torstai 11. maaliskuuta 2010

Kokeilun tuloksia

Tulokset ovat olleet hyviä. Ilmiselvästi Incasta on mukavampaa olla vapaana kaikissa huoneissa, kun on yksinään. Ei missään vaiheessa tullut itkua. Ja kävin jopa kaupassa asti illalla. Ihan rauhallisena oli täällä, kun tulin takaisin.

Portti tulee sitten käyttöön siinä vaiheessa, kun alkaa näyttää siltä, että kotia täystuhotaan minun poissa ollessani. Ja voihan olla, että kun Inca tottuu olemaan yksin, niin ehkä sitten ei ole väliä, vaikka joutuisi olemaan kaltereitten takanakin. Aika näyttää. Pääasia tässä vaiheessa on, että yksinolo sujuu joissakin olosuhteissa.

Nyt meillä on vasta mukavia pisureissuja, kun meidän hissin moottori on rikki! Incalla sentään on sylihissi:) Päivällä hissiä huollettiin ja sen jälkeen hissi sanoi sopimuksen irti kokonaan. Iltapäivällä menimme vielä hissin kanssa alas, mutta oli siinä ja siinä, ettei jääty jonnekin kerrosten väliin. Ja itse asiassa jäätiinkin, mutta jotenkin hissi vielä valui sen verran alas, että päästiin pois. Ja semmoinen käry rappukäytävässä, että hyvä kun ei paloa sytyttänyt tuo moottori. Soitin hissihuoltoon, ja lupasivat tulla katsomaan, missä vika on. Nyt sitten kävellään niin kauan, että jostain joskus tulee uusi moottori tai että moottori korjataan.

Olimme tänään taas talojen lähellä metsäreissulla. Inca juoksee niin, että korvat vaan lepattavat. Sitten se pysähtyy aina välillä katsomaan, että no tuleekos se ihminen sieltä perästä. Ja kun se asia on varmistettu, niin taas Inca pinkaisee eteenpäin. Ja kivaa on. Meillä molemmilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti