Näin hienoja otoksia tulee, kun Incalla on vauhti päällä. Viilipurkki on tosi kiva lelu.
Ja vauhtia riittää samaisen purkin kanssa.
Hevoset! Kamalinta, mitä Inca on tähän astisen elämänsä aikana nähnyt.
Jos kyyhötän oikein pienenä, niin olen melkein näkymätön.
Täällä emännän jaloissa ja takinhelmojen alla on kaikkein turvallisinta kurkkia noita otuksia.
Mekö muka kamalia?
Samassa kuvassa kumminkin ollaan!
Tämä on piknikkiä, kun syödään ulkona, sanoi emäntä.
Inca tärisi kuin haavanlehti, kun kävimme perjantaina katsomassa heppoja. Mikään tähän mennessä ei ole aiheuttanut moista tärinää. Lisäksi Inca murisi matalalla äänellä murrr ja haukahti perään vuhh. Tätä tärinää, murinaa ja haukahtelua riitti koko ajan, jonka hevosten luona olimme. Osan aikaa Inca oli sylissä, mutta maassakin se ressukka joutui olemaan ja kyyhötteli sitten jalkojeni lähettyvillä turvassa. Vaikeata sitä oli saada sellaiselle etäisyydelle, että siitä olisi saanut kuvan.
Mikä mainiointa, niin lauantaina, kun teimme uuden reissun heppojen luo, Inca murahti murrr ja haukahti vuhh kerran tai pari, ei tärissyt ollenkaan ja lopulta tuntui, että se pitkästyi hevosiin: noi on nähty jo, mitäs me täällä taas tehdään. Inca nuuskutteli heiniä ja kaikkea mitä siellä oli, eikä se pelännyt hevosia enää ollenkaan. Ei se niitten lähelle mennyt tai edes yrittänyt mennä, sen verran nuo suuret eläimet herättivät kunnioitusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti