Palattiin yöllä vanhaan nukkumajärjestykseen! Inca meni jo valmiiksi sänkyyn valitsemaan hyvän nukkumapaikan, kun minä vielä istuskelin sängyn vieressä tietokoneella. Aamulla oli herätys kuudenaikoihin ja heti menimme haistelemaan raikasta ulkoilmaa. Inca tosin haistelee maata ja sen raikkaudesta en mene vannomaan.
Eilen opettelimme, mitä tarkoittaa "maa". Inca oli melkoisen villillä päällä illalla, kuten sillä on tapana ja ajattelin, että rauhoitetaanpa sitä nyt uudella käskyllä. Ensin komensin Incan istumaan, mutta en antanutkaan namia vaan vein sitä alemmas kohti lattiaa. Heti kun Inca hoksasi mennä maahan namin perään, sanoin "maa" ja annoin namin ja kehuin. Muutama kerta sitä veivattiin, kun Inca istui ja ihmetteli, että miksi tässä nyt pitää luikerrella namin perään. Mutta luulenpa vaan, että kun tänään yritämme temppua uudestaan, se onnistuu jo hyvin.
Tuollaiset opit menevät hyvinkin nopeasti perille, mutta puremisen ja housuissa roikkumisen kitkeminen on paljon vaikeampaa. Incan pitää tajuta, että en ole sen pentukaveri ja että pureminen sattuu. Suihkupullosta on tähän mennessä löytynyt paras apu yhdistettynä "ei" sanaan. Vielä tosin on Incalla hakusessa, että onko tuo emäntä nyt tosissaan vai leikitäänkö me kivaa leikkiä.
Iltapisuilla Inca näki ensimmäisen kerran hälytysajossa olevan ajoneuvon. Piipaa-ääniä ollaan kyllä kuultu etäältä. Piipaa-auton näkeminen herätti Incassa levottomuutta eikä se oikein tiennyt, miten siihen pitää reagoida. Inca lähti juoksemaan pisupellolla ehkä mielessä koti, mutta kääntyi heti tulemaan, kun kutsuin sitä. Ja autokin oli jo nopeasti kadonnut näköpiiristä. Aika kaukana se piipaa-auto meni, mutta oli se kumminkin outo uusi tuttavuus. Tuo luoksetulo on kyllä todella tärkeä opettaa heti pennulle ja harjoitella sitä mitä erilaisimmissa tilanteissa, jos antaa olla koiran yhtäänkään vapaana. Joka kerta, kun kutsun Incan luo, se saa namia ja paljon kehuja. En siis kutsu sitä ilman palkkiota koskaan, kun minun on yritettävä varmistaa, että kutsuni merkitsee aina ja kaikissa tilanteissa jotain tosi kivaa.
Remmilenkkeilyäkin harjoiteltiin eilen oikein kunnolla. Metsäpoluilla se sujuu paremmin kuin kävelyteillä (tai pihateillä yms.), jotka ovat leveämpiä ja joissa liikkuu ihmisiä, pyöräilijöitä, koiria ja muuta. Eihän täällä mitään kaupungin vilinää ole, mutta tosi tarkkana saa olla, että Inca ei poukkoille jonkun pyöräilijän eteen esimerkiksi. Vierellä kulkeminen onnistuu vähän kerrallaan ("mennään" ja namia muutaman metrin jälkeen, Inca tapittaa minua ja kävelee vierellä). Kapealla polulla ei häiritseviä ärsykkeitä ole niin paljon, eikä siinä voi samalla lailla poukkoilla sinne tänne kun kävelyteillä (etenkin kun hanki eilen upotti), vaan Inca yleensä kävelee ihan rauhassa nuuskutellen niin kauan, että suunta on kotiin (oletettavasti). Silloin alkaa vetäminen.
Jännä nähdä sitten, kun menemme pentukurssille, miten siellä koiraa koulutetaan, nämä minun koulukseni ovat kirjoista opittuja juttuja lähinnä ja oman (kyseenalaisen) järjen käyttöä, kun ei parempaakaan tietoa ole. Ensi viikonloppuna olemme menossa pentutemmellykseen (ehkä) ja siellä temmellyksen lisäksi opetellaan vähän noita tarpeellisia asioita. Minä sitä koulutusta tässä tarvitsenkin, ei Inca.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti