Harrastuksia

Me emme harrasta mitään vakavasti, mutta olemme kokeilleet vähän sitä sun tätä. Olen ollut utelias kokeilemaan erilaisia lajeja, mutta kilpaileminen ei ole minun juttuni. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö kilpailisi jossain lajissa joskus aikanaan.

Harrastuksista ykköseksi voi nimetä metsälenkit, jotka ovat päivittäisiä ja aika pitkiä ainakin ajallisesti. Tuleehan siinä toki kilometrejä, mutta en ole niitä laskenut enkä arvioinut. Asun sikäli hyvässä paikassa, vaikka kaupungissa asunkin, että tästä pääsee moneen suuntaan erilaisiin maastoihin lenkkeilemään ilman sen suurempia kommervenkkejä. Lähdemme vaan kävelemään ja siinä se.

Muita harrastuksia ovat toko ja agility, mutta olemme käyneet myös kanttarellikurssin, olleet koiratanssikursseilla sekä hierontakurssilla, joka sekin pitää nimetä harrastukseksi, ei se ainakaan ammatti ole.

Verijälkeä olen tehnyt itse ja kaikki nenähommat ovat Incalle hyvin mieluisia. Ja minulle koiran nenätyöskentely on aina vaan ja jatkuvasti suuri ihme, miten se kykenee semmoisiin suorituksiin!

Jonkinmoisena tulevaisuuden suunnitelmana on aikanaan ryhtyä Incan kanssa kaverikoiratoimintaan mukaan. Mutta Inca on siihen vielä liian nuori, koska koiran pitää olla 2-vuotias ja tietenkin hyväkäytöksinen ja sosiaalinen. Aika näyttää, pääsemmekö mukaan vai emme.