keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Agilityä

Eilen oli muuten taas sisäpisuton päivä! Kaksi peräkkäin, hienoa! Olenpa ollut ahkera ulkoiluttaja.

Pentukurssilla meillä oli agility-tunti alkulämmittelyineen ja loppuvenyttelyineen. Inca ja emäntä oppivat paljon uusia juttuja. Tai oppimisesta ei voida puhua, mutta päästiin harjoittelemaan uusia juttuja, jotka ehkä joskus ajan myötä opitaan, jos alamme harrastella agilityä. Alkulämmittelyjuttuja voi harjoitella kotonakin ja tietenkin venyttelyjä, mutta muu sitten vaatiikin jo enemmän välineitä.

Inca meni suoran putken läpi hyvin ja kaarevan putkenkin läpi hieman varovaisemmin, sillan (onko se silta?) yli kipitettiin vauhdilla ja pujottelukin meni reippaasti. Tunneli, se missä kangas ottaa selkään kiinni, oli vähän arveluttava, mutta läpi sieltäkin tultiin. Paljon tuli siis Incalle onnistumisia ja luottamusta selvitä oudoista paikoista. Uudenlaisia materiaaleja oli myös tassujen alla.

Kyllä tuo kaiketi auttaa kovasti koiran ja emännän/isännän yhdessä työskentelyä, pari niin kuin hiotuu yhteen harrastuksen parissa, mikä auttaa ehkä muussa oppimisessa muissa ympyröissä. Ja koska se on kivaa ja leikinomaista yhdessä olemista ja käskyjen noudattamista, niin mikäs sen parempaa ja motivoivampaa oppimisen kannalta.

No me harjoittelemme kotona kahdeksikkoa ja hännän perässä pyörimistä molempiin suuntiin. Ne olivat ihan uusia juttuja ja etenkin tuo hännän perässä kiepsutteleminen tuotti meille vaikeuksia. Kahdeksikkoa mentiin illalla kotona jo ihan hyvin.

Tunnin lopuksi koirat taas juoksivat vapaana ja Inca ja Vilma peuhasivat keskenään. Samaa rotua olevat koirat kuulemma leikkivät mielellään yhdessä, vaikka eivät olisi sukua toisilleen. Eri roduilla on erilaisia leikkitapoja ja siksi ne leikkivät oman rotunsa edustajan kanssa mielellään. Koirat tunnistavat oman rotunsa, että tuon näköisen koiran kanssa olen ennenkin leikkinyt. Jännää.

No, Inca kyllä leikkii mielellään kenen kanssa vaan. Nero, kääpiösnautseri, ja Inca peuhasivat eilen pitkään yhdessä. Hyvä kun on tässä muitakin pentuja lähistöllä, niin aina välillä Inca pääsee purkamaan energiaa peuhaamalla ikäistensä kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti