maanantai 28. kesäkuuta 2010

Karvakorvissa

Pitkästä aikaa lähdimme bussiajelulle ja menimme Karvakorviin ostoksille. Ostimme hyvän nahkapannan, kotimaisen ja se maksoi 15 euroa ja risat, pikkuisen pussin eukanubaa, kun entinen kolmen kilon pussi loppui jo. Ne toimivat hyvin namipaloina. Herkkuja myös ostimme ja hammasjuttuja hampaittenhoitoa varten. Katsotaan, mitä siitäkin tulee :)

Karvakorvissa oli oikein ystävällinen palvelu, joten sinne menemme toistekin ostoksille. Valikoimat olivat runsaat ainakin mitä tulee pantoihin.

Bussimatkatkin menivät ihan entiseen malliin eli Inca ei mitenkään oudoksunut bussiin menoa, vaikka edellisestä ajelusta tosiaan on jo yli neljä viikkoa. Ja muutenkin Inca oli bussissa kuten sillä tapana on, nuuskuttelee paikkoja ja pitää pientä ininää, mutta on ihan rauhallinen.

Ja emännän osaltakin matka meni hyvin, kun ottaa huomioon lievän liikuntarajoitteisuuteni.

Huomenna meidän pitäisi jatkaa bussiharjoittelua, kun menemme Kupittaalle vesikoiratokoiluun illalla. Pitää saada Inca taas opin ääreen ja emäntäkin, vaikka onhan meillä täällä tokoilua ihan aamusta iltaan. Emme ole ennen olleet vesikoiratapaamisissa, mutta kerta se on ensimmäinen.

Mutta mikä on tosi hyvä, niin se, että Inca ei ole enää haukkunut autoja tai muita kulkuvälineitä, eikä se ole rynnännyt niitten perään. Vaikka ei namia olisikaan tarjolla, niin Inca ei siltikään haukkuile ja hyökkäile. Toivottavasti tämä jatkuu näin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti