Inca on ollut kotona nyt kaksi viikkoa. Aika on hujahtanut, mutta niinhän se hujahtaa aina. Tuntuu kuitenkin kovin kaukaiselta se aika, jolloin minulla ei ollut koiraa. Incahan on ollut täällä aina, siitä on tullut merkittävä osa minun elämääni, enkä vaihtaisi enää takaisin koirattomaan elämään.
Onhan tässä kaikenlaista pikku puuhaa, kuten lätäköitten siivoamista (usein toistuvista pisureissuista huolimatta), jatkuvia ulkoilutuskeikkoja, opettamista kunnon koiran tavoille ja muuta sellaista, mutta ne kuuluvat asiaan. Välillä ihmettelen, miten nopeasti koira oppii uusia asioita tai tapoja ja toisaalta sitten välillä ihmettelen, miksi se ei tunnu oppivan jotain toisia asioita, joita sille opetan, kuten että lahkeissa roikkuminen tai pureminen on kiellettyä.
Ei-sanan merkitystä harjoitellaan ahkerasti ja sitkeästi. Kyllä välinpitämättömäksi heittäytyminen ja laskeminen viiteen, kymmeneen tai viiteentoista auttaa, toisinaan paremmin, toisinaan huonommin. Riippuu vähän Incan vireys- ja villiysasteesta.
Ja sitä ihmettelen, että Inca nukkuu yön ilman pisureissuja tai sänkyyn pissaamista. Jokainen yö on suunnilleen seitsemän tunnin pituinen, vähän vaihtelee, ja tuon ajan Inca todennäköisesti nukkuu. Mihinkään se ei sängystä ole kesken yötä lähtenyt. Aamulla nostan sen alas ja sitten "syöksymme" ulos.
Nykyisin Inca on pisureissuilla jo hissin lattialla, eikä mitenkään enää arastele hissiä. Meidän hissi on vaan sellainen vanha hissi, joka ei ole turvallinen kenellekään. Pitää huolehtia, että Inca on hissin takaosassa, ei oven lähellä. Harjoitellaan siis istumista hissimatkan ajan.
Ja eilen tuli tieto, että olen virallisesti Incan omistaja, tiedot ovat siis päivitetty kennelliiton tiedostoihin.
Eilen madotin Incan myös, kun se syö aika paljon jauhelihamössöä. Hyvin Inca pureskeli Flubenol-tabletin neljännekset, kaksi kappaletta. Yksi neljännes on 2,5 painokiloa kohti. Seuraava madotus ennen rokotusta. Merkkaan nuo paperille ylös, että muistan koska mitäkin on tehty. Ovat nämä tärkeät tiedot tuossa pentukansiossa.
Mutta kaiken kaikkiaan nämä kaksi viikkoa ovat sujuneet hyvin ja paremmin kuin osasin ajatella. Minulla kun ei ole aiempaa koiranpentukokemusta, niin olo oli epävarma, että mitä tästä mahtaa tulla. Edessä voi toki olla mitä yllätyksiä vaan, mutta koko ajan minäkin opin paremmin käsittelemään Incaa ja "lukemaan" sitä.
Usein Inca istuu lattialla ja katselee pää kallellaan minua, kun puhuin sille. Aivan kun se yrittäisi kovasti ymmärtää, mitä sanottavaa minulla on. Se on aika hellyttävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti