Keitin Incalle possun sydäntä ja pilkoin sen pieniksi makupaloiksi. Se vasta on herkkua! Jos Inca saisi päättää, niin muuta meillä ei syötäisikään. Mutta sitä ei syödä koko ajan. Sen kanssa opetellaan uusia asioita, joskin Inca on niin näiden herkkupalojen perään, että tuntuu villiintyvän niistä ihan hillittömäksi. Pitää kuitenkin oppia tekemään se jokin juttu ennen kuin saa tuota namia.
Toinen eilisen uusi makuelämys oli viili. Inca haistoi, että nyt minulla on jotain hyvää purkissa ja osoitti selvästi, että mulle kanssa! No mitäs minä muuta, kun lusikoin Incalle viiliä ja kyllä se maistui hyvälle. Joo, Inca oppii siis kerjäämään. Ja minä helläsydäminen suostun moiseen viekotteluun :)
Mutta eilen meillä oli toinenkin saavutus. Illalla sain Incan houkuteltua kylppäriin samalla konstilla kuin parvekkeelle. Istuin siis lattialla ja Inca yritti olla rohkea ja tulla luokseni. Ja olihan tuo! Muutaman kerran siinä steppaili varovasti kylppäriin, oli vähän aikaa sylissä, meni pois ja tuli uudestaan. Yritin samaa vielä vessan kanssa, mutta se oli liikaa ja lopetettiin siihen.
Kylpyhuoneeseen Incan on kuitenkin syytä tottua, että päästään aikanaan pesuhommiin.
Kun Inca on sylissä, "tutkin" sitä usein vaivihkaa eli opetan tai paremminkin totutan Incaa siihen, että sitä joskus ihan oikeasti tutkitaan. Minä tutkin milloin tassuja, milloin korvia, milloin ikeniä ja silmistä saan jo hyvin pyyhittyä rähmät pois.
Aamulla kun laitoin housut yöpuvun päälle ja kengät paljaisiin jalkoihin ja suoraan sängystä lähdin Incan kanssa ulos pisuille ja kakille, niin ajattelin, että ohhoh, miten näin on käynyt: olen vaihtanut "mukavat" aamut "epämukaviin" aamuihin. No, aamut eivät ole nyt mitenkään epämukavia. Siinäpä se.
Tällaista on koiraihmisen elämä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti