Aamulla metsälenkillä Liinu alkoi haistelemaan maata, sitten se heittäytyi siihen piehtaroimaan, nousi haistelemaan ja heittäytyi piehtaroimaan ja haisteli ja piehtaroi. Menin katsomaan, että mikä siinä noin koiraa piehtaroituttaa ja mikäs muu siinä oli kuin litistynyt hiirenraato :) Mahtoi haista hyvälle, kun piti turkkiinkin sitä hyvää hajua kovasti hieroa :o Mutta Liinu piehtaroi muutenkin paljon, se on sille hyvin ominaista. No hiirenraato, koiran mielestä ihan jees!
Iltapäivällä lähdimme pitemmälle remmilenkille koko konkkaronkka. Ensin ajattelin jättää Incan kotiin, mutta otin sen sitten mukaan, kun se näytti haluavan ulos. Kävelimme Prisman ympäri ihan vaan Liinun vuoksi. Minun piti mennä Mustiin ja Mirriin, mutta sateen vuoksi siirrettiin se seuraavaan kertaan. Ajattelin, että mennään nyt sitten totuttelemaan koliseviin kärryihin, autoihin, ihmisiin ja muuhun hälinään. Jälleen kerran Liinu osoitti lujan luonteensa, kun se ei piitannut mistään, vaan kulki mukana ihan muina koirina. Kyllä se kärryjä näki ja katsoi niitä, ihmetteli taas itsestään avautuvia ovia ja nuuskutteli hajuja. Liinu oli aivan rauhallinen ja kun jäimme seisoskelemaan pääoven eteen, niin Liinu kävi maate odottamaan, että ehkä me tästä joskus lähdetään liikkeelle.
Kuuntelin, kun joku kertoi minulle bokseristaan, edesmenneestä, miten ihmeellinen koira se oli. Kaiken muun se osasi, mutta ei puhua. Toisista koirista se ei kuitenkaan tykännyt. Kertoja kyllä kehui, että koirani ovat rauhallisia ja kysyi, onko tuo tuon pentu. Ei ole. Ja rauhallisia molemmat olivatkin. Inca tapansa mukaan katseli valppaana ympärilleen ja Liinu siis otti lunkisti. Ja kun ei siinä koko hommassa sitten ollut enää mitään pointtia, lähdimme kävelemään kotiin. Mitäs siellä hengailee, vähän tylsä paikkahan se on.
Liinu käveli melkein koko matkan, välillä kannoin sitä vähän aikaa, kun se vikisi, mutta taisi vikinä johtua enemmän tihkusateesta kuin väsymyksestä. Vaikka toki tuon mittainen remmilenkki on jo aika rasittava, on eri asia kulkea metsässä vapaana pitempikin matka kuin hihnanpäässä. Hihnassakulkeminen ei tosin ole Liinulle mikään juttu sekään, mutta on se vaativampaa kumminkin. No, kantamiset loppuvat pian, kun koira painaa päivä päivältä enemmän. Siinä on selvästi enemmän massaa kuin tänne tullessa. Silloin se tuntui kovin hauraalta, ei enää. Pian ihmiset lakkaavat kysymystä, onko tuo tuon pentu :(
Ai niin, näimme myös Bisse-koiran, sen emännän ja Riitan, joka ulkoilutti Incaa silloin, kun jalka oli kipsissä. Liinu ei ollut milläskään ihmisistä eikä koirasta ja Inca taas oli, se jaksaa kiehnata ihmisen luota toisen luo, rapsuttakaa rapsuttakaa mä oon tässä ja lopulta se kellahti märälle asfaltille, joo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti