Koirat pääsivät purkamaan kolmen viikon aikana kertyneet patoumat metsään villeinä ja vapaina. Ja niitä ilmeisesti oli kertynyt kunnon määrä, koska meno oli sen mukaista. Liinu joutui rauhoitukseen useamman kerran ja Inca sen jälkeen, kun se tuli takaisin jänisjahdista. Huoh. Tai en nähnyt, minkä perään se lähti, mutta pupu se oletettavasti oli. Välillä annoin koirien riehua kunnolla jossain sopivassa heinikossa ajatellen Incan tassun parasta, mutta eipä se mitään auttanut. Vaikka Liinu sukelteli välillä yksinäänkin heinikkoon, ei sen vauhti hiipunut yhtään. Oli se meno semmoista pyöritystä, että on kuin olisin pitänyt koiria vankilassa ja nyt ne pääsivät vihdoin vapauteen. Ehkä se noin olikin niitten kannalta.
Metsälenkki ei ollut suuren suuri, mutta sitäkin vauhdikkaampi. Saa nähdä, rauhoittuuko meno, kun ne taas tottuvat kulkemaan vapaudessa yhdessä. Onhan lenkkeily ennenkin ollut vauhdikasta, mutta ei sentään noin raisua. Onneksi sattui olemaan nameja mukana, niin laitoin molemmille etsinnät siinä toivossa, että se rauhoittaisi edes hetkeksi. Inca istui kiven päällä ja odotti kärsivällisesti, että saan namit sammalikkoon. Liinu oli sidottuna puuhun ja siinä se tempoili kuin villivarsa nähdessään, mitä teen. Malttia puuttu vielä vähän :D Sen aikaa, että koirat nuuskuttivat naminsa, olikin oikein rauhallista. Ilmeisesti olisi pitänyt kylvää koko metsä täyteen nameja, sillä eihän sitä rauhaa kestänyt, kun namit tuli etsittyä.
Incan tassu kaiketi on kunnossa, en ole sitä lenkin jälkeen katsonut. Mutta sen puolesta ei siis enää tarvitse olla varuillaan. Kyllä haava jo kestää vähän vauhdikkaampaakin menoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti