Kävimme tokoilemassa ja kolinapurkki oli matkassa mukana. Ei sitä tänään paljon ole tarvittu, hyvin on Inca pysynyt ruodussa. Incallahan on ollut kiusallinen tapa räksyttää pysäkiltä poistuvaa linja-autoa, siis sitä, josta me olemme astuneet ulos. Tuo alkoi silloin, kun jalka oli kipsissä ja siitä lähtien sitä on ollut enemmän tai vähemmän. Mutta nyt ei enää ole!
Mennessämme tokotunnille, muistutin Incaa kolinapurkin olemassaolosta, kun astuimme bussista ulos, ja koira oli hiljaa kuin hiiri ja ihan toisenlainen kuin ennen. Kotiin tullessa se ehti kyllä haukahtaa kerran, kun poistuimme bussista, mutta kolinapurkin helähdys lopetti sen alkuunsa.
Juoksijat saavat juosta ohi ja pyöräiljät ajaa ilman, että Inca reagoi niihin. Vaikein tilanne oli liikennevaloissa, kun edessä kulki pari ihmistä, joista toinen veti ostoskärryä. Siinä olisi ollut haukkumisen ja vetämisen paikka, mutta koirapa kulki kunnolla vähän vaan vikisten kai harmistuksesta, kun ei voinutkaan reuhoa. Kolinapurkki olisi ruennut kolisemaan, mutta sitä ei siis tarvittu.
Päivällä kävimme kuntopolun hiihtoladulla testaamassa Incan sietokykyä ja se oli oikein hyvä. Hiihtäjät saivat mennä rauhassa.
Ja tänään, kun kotiin tuli vieras, niin eipä tarvittu edes suihkupulloa, kun Inca oli oikein nätisti, enkä kyllä päästänyt sitä tällä kertaa ollenkaan tervehtimään vierasta ihan vaan siksi, että se tajuaa paremmin, että se on "vain" koira. Ei maailmankaikkeuden keskipiste. Eikä Inca suuremmin edes yrittänyt tervehtiä, kanteli vaan luunjämiään keittöstä olkkariin muina koirina ja tyytyi osaansa.
Tokoilut menivät hyvin ja ihan yhtä suurella innolla kuin aiemminkin eli ei tuo kolisuttelu ole ainakaan huonontanut meidän suhdetta. Kai tuon kolisuttelun seurauksena suhde vaan paranee. On koira onnellisempi, kun sen ei tarvi stressata kaikkea liikkuvaa, samoin emäntä.
Sitä vaan edelleenkin ihmettelen, miten pienestä Inca tokeni, mutta oppivainen ja hoksaavainen koira se onkin, niin hyvässä kuin vähemmän hyvässäkin. Mutta kyllä emännältä vaaditaan rauhallisuutta ja määrätietoisuutta, onneksi noita molempia minusta löytyy ainakin jonniin verran. Niin se kumminkin on, että mitä rauhallisempi ja määrätietoisempi on, sen paremmin sujuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti