Olemme alkaneet opetella istumista ennen ruokailua, jotta Inca oppii hyvät pöytätävat. Inca on aina kovasti innoissaan, kun ruokaa alkaa olla hajupiirissä ja ehkä näköpiirissäkin, kai minä puuhailen siihen malliin, että Inca hoksaa ruoka-ajan olevan käsillä. Ja tuo innokkuus on sitten hyppimistä, että mitäs siinä vitkastelet, ruokaa mulle ja heti!
Mutta äkkiä menee oppi perille ja Inca on jo tajunnut, että ruoka taitaakin tulla vikkelämmin, kun tekee noita hulluja temppuja, joita emäntä on saanut päähänsä vaatia.
Vaan maistuu Incalle kaikki muukin. Pikkukivet, kuivat lehdet, puunkuoret, kuivat heinät, neulaset ym. mukava, jota maassa on. Muutama yö sitten ihmettelin, että mitä ovat ne tummat pienet möykyt, joita Inca oksensi. Ne olivat pikkukiviä. Viime yönä olivat vuorossa kuivat lehdet ja heinät ja muutama neulasentapainen. Huonosti sulavaa ruokaa, mutta niitä pitää vaan tonkia ja maistella. Ei auta emännän estoyritykset.
Emäntä on kiva jättäessään verskahousunsa lattialle, kun jättää minut yksin. On turvallisemman oloista nukkua niitten päällä ja odotella emännän paluuta.
Hyvin yksinolo sujuu sillä tavoin, että Inca on missä haluaa, eikä portin takana. Sitä en ole enää edes yrittänyt ottaa käyttöön, mutta voihan siihen alkaa totuttaa, kun se tuli hankittua. Olen ollut vaan lyhyitä aikoja pois, sellaisia reilun puolen tunnin kauppareissuja lähinnä, että en vielä tiedä, mitä tapahtuu, jos olen pitemmän aikaa pois. Sellaista tarvetta ei ole tullut, mutta ehkä on syytä alkaa totuttaa siihen, että voin olla pois vaikka kaksi tuntia. No Inca ei ymmärrä kelloa, mutta kai se jotenkin tajuaa, että nyt emäntä kuppaa jossain ihan liian kauan. Eniten mietityttävät kaikki sähköjohdot, mutta niitten olemassaoloa Inca ei ole vielä erityisemmin noteerannut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti