8-viikkoisen päivän puuhia

Tänään Liinu täyttää 8 viikkoa ja sen kunniaksi ollaan käyty "suuressa" metsässä, tutustuttu pölynimuriin, opeteltu mitä kielto tarkoittaa, harjoiteltu vähän remmissä olemista, tutustuttu ympäristöön, haukuttu paria ihmistä (niin tosissaan kuin pieni pentu vain voi), maisteltu broitskun siipeä, yritetty napata (ja onnistuttu) Incan lihapullamössöä, käyty taas alakerran varastoissa, leikitty ja nukuttu.

Annoin Incalle luun ja tämä vilpertti melkein syöksyi luun kimppuun !
Annoin Liinulle oman luun, broitskun siiven, jota se järsi halulla hartaalla.
 Noilla hampailla yksi siipi riittää moneksi päiväksi :)

Hyvältä se maistui ja loput laitoin jääkaappiin odottamaan huomista.

Mutta Incan luun kimppuun piti vielä päästä, parempaa herkkua isosiskolla :(
Sitä jyystettiin sitten yksissä tuumin, kunnes Inca otti luun
 ja siirtyi lopulta sohvalle syömään, että sai olla rauhassa.
Vielä se onnistuu, mutta ei kauan!

Incan ruuat ovat Liinusta maailman parasta oli kyse sitten luista tai mössöstä. Tarkoitus nyt kumminkin olisi, että Liinu söisi nappuloitakin, eikä vain Incan herkkuja. No, kyllä se on nappuloita syönytkin varmaan tuon kokoiselle nassikalle sopivan määrän.

Olen ulkoiluttanut koiria yhdessä ja erikseen. Molempiin tapoihin on syytä tottua meidän kaikkien. Liinua tietysti pitää kiikuttaa ulos useasti, mutta välillä oleilen sen kanssa kahdestaan ulkona pitempään, jolloin se saa rauhassa tutkia ympäristöä omaan tahtiinsa ilman häsläävää Incaa. Ja toisaalta olen ollut Incan kanssa lenkillä ja vähän tokoilemassa, että se saa myös "omaa" aikaa minulta. Tokoileminen on siitä hyvä, että se hieman rauhoittaa jo sinällään ja myös siksi, että Inca joutuu tsemppaamaan ja keskittymään vähän muuhunkin kuin pennun jallittamiseen.

Kauppareissun ajan koirat olivat kahdestaan ja ilmeisesti nukkuivat, koti ja koirat olivat kunnossa, kun tulin takaisin. Nämä yksin ja kaksin olemiset ovat sellaisia arkipäivän juttuja, että ne opetellaan heti, eikä viidestoista päivä. Ja hyvin Liinukin on siihen sopeutunut, että välillä se on yksin tai sitten Incan kanssa. Ja Inca on sopeutunut siihen, että Liinun kanssa tramppaan ulos monta kertaa päivässä ilman, että se pääsee mukaan. Ja minäkin olen sopeutunut siihen yllättävän hyvin, että ulkoilutan koiria erikseen ilman syyllisyyttä siitä, että toinen nyt jotenkin kärsisi yksin ollessaan.

Naapurin Elli ja Inez ovat päässeet myös vähän nuuskuttelemaan Liinua, kun tulimme samaa matkaa kotiin. Liinu varmaan ajatteli, että apua, tuossa on kaksi inisevää Incaa!! Liinu oli turvallisesti sylissäni, joten eipä sillä ollut huolta.

Liinu on kuin ragdoll (kissarotu, joka on veltto sylissä), se on tosi rento kun kuskaan sitä ulos ja sisään sylissä tai kanniskelen sitä ulkona. Sillä ei ole kiirettä pois ja se lötköttää sylissä ihan rauhallisena. Muistaakseni Inca juoksi tuhatta ja sataa sylissä olessaankin :D