Kolme talutushihnareissua tänään ja muutama reissu ilman hihnaa. On vaan niin jännittävää mennä huushollista ulos, että Inca pikkuinen tärisee jännityksestä jo rappukäytävässä ja hississä. Kaikki on outoa, uutta ja vierasta.
Kolmas talutushihnareissu tosin meni jo melkein kuin rutiinilla ja ulkona Inca innoissaan tutki näitä maisemia ja mitä täältä löytyy. Selvästi oli rohkeutta enemmän kuin aiemmilla reissuilla. Lyhyitä aikoja vaan ollaan oltu ulkona, kun on tuota uutta niin paljon, ettei pieni rasitu liikaa kaikista ärsykkeistä, joita vastaan tulee. Isot liikkuvat äänekkäät möhkäleet vallan säikyttivät Incaa, kun ei ollut moisia ennen nähnyt. Mistäs sitä voi tietää, mitä ne ovat, mitä tekevät, pitääkö niitä pelätä vai ei. Autoja.
Talon setiin ja täteihin ollaan kanssa tutustuttu pihalla ja rappukäytävässä ja tottahan toki Inca saa huomiota osakseen. Ikäkysymykseen olen jo vastannut monesti. Ja joku koiraihminen on tunnistanut Incan vesikoiraksi, samanlaiseksi "kuin siellä ylhäällä on". Juu sama rotu. Mutta en ole sanonut, että huomenna siellä ylhäällä on yhteensä kolme vesikoiraa.
Inca nukkuu paljon, nytkin taas tuossa tuolin alla jaloissa. Mutta sitä ennen leikittiinkin pitkän aikaa ja tehtiin tuo kolmas hihnalenkki. Niin ja olemme harjoitelleet myös luoksetulemista. Minä sanon "houkuttelevasti" Incaaa, tule tule tule ja Incahan tulee ja saa namipalan ja rapsutuksia ja kehuja ja leikkiä palkkioksi. Sitä olen muutaman kerran päivän mittaan harjoituttanut ja hyvin Inca oppii.
Ensin oltiin samassa huoneessa, sitten menin kauemmas toiseen huoneeseen, mutta sillä tavoin, että Inca näkit minut. Kolmas vaihe oli, kun olin toisessa huoneessa, eikä Inca nähnyt minua. Mutta sekin sujui hyvin, kunhan hän ensin hoksasi, mistä ääni kuuluu. On hyvä osata tuo tuolla ulkona ja muutoinkin. Niin, ja sitten olen tehnyt vielä niin, että Incalla on ollut jotain kiinnostavaa puuhaa eli leikkiä, kun olen kutsunut ja kyllä kutsu on tehonnut. Palkkiot ovat sen väärtti :)
Pisuja on tullut ulos joka käyntikerralla, papereille, papereitten viereen, lattialle ja matolle. Mattoja en ole ottanut pois. En taida ottaakaan. Pestään sitten, kun Inca on oppinut sisäsiistiksi tai vaihdetaan uusiin, vanhoja nuo ovatkin jo. Kyllä tämä kotini on niin äkkiä muuntautunut koiraihmisen kodiksi, että heikompaa voisi kauhistuttaa. Mutta koti on asukkaidensa näköinen ja niin olla pitääkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti