Niin, kuinkahan paljon Incakin on saanut namia ihan arkisissa tilanteissa, en siis tarkoita mitään harkkoja, ne ovat asia erikseen. Tarkoitan sitä, että millä konstein koiran, tässä tapauksessa Incan, saa koulittua yhteiskuntakelposeksi koiraksi, namillako vai jollain muulla keinolla.
Alan olla lähes kumollaan jo pevi-menetelmään, en pelkästään kallellaan siihen suuntaan. On nimittäin meidän elo nyt ihan vallan toista kuin ennen, kuten olen jo mainostanut monet kerrat. Oltiin joen jäällä ja hienosti meni koko lenkki. Jäällä Inca pysyi lähellä, eikä spurtannut liian kauaksi (hallinnan ulkopuolelle), vaan totteli ä-äää:tä, jos näytti siltä, että meinaa vauhdilla mennä liian kauas. Ihmiset ja maastopyörilijä saivat mennä ohi rauhassa, itse pitää vaan olla tarkkana ja pitää huoli, ettei Incalla ole metkuja mielessä. Pieni ä-äää-varoitus tekee terää ja muistuttaa, mistä olikaan kyse.
Remmissäkin tuo entinen spurttaaja kulkee tosi nätisti, annan sen kyllä haistella paljon eli kuljemme aika rauhassa, koska nuuskutteleminen on nyt sen ainoa huvi, jota sille järjestän. No, käymme sentään tanssi- ja tokotunneilla, että niissä meno on ihan entisenlaista, palkataan nameilla, leikillä ja kehulla ja koira saa tietenkin kaiken huomion silloin.
Ja kuinka paljon olen käyttänyt aikaa, energiaa, nameja, voimia ja vaikka mitä, että ikävät jutut olisin saanut karsittua pois. Voi sanoa, että opettavaista aikaa se on ollut, mutta hukkaan heitettyä siinä mielessä, kun tulosta ei syntynyt, ei ainakaan toivotunlaista.
No, nyt ollaan edelleen perushuomioimattomuudella ja kolinapurkki tehostaa tarpeen tullen kieltoa ulkona, en siis lässytä Incalle turhia, se saa muutaman kerran päivässä sisällä rapsutuksia, kun kutsun sen luo ja muutoin se saa olla sisällä kun ellun kana. Mutta peetsan sivuilta luin, että koti on koiran pesä, jossa se lepää ennen seuraavaa metsästysretkeä, että sillä ajatusmaailmalla tässä nyt toimitaan. Ulkona sitten Inca saa enemmän huomiota, kun harjoitellaan lähellä pysymistä irti ollessa ja luoksetuloa ja muuta tärkeää. Välillä tipahtaa jopa namiakin suuhun, mutta yleensä sanon vaan hyvä ja hieno koira, kun Inca on toiminut haluamallani tavalla.
Incahan on sen verran kova ja hoksaava koira, että kyllä se nopsaan käyttää emäntäänsä hyväksi, jos se huomaa pienenkin mahdollisuuden. Ei siltä yritystä puutu yletä yläpuolelleni :) Mutta toisaalta se on herkkä, eikä pistä hanttiin tosi paikan tullen, siis kun purkki kolisee ä-äään kera, niin Inca noteraa sen ja tottelee. Kertaakan ei ole vielä tarvinnut purkkia viskoa, pelkkä ravistelu on riittänyt.
Varmaan kaikki arkitottelevaisuus- ja vastaavat kurssit ova ihan ok, mutta jos koiralla vähänkin on luonnetta, niin ei niistä paljon apua ole jossain remmi- tai ohitusongelmissa. Onhan niitä kursseja mekin käyty, että ihan kivaa harrastusta, toisiin koiriin ja ihmisiin tottumista ne ovat olleet (mikä toki on tärkeää), mutta siinä niiden anti sitten on ollutkin. Ongelmat ratkotaan muulla keinoin kuin namia naamaan -systeemillä. Ja nyt puhun eli kirjoitan kokemuksen syvällä rintaäänellä :D
Mie kattelin amerikkalaista koirankoulutusohjelmaa, siinä kouluttaja koski kevyesti koiran kaulaan sivustapäin kun haluttiin lopettaa haluttu käyttäytyminen. jos jotain pelkotiloja oli niin korostettiin sitä että itse ei jää pelkäämään ja epäröimään miten käy, vaan jatkaa vaan matkaa vaikka koira estelisi. kevyesti vetämällä hihnasta ja kun koira taas kulkee itse niin löysätään hihna. ne on olleet tosi opettavaisia dvd:itä. :) siun koulutus kuullostaa myös toimivalta :)
VastaaPoista