Mustista ja Mirristä ostimme lauantaina kivan "tyynyn". Inca tykkää tuommoisista isohkoista pehmoleluista, joten nyt sillä on ihan oma sellainen. Minun valkoiselta "lemmikkikoiraltani" on nenä melkein kaluttu irti, kiitos Incan tai minun, joka olen sallinut sen. Ja toinen ihmislasten lelukoira on saamassa saman kohtalon. Uusi pehmohauva on suunniteltu koirankestäväksi. Aikamoista retuutusta se on saanutkin.
Minä näin kevään ensimmäiset leskenlehdet, Incalle ne olivat sen elämän ensimmäiset.
Tässä Inca jäljestää. Se on sellaista puuhaa, josta Inca tykkää. Sitä on harjoiteltu sisällä ja ulkona, kotona ja yökyläreissulla, lumessa ja heinikossa, joka lumen alta on paljastunut, sorassa jne. Vähän vaikea aina piilotella noita namipaloja, kun Inca hoksaa sen ja alkaa heti etsiä. Mutta "etsi" on sana, jonka se tunnistaa ja alkaa sitten nuuskuttaa kuono maassa, että missähän niitä herkkupaloja nyt on.
Lumen alta paljastunut maa on tarjonnut Incalle vallan uusia haju- ynnä muita elämyksiä.
Tästä pahvirullasta oli iloa pitkäksi aikaa, mutta Incan hampaat ja retuutus ynnä märkä maa tekivät siitä lopulta pahvisilppua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti