Illalla Inca päätti nukkua yön eteisen lattialla. Se ei kai havahtunut edes siihen, että sammuttelin valot ja menin sänkyyn. Neljän aikaan eteisestä kuului jotain kahinoita ja tuhinoita. Vein Incan ulos, mutta eipä sillä pisuhätä ollut. Pienet kakat tuli. No, sitten takaisin sisälle ja jatkettiin unia sängyssä.
Aamulla totesin, että olohuoneen lattialla oli ainakin litran lätäkkö, vähän vaan liioittellen, mutta onneksi ei sentään maton päälle ollut pissinyt. Eli Inca oli käynyt pisuilla ja mennyt takaisin eteiseen ja ehkä se olisi siellä nukkunutkin, jos en olisi lähtenyt kiikuttamaan sitä ulos. Vähän ihmeissään se olikin, että mitä ulkona keskellä yötä tehdään. Kuunneltiin mustarastaan laulua:)
Mutta sänkyyn ei onneksi ole litran lätäkköä tullut, ehkä se on sellainen pesäpaikka, jota Inca ei halua liata.
Ulkoilureissuille Inca lähtee mielellään. Avaan välioven ja Inca tulee valmiiksi siihen odottamaan, että nyt lähdetään ja kun avaan oven rappukäytävään, niin sinne se lähtee ihan innolla. Välillä kai kuvittelen, että Inca osaa pyytää jo ulos, kun se toisinaan inisee ja vikisee siihen malliin, että se haluaa kertoa minulle jotain. Mutta tosiaan taidan kuvitella vaan. Minulla ei ole harmainta hajua, milloin koira oppii pyytämään ulos.
Olen alkanut käyttää enemmän talutinta pisureissuillakin, koska Inca ei enää kauheasti välitä olla sylissä. On helpompaa laittaa se remmiin ja antaa sen itse kävellä, kuin pitää rimpuilevaa koiraa sylissä. Etenkin jos törmäämme matkalle ihmisiin, niin Incahan villiintyy niin, että se yrittää tehdä kaikkensa, jotta se pääsisi ihmisten paijattavaksi ja minä pentele pidän sitä tiukasti sylissä. Tahtojen taistelua. Kasvaa ja voimistuu tuo semmoista vauhtia, että jään kohta toiseksi! Pisupellolla se toki juoksentelee vapaana.
Eilen teimme jo aika "pitkän" lenkin tuolla isommassa metsässä tai olimme ainakin kauempana kuin koskaan aiemmin. Hiljalleen laajennamme meidän reviiriä nyt, kun ilmatkin ovat suotuisia ulkoilulle. Hihnakävelyä pitäisi kovasti harjoitella, mutta aika vähiin se jää, kun olemme usein sellaisissa paikoissa, että Inca voi juosta vapaana. Ja mielelläni annan sen olla vapaana aina kun mahdollista, mutta silloin ei tietenkään opi hihnakävelyä. Ja nyt kun tiet ovat sulia, niin Incahan ei tahdo eteenpäin päästä, kun se koko ajan yrittää syödä kiviä! Kauhea vimma niihin kiviinkin ja muuhun multaan ja hiekkaan sillä on. Luulisi sen jo oppineen, että kivet ovat huonosti sulavaa ruokaa, eikä niitä ole kiva oksennella. Taitavat olla varsinaisia namipaloja Incan mielestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti