keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Pentukurssin loppukoe ja rokotusreissu

Eilen oli viimeinen kerta pentukurssia ja nyt me sitten olemme kaiken oppineita! No paljon ainakin ollaan opittu, viimeiseksi vielä harjoiteltiin koirien ohittamista, kokeiltiin erilaisia aktivointileluja ja loppukokeessa kierrettiin rata, jossa tehtiin niitä juttuja, joita on kurssin aikana opittu. Kaikki suorittivat kokeen hyväksytysti :)

Saimme myös kolmen kilon pussin pennun kuivamuonaa, sitä merkkiä, jota Janita suosii ja kauppaa. Ihan kiva päätöslahja!

Tänään kävimme saamassa tehoste- ja raivotautirokotukset. Inca ei ollut milläskään piikityksistä ja muutenkin antoi tutkia itseään paitsi hampaita vähän huonosti. Sydänääniä lääkäri kuunteli niin, että pidin Incan kuonosta kiinni, ettei koira läähätä. Inca oli kunnossa ja reipas tyttö kaikin puolin.

Niin ja vaaka näytti nyt 9,2 kiloa. Jostain syystä Inca ei ensin meinannut suostua menemään vaa'alle ollenkaan, ei edes namien perään. Mutta menihän se lopulta ja tuommoisen lukeman vaaka näytti.

Vuoden ovat nämä rokotukset nyt voimassa, sanoi lääkäritäti.

Kovin kuumaa on edelleen ja kunnon ulkoilureissut jäävät vähiin sen vuoksi. Eihän tuolla jaksa kovin kauaa olla ihminen vähissä vaatteissaan puhumattakaan koirasta turkissaan. Turkki taitaa huomenna lähteä, näin on Liisan kanssa suunniteltu. Saapi nähdä, mitä Inca tykkää uudesta luukistaan, emäntä voi kyllä olla enemmän ihmeissään koiransa muodonmuutoksesta! Toivottavasti kesäturkki helpottaa Incan oloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti