Merellistä elämää

Inca oli kuin kotonaan mökillä ja kuin olisi ikänsä asunut meren äärellä saaressa. Soutupaattiin meno ensin hirvitti, mutta sekin osoittautui varsin harmittomaksi kulkuvälineeksi. Saaressa Inca kieppui siellä missä me kulloinkin olimme, eikä lähtenyt omille teilleen ja tutkimusmatkoilleen, vaikka se olisi ollut mahdollista. Oli vissiin niin paljon uutta nuuskuteltavaa ja ihmeteltävää, ettei ollut vielä tarvetta lähteä avartamaan maailmaa.


Ai tämmöinen huussi täällä, nuuh!


Kallioilla ja...


...kivikoissa Inca kulki vaivattomasti, osasi asetella tassunsa kivien päälle.


Toinen koira! Mistäs se tulla tupsahti? Sitä ihmettelimme kaikki, mutta Inca ja vieras koira alkoivat juosta ja peuhata sen päivästä kyytiä, että lopulta emäntä laittoi Incan remmiin ja nappasi vieraan koiran syliinsä ja lähti etsimään sille omistajaa. Peuhaamiselle ei ollut loppua näköpiirissä. Omistaja löytyi vähän matkan päästä, mutta eihän koira kuullut kutsua, kun sillä oli vauhti päällä. Koira oli puolivuotias Mimmi. Kiva leikkikaveri siis.


Kenkä suuhun ja menoksi!


Lurps! Miltä merivesi oikeen maistuu?


Uimaan ei Inca uskaltanut vieläkään, mutta kyllä se jo reippaasti kahlasi.


Näinkin syvällä jo!


Tässähän me.


Raikasta meri-ilmaako tässä nuuhkutellaan vai katsotaan merellistä maisemaa?


Välillä pitää huilia.


Edes laivan kuohuvat aallot eivät hätkähdyttäneet sen kummemmin Incaa, vaan se nuuhki kaikessa rauhassa merellisiä hajuja.


Päivä raikkaassa meri-ilmassa väsyttää kenet tahansa, mukavampi loikoillen syödä iltapalaa.