Tämä kurja emäntä sai taas päähänsä kiusata pientä viatonta koiranpentua. Nyt oli vuorossa bussimatka Halistenkoskelle. Inca vaan ei tainnyt tykätä koko reissusta vikinästä ja tärinästä päätellen. Vaikka perillä sai nakkia ja namia.
Vikinä alkoi heti kun menimme bussiin ja sitä jatkui koko reissun ajan enemmän tai vähemmän. Ulkona oli ajoittain sentään jotain, mikä sai vikinän vaimenemaan, mutta noin periaatteessa stressaava reissu se taas oli.
Bussimatka kesti semmoiset reilu viisi minuuttia ja perillä odottivat tietenkin aivan tuntemattomat maisemat, hajut ja äänet. Oli liikenteen vilinää. Oli kosken pauhua. Hajuista en osaa sanoa mitään. Käveltiin silloilla ja sillan ali, käytiin kosken partaalla katsomassa vettä ja kuunneltiin ja katseltiin kosken pauhua.
Minäkin siellä puhun Incalle kuin ihmiselle, että tules Inca katsomaan koskea. No tulihan se tietenkin, kun remmissä oli. Varmaankin ajatteli mielessään, että EVVK, miksi minut raahataan tänne, kotona ja kotinurkilla on paljon kivempaa! Inca kait soittaisi auttavaan puhelimeen, jos osaisi, että tämmöinen eläinrääkkäys lopetettaisiin. Ainoa tosi kiinnostava juttu, mitä reissulta löytyi, olivat ihmisten heittämät roskat. Niitä sain muutamaan kertaan tonkia pois Incan suusta ja yrittää pitää sitä erossa kiehtovista oranssinvärisistä paperiserveteistä ja muusta yhtä ihanasta. Meillä ei nuo maut oikein mene yksiin:)
Nyt Inca nukkuu uupuneena.
Itsekin tässä pitää jotenkin vaan uskoa, että aikaa myöten Inca tottuu näihin "rääkkäysreissuihin" ja että niistä saattaa tulla jopa odotettua vaihtelua koiranelämään. Nyt vaan tuntuu pahalta tuommoinen kiusaaminen. Onhan Inca tottunut näihin kotiympyröihinkin, joissa se aluksi vikisi ja oli peloissaan. Eipä enää hississä vikisytä, vaan sinne mennään oikein reippaasti. Ehkä sama logiikka pätee bussi- ym. kamaluuksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti