittää virtaa. Se on hypännyt jo ammeeseen omia aikojaan (eka kerta) ja seisonut sujuvasti tässä tietsikan näppäimistön päällä (eka kerta), hypännyt tuoleille, joihin se ei aiemmin ole hoksannut hypätä, ottaa suuhunsa kaikkia tavaroitani (kipsin suojamuoveja, jihhuu) ja juoksee vinhaa vauhtia niitten kanssa pakoon. Kai se on jo ymmärtänyt, että tuo ei keppeinensä ehdi yhtään mihinkään. Ja Incahan ottaa ilon irti elämästä!

Ulkoiluttaja, jippii!!

Olin Incan kanssa pihalla pisuilla (mutta pisua ei tullut, kun pisut olivatkin olkkarin lattialla, tätä nyt riittää! Ja minä sauvoineni ja rätteineni yritän kontata lätäköitä pyyhkimässä Incan hyvällä avustuksella! Mielenosoitustako? Kuitenkin käyn Incan kanssa ulkona yhtä usein kun ennenkin) ja yksi naapureista pysähtyi juttelemaan. Hän on kanssa koiraihmisiä, mutta koirat eivät asu tässä talossa, käyvät vaan välillä visiitillä naisen luona.

Mutta tuo nuori nainen sanoi, että kyllä hän voi ulkoiluttaa Incaa, kun hän on päivät kotona. Hetki sitten hän kävin täällä ja tulivat nuo kaksi, Inca ja ulkoiluttaja, oikein hyvin toimeen keskenään. Inca sai paljon rapsutuksia ja mikäs sen mukavampaa. Illalla Inca pääse ekalle lenkille ulkoiluttajan kanssa! Tosi kivaa ja helpottavaa minulle. Hyvä, jos Inca aina silloin tällöin pääsee pitemmälle lenkille. Olin niin suruissani Incan vuoksi.

Haukkukohtaus


Inca sai ihan uskomattoman haukku- ja ulinakohtauksen, kun se näki naapuritalon katon päällä kaksi ihmistä! Inca makasi sängyssä ja yhtäkkiä se alkoi haukkua, ihmettelin, mitäs se nyt haukkuu. Niitä ihmisiähän se. Laitoin kaihtimet kiinni, mutta se ei auttanut mitään. Inca kulki huoneesta toiseen ja haukkui ja ulisi niin, ettei koskaan ennen. Tätä kesti kauan. Onkohan tämä nyt sitä mörköikää vai mitä?

"uusi elämä"

Kehräsluu murtui metsässä liukkaalla kallioilla, kuinkas muuten. Oli pikkuisen hommaa päästä sieltä pois (onneksi on kännykkä!) ja hommaa tässä on nyt toden teolla seuraavat viikot. Kahteen viikkon ei saa jalalle varata ollenkaan, seuraavat kaksi viikkoa sen verran, kun jalka painaa ja seuraavat kaksi viikkoa voi olla vapaammin.

Keppikävely ilman koiraa on aikomoista ja koiran kanssa vielä haastavampaa, ollaan välillä ihan solmussa (kepit, remmi, koira ja minä) ja se on aika hurjaa, kun Inca välillä riuhtaisee oikein kunnolla, kun näkee koiran tai jotain muuta. Kovaa meteliä siinä joutuu pitämään, kun yritän saada koiran pysymään kurissa ja järjestyksessä. Muuten on kohta toinenkin jalka kipsissä. Ja nyt kun lenkkaan keppeineni, niin Incalla on aikaa mutustella jokaikistä tupakantumppia. Aletaan kohta harjoittelemaan sisällä, että niitä ei oteta suuhun. Otin muutaman tumpin sisälle, niin voidaan täällä harjoitella ärähtämistä rauhassa.

Kyllä Inca metsässä tajusi, että jotain outoa tapahtui, mutta eihän se ressukka tiennyt, miten reagoida. Varmaan hätääntyi. Ja kun lähdin lääkärille ja jätin Incan kotiin, niin ensimmäisen kerran se jäi haukkumaan oven taakse. Toivottavasti ei haukkunut kauan.

Kun tulin kotiin monen tunnin jälkeen, oli täällä pisut parissa paikassa ja kakat. Tänä aamunakin Inca pissasi lattialle, mitä se ei ole tehnyt edes pienenä pentuna juuri koskaan. Minun köpöttelyni ei ole vissiin kovin vakuuttavaa. Näyttää varmaan siltä, että tuon kanssa ei ulos ehditä ikinä.

Saa nähdä, kuinka paljon tulee tapakakkia nyt. Mutta toisaalta Inca joutuu pakosta oppimaan olemaan kunnolla, saa väistyä, jos makaa kulkureitilläni, kulkemaan hihnassa TOSI kauniisti, tottelemaan heti eikä kohta jne.

Kaikkensa se ainakin eilen teki keksiessään itselleen puuhaa. Yllätin sen mm. seisomassa keittön pöydällä! Oli tuoli jäänyt sillä tavoin, että se oli päässyt sen avulla pöydälle. No, pitää nyt alkaa aktivoimaan sitä, että energiaa kuluu temppujen ym. opetteluun, kun tuo lenkkeilypuoli jää vähän lapsipuolen asemaan.

Katsotaan nyt, millaisiin uomiin meidän elo tässä asettuu. Opettelua on paljon.

torstai 27. toukokuuta 2010

Että tämmöstä...


...seuraavat kuusi viikkoa. Todellista slou laiffia:( Inca parka.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Tokoilua

Olimme tutustumassa nyt kääppänöiden alkeistokoon. Olihan se eri maailmasta kuin Janitan kurssi ja jos ei sitä olisi ollut takana, niin tuolla olisin ollut ihan pihalla.

Nyt teimme samoja juttuja eli katsekontaktia, koirien ohittamista, seuraamista, hyppyä ja maahanmenoa, mutta kaikki tapahtui koira- ja ihmislaumassa, mikä tietenkin oli Incalle täysin uutta ja outoa.

Mutta pointti tässä nyt onkin, että koira oppii tekemään noita juttuja häiriön alaisena pikku hiljaa. Se ei ole helppoa nelikuiselle pennulle, kun on niin paljon kaikkea jännittävää ympärillä. Luulen, että Inca taisi olla siitä nuorimmasta päästä noin silmämääräisesti arvioituna. Koiria oli varmaan 20-30, kun Janitan kurssilla niitä oli viisi.

Luulen kuitenkin, että käyn tuolla tämän kesän ainakin ja katson, millaista edistystä tapahtuu, kun Inca hiljalleen tottuu monenlaisiin ympärillä oleviin koiriin.

Huomenna aion mennä vielä samaan paikkaan katsastamaan näyttelykoulutuksen.

Lakanalle uusiokäyttöä!


Inca pahus kuopi sängyssä niin, että lakana - vanha ja hiipunut - repesi käyttökelvottomaksi.


Mutta hätä ei ole tämän näköinen, tehtiin siitä kätkö nameille. Taittelin lakanan ja laitoin nameja väliin, onpa siinä vähäksi aikaa puuhaa nuuskutella ja etsiä niitä.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Lampaita laskemassa

Oikeastaan laskimme pässejä, koska lampaita ei vielä ole tuotu aitauksiin. Meillä on tässä ihan lähellä kesäisin lampaita aitauksissa ja nyt Inca pääsi tutustumaan pässeihin. Incahan tietenkin olisi kiertänyt nämä elukat kaukaa, vaikka ne olivat sekä eilen että tänään ihan rauhallisia ja mutustelivat tyytyväisinä ruohojaan.


Yksi, kaksi, kolme...


Onneksi tässä on jonkinmoinen turva-aita!


Parempi kuitenkin pysytellä kauempana ja yrittää saada tolkkua noista olioista.


Kesäistä on, vaikka helteet loppuivatkin.


Ja tämä "lammas" tykkää myös ruohosta, namskis!


Ojanpohjissa on valtavan kivaa kuljeskella. Ei ihme jos punkkeja tarrautuu mukaan, eilen otin toisen punkin pois. Punkkipihdeillä en sitä saanut (en kai osaa käyttää niitä oikein), pinsetit toimivat minun näpeissäni paremmin. Inca kuitenkin antoi minun yrittää rauhassa ja lopulta sain kuin sainkin ötökän pois. Nyt ei auta muu kuin pitää punkkitarkastuksia päivittäin ja helppohan tuosta turkista nyt on punkit löytääkin.

Olikos se sunnuntaina, kun satoi illalla melko rankasti ja minä vein Incan pisulle, niin tuo ei meinnannut ollenkaan suostua olemaan ulkona edes pientä pisuhetkeä. Oli vissiin vähän outoa, kun satoi, eikä ollut paksua turkkia suojaamassa. Samaten maanantaiaamuna pisureissu jäi tosi lyhyeksi, kun aamu oli vilpoinen ja Incalla kai kylmä. Oli minullakin kylmä, kun säätilan muutosten mukana ei tahdo millään pysyä, välillä hikoillaan jo aamulla, seuraavan hetkenä hytistään vilusta.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Merellistä elämää

Inca oli kuin kotonaan mökillä ja kuin olisi ikänsä asunut meren äärellä saaressa. Soutupaattiin meno ensin hirvitti, mutta sekin osoittautui varsin harmittomaksi kulkuvälineeksi. Saaressa Inca kieppui siellä missä me kulloinkin olimme, eikä lähtenyt omille teilleen ja tutkimusmatkoilleen, vaikka se olisi ollut mahdollista. Oli vissiin niin paljon uutta nuuskuteltavaa ja ihmeteltävää, ettei ollut vielä tarvetta lähteä avartamaan maailmaa.


Ai tämmöinen huussi täällä, nuuh!


Kallioilla ja...


...kivikoissa Inca kulki vaivattomasti, osasi asetella tassunsa kivien päälle.


Toinen koira! Mistäs se tulla tupsahti? Sitä ihmettelimme kaikki, mutta Inca ja vieras koira alkoivat juosta ja peuhata sen päivästä kyytiä, että lopulta emäntä laittoi Incan remmiin ja nappasi vieraan koiran syliinsä ja lähti etsimään sille omistajaa. Peuhaamiselle ei ollut loppua näköpiirissä. Omistaja löytyi vähän matkan päästä, mutta eihän koira kuullut kutsua, kun sillä oli vauhti päällä. Koira oli puolivuotias Mimmi. Kiva leikkikaveri siis.


Kenkä suuhun ja menoksi!


Lurps! Miltä merivesi oikeen maistuu?


Uimaan ei Inca uskaltanut vieläkään, mutta kyllä se jo reippaasti kahlasi.


Näinkin syvällä jo!


Tässähän me.


Raikasta meri-ilmaako tässä nuuhkutellaan vai katsotaan merellistä maisemaa?


Välillä pitää huilia.


Edes laivan kuohuvat aallot eivät hätkähdyttäneet sen kummemmin Incaa, vaan se nuuhki kaikessa rauhassa merellisiä hajuja.


Päivä raikkaassa meri-ilmassa väsyttää kenet tahansa, mukavampi loikoillen syödä iltapalaa.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Jatkokoulutussuunnitelmia

Soitin Turun Seudun Kääpiökoirat ry:n tokovastaavalle ja tiedustelin heidän koulutuksiaan. Reipas ihminen siellä kertoi, että olen tervetullut katsastamaan heidän toko- ja näyttelykoulutustaan. Siinä mielessä kiva, että jäsenmaksulla (18 €/v) voi käydä molemmissa koulutuksissa ja saa myös heidän neljä kertaa vuodessa ilmestyvän lehtensä.

Koulutuksissa voi käydä sillon kun ehtii eli se ei ole siis kurssi, joka kestää tietyn ajan tai niin ja niin monta kertaa. Koiria on enemmän, mutta sehän ei haittaa mitään vaan on päinvastoin hyvä tässä vaiheessa, kun meillä on jo hyvä pohjakoulutus.

Kiitokset taas Liisalle tuosta hyvästä vinkistä!

On ihan hyvä meille molemmille, että saamme lisää oppia ja erilaisissa olosuhteissa kuin mitä oli tuo pentukurssi. Haitaksi ei ole sekään, että hinta ei päätä huimaa.

Ja on niin kiva nyt, kun Inca on kesäkuosissa. Sillä on selvästi ollut helpompi olla, eikä se läähätä niin paljon enää. Olimme päivällä metsälenkillä ja minulle siellä kuuma ja jano tuli, mutta Inca näytti ihan vetreältä ja jaksavalta. No Incalla on se hyvä juttu, että sillä on metsässä juomaojia ja muita mutalätäköitä, joista se voi juoda ja joissa se voi tassutella.


Ja sekin on tosi mukavaa, kun Incan silmät näkyvät. Tulee aivan erilainen kontakti koiraan, kun ei tarvitse arvailla, mihin Inca katsoo. Olemme katselleet tänään paljon toisiamme silmiin :)

Olen oikein tyytyväinen "uuteen" koiraani!

Huomenna Incalla onkin taas tiedossa uusia kokemuksia ja elämyksiä, kun se pääsee soutuveneilemään ja saareen mökille.

torstai 20. toukokuuta 2010

Turkki lähti!


Viimeinen nallekuva!


Ja tämmöinen koira kuoriutui karvakasan alta!


Näkyy silmätkin! Ei tarvitse enää tiirailla katsekontaktia!


Ineskin tuli naapurista katsomaan uutta luukkia, vaan tiedä häntä, huomasiko tuo mitään muutosta Incassa tapahtuneen, meno oli ainakin entisenlaista. Nyt kuvasta tunnistaa kumpi on kumpi.


Iltaleikkiä...


...koirakaverin kanssa.

Parturointi sujui hyvin, mutta se johtui ihan siitä, että trimmaaja osasi asiansa! Minä pitelin Incasta kiinni ja Liisa veteli trimmerillä turkkia pois. Kyllähän Inca inisi ja äänteli ja välillä yritti kovastikin pistää hanttiin, mutta lopulta se totesi, että noitten kanssa se jää toiseksi. Kuulemma Inca oli melko helppo tapaus. Hyvä Inca!

Olihan koira ihmeissään, että mitä sille nyt tehdään ja emäntäkin oli ihmeissään, miten trimmaus tapahtuu ja millainen hauveli turkin alta oikein paljastuu. Nyt, kun olen katsellut Incaa muutaman tunnin, se on minusta hyvin "ellimäinen", siis muistuttaa jotenkin Elliä. Incasta tuli isokoiramainen, kun pentuturkki lähti. Vaikka tosiasiassa Inca on nyt paljon pienempi, kaulapantakin piti laittaa tiukemmalle, oli tullut vallan löysäksi.

Kuulemma Inca ei ole liian laiha eikä liian lihava vaan juuri sopiva. Nyt sitä pystyy arvioimaan, kun kroppa näkyy. Pörröturkissa se vaikutti melko pullealta, enkä oikein tiennyt, minkä kokoinen koira turkin alla on.

Turkki on nyt niin silkkinen! Jatkamme muodonmuutokseen totuttelua.

Punkki ja muuta mukavaa!


Aamu alkoi kivalla yllätyksellä, kun emäntä koiraa rapsuttaessaan ihmetteli, että mikäs möykky se tässä korvan juuressa on. Eipä sitä kauan tarvinnut ihmetellä, se oli punkki! No enpä ole ennen punkkiin törmännyt saatikka sitä mistään poistanut. Netistä löysin ensiapua, että pinseteillä se "ruuvataan" irti. Niin kun ei ollut oikeita punkkipihtejä valmiina. Nyt on, kävin apteekissa ostamassa.

Ei siinä auttanut muu kuin ottaa Inca tiukkaan "syleilyyn". Olin polvillani lattialla, Inca siihen jalkojen väliin niin, ettei pääse pois ja pää lattiaa vasten. Ja ihme ja kumma, Inca antoi poistaa punkin mitään mukisematta. Ehkä olin niin määrätietoisen päättäväinen - kuten olinkin - että se totesi kaiken hanttiin panemisen turhaksi.

Punkki lähti helposti pois ja ihan kokonaan, ei ollut ehkä kovin kauaa ehtinyt olla Incassa. Käsittääkseni se tuli aamupisuilla. Palkkioksi hienosta käytöksestä Inca sai possunkorvaa :) Nam! Kivoja nuo punkit!

Kuulemma tämä on punkkialuetta, sanoi farmaseutti. Ja samaa sanoi meidän porrassiivoja, että heidän koirassaan oli viime kesänä vaikka kuinka paljon punkkeja, jotka olivat kait tästä lähistöltä kotoisin.

Pieni patti on Incan korvan juuressa, puhdistin sen betadinella. Sekin piti apteekista hakea, ei ollut kotona valmiina.

Punkkimyrkkyjä en ostanut, kun farmaseutti sanoi, että ei noin pienelle koiralle voi semmoisia myrkkyjä antaa. Mustissa ja Mirrissä kuulemma myydään pantaan kiinnitettävää vekotinta, joka lähettää jotain äänivärähtelyjä, jotka karkottavat ötököitä. On siis tuommoinen myrkytön vaihtoehto.


Seuraavaksi Inca pääsi Littoisten järvelle ihmettelemään järvivettä.


Näin syvälle uskallettiin jo mennä keppiä hakemaan!


Ja kepin kanssa rantaan.


Kovin ovat kaukana nuo kepit...


Hmm, hienot maisemat täällä, onpa järvi tyyni.


Mitäs tuolla tapahtuu? No siellä oli kaksi isoa koiraa ja yksi pentukoira uimassa. Sepä vasta oli kiinnostavaa. Ai noinko vedessä kuuluu olla? Ehkä seuraavalla kerralla Incakin jo uskaltaa kokeilla uimista.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Pentukurssin loppukoe ja rokotusreissu

Eilen oli viimeinen kerta pentukurssia ja nyt me sitten olemme kaiken oppineita! No paljon ainakin ollaan opittu, viimeiseksi vielä harjoiteltiin koirien ohittamista, kokeiltiin erilaisia aktivointileluja ja loppukokeessa kierrettiin rata, jossa tehtiin niitä juttuja, joita on kurssin aikana opittu. Kaikki suorittivat kokeen hyväksytysti :)

Saimme myös kolmen kilon pussin pennun kuivamuonaa, sitä merkkiä, jota Janita suosii ja kauppaa. Ihan kiva päätöslahja!

Tänään kävimme saamassa tehoste- ja raivotautirokotukset. Inca ei ollut milläskään piikityksistä ja muutenkin antoi tutkia itseään paitsi hampaita vähän huonosti. Sydänääniä lääkäri kuunteli niin, että pidin Incan kuonosta kiinni, ettei koira läähätä. Inca oli kunnossa ja reipas tyttö kaikin puolin.

Niin ja vaaka näytti nyt 9,2 kiloa. Jostain syystä Inca ei ensin meinannut suostua menemään vaa'alle ollenkaan, ei edes namien perään. Mutta menihän se lopulta ja tuommoisen lukeman vaaka näytti.

Vuoden ovat nämä rokotukset nyt voimassa, sanoi lääkäritäti.

Kovin kuumaa on edelleen ja kunnon ulkoilureissut jäävät vähiin sen vuoksi. Eihän tuolla jaksa kovin kauaa olla ihminen vähissä vaatteissaan puhumattakaan koirasta turkissaan. Turkki taitaa huomenna lähteä, näin on Liisan kanssa suunniteltu. Saapi nähdä, mitä Inca tykkää uudesta luukistaan, emäntä voi kyllä olla enemmän ihmeissään koiransa muodonmuutoksesta! Toivottavasti kesäturkki helpottaa Incan oloa.

maanantai 17. toukokuuta 2010

"Mehujäätä"

Pitää koirankin saada kesähelteellä jotain raikkaan viilentävää, "mehujäätä".


Emäntä teki jääkuutioita, joissa on namipaloja sisällä ja kuulemma ikenillekin tekee hyvää kylmä eli auttaa hampaidentulotuskaan.


Ja näkyyhän mehujää maistuvan!

lauantai 15. toukokuuta 2010

Meren rannalla


Joutsen vaan ui meressä ja veneet ajelivat...


...mutta Inca hädin tuskin kastoi tassujaan. Ojissa se sen sijaan kahlasi mahaansa myöten.


Tämän pidemmälle ei arvannut mennä ja tässäkin on onneksi kivi sopivasti etutassujen alla.


Joutsen sähähti pariin otteeseen, kun tunkeilijat tulivat liian lähelle. Lopulta se totesi, että me olemme vaarattomia ja lehahti lentoon salmen toiselle puolelle, jossa joutsenparin pesä on.


Täällä kiven päällä on parhaat maisemat ja näkymät.


Iltaruoka nautittiin taas divaanilla loikoillen, oli raskas päivä!

Vietimme kuuman kesäpäivän "mailla", menimme busseilla ja matkat sujuivat mallikkaasti. Incan kanssa on helppo matkustaa, ehkä helle auttaa (rauhoittaa) tai sitten se on jo tottunut näihin meidän kuvioihin. Linja-autoissa ei ole mitään ongelmaa, mitä Inca nyt vähän vikisee, mutta eipä muuta. Nätisti se menee bussiin ja bussista pois ja jaksaa ihmeen hyvin matkan hankaluudet.

Ja nätisti Inca oli muutenkin, että eipä minulla ole valittamista, päinvastoin, etenkin kun ottaa huomioon, että sehän on vielä pieni pentu.

Aamutuimaan olimme pitkällä metsälenkillä, kun silloin oli vielä viileää ja tuntuu, että Inca tarvitsee paljon liikuntaa kaiken muun aktiviteetin lisäksi. Näillä helteillä ei päiväsaikaan jaksa koira eikä ihminen paljon lenkkeillä.