sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Huh hellettä!

Tähän asti on ollut vaan kuumaa, mutta nyt on oikeata hellettä. Ihan sama ollaanko sisällä vai ulkona varjossa, yhtä tukalaa on kummassakin. Inca käy ahkeraan suihkussa, mutta eihän se kauan auta. Emäntä käy vähän harvemmin, kun on niin laiska ottamaan tukinilkkasukkaa pois jalasta.

Vähän olemme olleet eilen ja tänään metsäpoluilla. Minä lähinnä harjoittelemassa ja ottamassa tuntumaa maastoon, jossa tosiaan saa olla kieli keskellä suuta, että ei astu puun juurien, kivien, keppien, kuoppien tai muun epätasaisen päälle. Laitoin jalkaan lisää tukisiteitä ja nyt se tuntuu paremmalta, kun on osa säärtäkin tukisiteen peitossa.

Valtavan ihania pentukuvia näkyy olevan kasvattajan sivuilla. Ihania pieniä nöpösiä!

Minun nöpöseni on keksinyt, että se lähtee ihmisten perään juoksemaan, eikä ota kuuleviin korviinsa minun kutsuani. Eilen kävi niin ja tänään taas. Tänään kohtasimme sauvakävelijän, joka ohitti meidät ja vaihdoimme siinä jonkun sanan. Pidin Incasta kiinni ja sitten kun kävelijä oli jo kaukana, päästin Incan vapaaksi. Tämähän säntäsi kävelijän perään ihan tuulispäänä, mutta tulihan se sieltä tarpeeksi lähelle ja kun heittelin nakinpaloja maahan, sain Incan kuriin ja järjestykseen. Ehkä sillä on taas patoutunutta energiaa, kun ollaan vähän vähemmän liikuttu (eikä siellä jaksa enempää liikkuakaan!!) tai sitten se vaan yrittää temppuilla kanssani.

Olemme siis harjoitelleet paljon luoksetulemista metsässä, kotona, pihalla, rappukäytävässä...ja olen yrittänyt saada Incaa tulemaan vauhdilla luokse, mikä ei aina onnistu kovin hyvin. No joo, en minäkään näillä keleillä jaksaisi kovin vikkelään tassutella, vaikka jalka olisi tervekin. Mutta koiran pitää, kun se kerta jaksaa juosta vauhdilla muutenkin. Ja emäntää on toteltava.

Remmissäkävelyn olen sentään saanut siihen malliin ihan hyvillä konstein, että remmissä ei vedetä, eikä etenkään syöksytä ja säntäillä. Ja kaikkia muitakin jo opittuja asioita on "elvytetty", että Incasta ei vaan ala tuntua siltä, että emännän kanssa voi temppuilla kun emäntä lepsuilee!

Huomenna Incalla on synttärit! Tulee kokonaista puoli vuotta täyteen. Lapset tässä pihalla ovat kyselleet, kuinka vanha Inca on. Olen sanonut, että puoli vuotta. Ai, se on nolla vuotta! No niinhän se on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti