Olimme taas näyttelykoulutuksessa, mikä sujui sikäli paremmin, että kävelin jo reippaasti ja taisin ottaa muutaman varovaisen juoksuaskeleenkin. Mutta Inca se vaan jaksaa nuuskia maata niin, ettei se kuule eikä näe mitään, vaikka mitä houkuttavia sirkustemppuja sille esittäisi. Tai sitten se luulee, että nyt alkoi kiva juoksuleikki koirien kanssa, kun kävelemme/juoksemme ympyrää, ja sehän tarkoittaa, että Inca yrittää tunkea muiden lähellä olevien koirien perään.
Seisomiseen saimme hyvät neuvot, että eiköhän se tästä ala sujua. Edes se. Ja pöydälläkin Inca oli hyvin. Kouluttaja sanoi, että koiran pitää olla ihan keskellä pöytää ja niin hyvässä otteessa, että se ei siitä missään tilanteessa hyppää alas. Ei ole väliä, vaikka Inca istuisi, kunhan se on keskellä pöytää. En tiedä, ovatko vesikoirat pöydällä vai lattialla.
Ja sitten konkarit siellä kertoivat, millaisia tuomarit ovat. He kuulemma boikotoivat elonäyttelyä, kun tuomarit ovat niin inhottavia. Tuokin, joka meidät sitten tuomaroi, on kai sieltä inhottavimmasta päästä, mikäli oikein ymmärsin. No, me sinisilmäiset olemme onnellisen tietämättömiä tuomarien hyvyydestä tai huonoudesta ja menemme vaan hakemaan uusia kokemuksia Incan kokemusvarastoon. Ei kai näyttely nyt mikään kuolemanvakava juttu ole. Vaan taitaa se joillekin ja monille olla. Onneksi minun kilpailuviettini on olematon, joten emmeköhän selviä sieltä hengissä ja hyvissä voimin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti