lauantai 24. huhtikuuta 2010

Punnituspäivä

Ei voi sanoa enää, että Inca on pieni koiranpentu. Pentu se on, mutta 7,5 kiloa on jo aika paljon. Miten se noin paljon onkin voinut kasvaa? Kyllä sen tietenkin huomaa, että se on kasvanut tavattoman paljon, jaksaa vetää hihnassakin väellä ja voimalla, kun sille päälle sattuu :) Taitaa olla nyt kaksi kertaa niin painava kuin kotiin tullessa.

Tänään oli uutta herkkua ruokakupissa. Tein mössöä naudanmaksasta, riisistä ja piimästä. Hyvin teki kauppansa, Inca söi kuppinsa tyhjäksi viimeistä murua myöten. Kolme kertaa päivässä syödään edelleen. Ja namipalat - oli ne sitten mitä tahansa, vaikka omaa penturuokaa - tekevät kauppansa erinomaisen hyvin. Paitsi silloin, kun pitäisi ohittaa Ines. Vaikka Ines olisi tien toisella puolen, niin sinne pitäisi väkisin päästä, vaan nykyisin ei pääse. Mennään vaan ja ollaan välittämättä siskosta. No kauheaa vetämistä se on joka kerta. Ne lapset, ne lapset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti