Ainakin yhdet pisut ja kahdet kakat on sitten tänään korjattu pois sisältä. Siitä huolimatta, että käymme ulkona vähän väliä. Muuta oikeastaan ehdikään, kun reissussa kaikkinensa menee aikaa, vaikka ei edes pitkälle pötkitä. Tuleehan niitä pisuja ja kakkoja uloskin, mutta ilmeisesti niitä nyt tulee sisälle, kun meidän päivärutiinit ovat niin kovin erilaiset kuin aiemmin. Luulen vaan, että tilanne stressaa Incaa.
Mehän liikuimme tosi paljon ja Inca sai juostakin vapaana päivittäin paljon, mutta nyt ei ole kuin tuommoisia pieniä lenkkejä talon ympärillä ja sitten tuo naapurin lenkitys, mikä kuitenkin on vähäistä ja erilaista kuin meidän "normaalit" pitkät ulkoilut pitkin metsää. Stressaa tilanne minuakin, vaan minkäs teet. Ja tätä vielä vaikka kuinka kauan.
Ja Incaa stressaa varmaan myös se, että joudun pitämään kovempaa kuria, kun muuten ei mistään tule mitään. Tässä ei nyt ole varaa katkaista esim. kättä sen vuoksi, että kaadun ulkona Incan kiskoessa minua johonkin suuntaan. Tuossa yksi koiranulkoiluttaja naapuri valisti minua, ettei noin pieni pentu vielä ymmärrä. Inca nimittäin repi ja riuhtoi koirien luo ja minä komensin Incaa olemaan kunnolla. Kyllä Inca ymmärtää ja lopulta se istui viereeni ja oli nätisti. Ollaan niin paljon harjoiteltu tätä, että ei ole ymmärryksen puutteesta kyse, Incalla on vaan niin kova into mennä moikkaamaan kaikkia koiria ja ihmisiä, että sitä pitää hillitä.
Ja tuo onnistuukin hyvin. Tässä talossa on semmoinen tosi hyvin käyttäytyvä koira (ja omistaja), joka istuu just jetsulleen omistajansa vieressä, eikä hievahdaaan minnekään, kun omistaja odottaa, että me menemme näköpiiristä pois. Silloin Incakin on rauhallisempi ja sen kanssa pärjää tuommoisessa tilanteessa hyvin. Siinä ei sanota puolin eikä toisin mitään.
Mutta sitten on niitä, jotka jo kaukaa alkavat ottaa kontaktia (ja höpöttää ja lässyttää) ja siinä sitten minun on vaikea hillitä koiraa. Minä olen vaan hokenut, että ohi ohi ohi, hienosti ohi, taitava ohi ja lykännyt namia suuhun, että tilanteet laukeavat. Nyt noitten keppien kanssa olisi vaan todella tärkeää, että meihin ei kiinnitettäisi huomiota, mutta taitaa olla päinvastoin. Olenkin vastaillut joillekin naapureille melko tympeästi, kun kysymykset ovat olleet melkoisen tyhmiä. Sokeakin näkee, että jalka on kipsissä.
Ja Incan energian määrä on aivan tavaton, sillä nyt se on toden teolla alkanut laventaa maailmaa ylöspäin. Tänään se sieppasi keittön pöydältä puisen voiveitsen ja siitäpä ilo ja riemu syntyi. Inca juoksi veitsi suussa huoneesta toiseen aivan villinä, eihän siinä voinut kuin nauraa (itsekseen), mutta toki komensin Incaa ja sain kuin sainkin veitsen pois. Tämmöisiä vastaavia juttuja tapahtuu tämän tästä, että kaipa se keksii itselleen viihdykettä, kun minun viihdykkeeni eivät ole riittäviä energian purkamiseen. Ja tuo ylöspäin kurkottaminen on nyt "in".
Toivottavasti huomenna ei ole näin sateista, niin päästään nurmikolle vähän riehumaan vaikkapa pallon kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti