Herkkuja ja ärähdyksiä

Tänään Inca oppi, miten joutuu jäämään ilman herkkuja ja emäntä oppi ärähtämään niin, että koirakin sen uskoo.

Paperilautasella oli herkkuja, lautanen oli lattialla ja minun piti ärähtää vakuuttavasti, kun Inca aikoi lähestyä lautasta tarkoituksenaan herkutella. Nam! Oli se varmaan ihmeissään, kun ihania nameja oli tarjolla, mutta niihin ei saanut kajota. Eikä kajonnut. Heti tajusi, että ei kannata eikä sitten enää edes pyrkinyt herkkulautasen ääreen, vaan meni siitä poispäin.

Ulkona oli monta erilaisilla herkuilla lastattua lautasta tiellä sopivien välimatkojen päässä ja taas sama juttu. Piti niin vakuuttavasti karjaista EI, että koira varmasti tottelee. Piti kuvitella, että tiellä on rotanmyrkkyä tai mitä tahansa tappavaa tai myrkyllistä tai muuta vaarallista ja koiraa pitää saada heti uskomaan, että kaikkea ei voi eikä saa syödä. Jännää oli, että Inca ei edes mennyt sitten niitten lautasten tykö, kun ensimmäisen lautasen kohdalla kajahti tiukka EI. Ei, vaikka vierestä kuljettiin, niin Inca meni vaan poispäin.

On siis tärkeää, että koira oppii, että kaikkea ei saa eikä voi tehdä. Mutta hiljaa hyssyttelemällä oppi ei mene perille: ei Inca kiltti, ei saa syödä rotanmyrkkyä. Varmaan syö.

Nyt voin laittaa pitsan olkkarin lattialle ja rueta herkuttelemaan telkkarin ääressä. Ärähdän vaan Incalle uskottavasti ja homma pitäisi olla sillä hoidettu. Pitääköhän oikein testata?

Remmi löysällä kävelyä harjoiteltiin sillä ees taas tyylillä ja kyllähän se siellä sujui, ei siinä mitään vaikeuksia ollut. Tosi elämässä sillä tyylillä ei päästä puusta pitkälle :) Mutta Inca kyllä osaakin kävellä hyvin hihnassa, kun sillä päällä on. Sitten kun on toisella päällä, niin se on varsinainen vetojuhta. Yleensä tuo vaihe voi tulla lenkin lopussa, kun tullaan kotiin päin, mutta toki se voi tulla muulloinkin. Tai Incasta tulee vetojuhta, kun se näkee kivoja koirakavereita, kuten Ineksen. Kuulemma yhdeksän kuukauden iässä suunnilleen koirat osaavat kulkea remmissä vetämättä (jos osaavat, jos ne on opetettu), sanoi Janita, kun sitä kysyin. Sitten niillä vissiin alkaa olla kärsivällisyyttä sen verran, että voivat keskittyä pitempiä aikoja hienosti remmissä kulkemiseen. No, ehkä me opimme tuon taidon vähän vikkelämmin.

Busseissa Inca istui taas lattialla, mutta nostin sen vielä bussiin, kun noilla busseilla on niin kiire, että ei ne paljon odottele, hyppääkö koira sisään vai ei. Mutta ulos bussista Inca menee jo hyvin.

Ensi tiistaina menemme metsään.