Tirppis alkaa oppia, mitä kielto tarkoittaa

Liinulla on kova hinku Incan ruokien kimppuun, mutta sillä nyt on joka tapauksessa vielä omat ruuat, joita se syö. Tänäänpä vaan totesin, että Liinu on alkanut ymmärtää, mitä meillä eit ja ä-ääät tarkoittaa. Kun Liinu on pyrkinyt väärälle ruokakupille, olen estänyt pääsyn sinne menemällä itse väliin seisomaan ja sanomalla juuri ein tai ä-ään ja liikkunut siinä sinne tänne niin kauan, että Liinu on luovuttanut. Nyt se sitten uskoi jo pelkkää kieltoa. Ensin kielsin jykevämmin, vähän myöhemmin riitti jo aika pieni ä-ää. Liinu katsoi minua ja jätti suunnitelman sikseen.

Kuuluuhan täällä kieltoja, mutta ne ovat olleet enemmän Incalle. Ehkä äänensävystä kumminkin voi päätellä jotain oleellista kiellon tarkoituksesta ja merkityksestä. Se tässä onkin ollut vähän mutkikasta, kun Inca on luullut, että kiellän sitä, vaikka kiellän Liinua väärälle ruokakupista menosta. Inca on katsonut minua, että mitä nyt?? Olen sitten vaan selventänyt Incalle, että se saa syödä rauhassa ruokansa. Luulen, että sekin jo hiffaa, ketä kielto milloinkin koskee.

Positiiviseen koirankasvatukseen ei kieltoja kai kuulu, kun aina vaan yritetään kiinnittää koiran huomio pois kielletystä asiasta ja niillä nameilla kaiken kukkuraksi. Siitä Leinosen Janitan pentukurssi oli hyvä, että siellä koiralle opetettiin järeästi, että ei on ei ja sillä selvä. Liinu on niin helppo tapaus, että sille riittää vähempikin. Mutta kyllä se ei on minusta tärkeä tai oli se sitten mikä murahdus tai ärähdys tahansa. 

Vähän olemme jo harjoitelleet käskystä istumistakin. Eilen grillattu makkara oli hyvä opetusväline. Meni se Liinunkin peppu maahan ja sitten heti makkaranpala suuhun ja kehut päälle! Tosin Inca näytti mallia vieressä, mutta Liinuhan hyppii ja pomppii, kun se luulee sillä tavoin saavansa herkun nopeammin. Samaa on tehty ruokakipolla, mutta yleensä vaan lykkään ruuat molemmille ilman sen suurempia seremonioita. Liinukin aluksi vinkui ja vikisi, kun näki minun puuhaavaan ruokien parissa, nyt se on jo rauhallisempi. Sekin malli kai on Incalta, kun Inca ottaa lunkisti, niin Liinu tekee samoin.

Soitin tänään Liisalle ja kerroin, miten erilaisia koirat ovat ja miten helpolla Liinun kanssa pääsee. Incahan oli aivan hurja lahkeissa roikkuja ja riekkuja, kunnes se sitten jossain vaiheessa jäi pois. Samalla lailla se roikkui minun lahkeissani, kuin mitä Liinu nyt roikkuu Incan korvissa tai milloin missäkin. Liinu saa siinä tyydytettyä roikkumis- ja riekkumistarpeensa, eikä sen tarvitse vehdata minun lahkeitteni kanssa. On se sitä vähän tehnyt, mutta se ei ole mitään verrattuna Incan vauhtiin.

Mutta Liinu onkin lähes pentu-Incan vastakohta ja se on tavallaan hurjan kiva. Nyt oikein itse tajuaa, että perrot ihan oikeasti ovat hyvin eri luonteisia. Inca näistä kahdesta on se "vaikeampi" tapaus, jolle pitää välillä muistuttaa erilaisista asioista jämäkästi. Mutta sitten pitää muistaa sekin, että Inca on vielä hyvin nuori koira.

Poistin ekan punkin Liinusta. Katselin sen korvia, pitäisikö niitä putsata taas (piti) ja huomasin, että punkkikin oli löytänyt tiensä korvanjuureen. Se sitten otettiin pois ilman suurempia mukinoita. En tiedä, oliko eilisen reissun jäljiltä vai ihan näitä kotipunkkeja. Kertoivat vaan, että punkkeja on saaressa paljon ja että naapurin neljä kuukautta vanhalla vauvallakin oli ollut kaksi punkkia, mikä on jo aika ihme.

Niin, Liinun korvia olen putsannut melkein joka toinen päivä, kun niihin näkyy kertyvän töhnää helposti, paljon helpommin kuin Incan korviin. Kynnet leikkasin eilen molemmilta ja hyvin Liinu taas antoi leikata. Ensin se vähän mukisi vastaan ja välillä kiljahti, taisi olla pelkkää esitystä, että muka sattuu kauheasti. Incan kynsienleikkuukin oli vauvana paljon hankalampaa kuin Liinun, mutta nykyisin se seisoo ja on ihan paikallaan niin kauan, että olen kaikki saanut leikattua edestä ja takaa.

Huomenna Liinu saa leikkikaveriseuraa, kun Lilla-sisko tulee tänne leikkimään :)