tiistai 23. elokuuta 2011

Kynsienleikkuu :)

Liinun kynnet sai aluksi leikata tuosta noin vaan ilman suurempia kommervenkkejä. Viime aikoina se on alkanut esittää dramaattista show'ta kirkumalla ja pyrkimällä irti otteesta koko pienen koiran (tahdon)voimallaan :D Kynsiä on leikattu suunnilleen kaksi kertaa viikossa alusta asti, että mistään kummasta tai harvinaisesta hoitotoimenpiteestä ei ole kyse.

Tänään Liinu pääsi tassusuihkun jälkeen taas mani/pedikyyriin ja nyt otin käyttöön kynsileikkurit, menee niitten kanssa jo paremmiin kuin saksilla. Niin mainio tapaus kyllä tämä veitikka, kovaa pyristelyä se yritti pitää, mutta mun otteesta ei pääse ja siinä pitää vaan rauhottua. Yhden kynnen sain leikattua ja tämähän kiljahti tapansa mukaan kuin olisin koko tassua yrittänyt irti leikata :O Sitten vaan pikkusen kopisuttelin kynsiä leikkurilla, enkä edes yrittänyt leikata, niin tämähän ihan vaan varmuuden vuoksi huusi ja kiljahteli niin kuin se jotain pelastaisi. Ei pelastanut.

Liinu rauhoittui ja inisi ja ynisi hiljaa, kun klipsuttelin pikku palat kynsien päistä pois. Ei siitä tarvinnut sitten sen kummoisemmin pitää kiinnikään, kun se alistui kamalaan kohtaloonsa ja kidutukseen. Lopuksi siluttelut ja hyväilyt ja kehut :) Mutta on sillä yritystä ja omaa tahtoa, vaan kaipa se kuuluu koiran pikkuisen protestoida ja esittää, että tää ei ole kivaa, sattuukin niin kamalasti :)

Saa nähdä, miten sitten kiljahdellaan, kun on trimmauksen vuoro.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti