maanantai 17. lokakuuta 2011

Lenkkiä lenkkiä lenkkiä...

...mutta ei sentään sinistä.

Aamupäivällä tehtiin pitkä metsälenkki ja iltapäivällä pitkä remmilenkki vieraammissa ympyröissä. Harjoitusta, harjoitusta, se tekee mestarin. Piti välillä lähteä merta edemmäs kalaan, ettei aina remmilenkkeillä näillä omilla kulmilla ja myös siksi, ettemme ole viikkoihin reissanneet yhdessä missään, kun Inca paranteli tassuaan. Nyt siis hyppäsimme bussiin ja hurahutimme Halisiin remmilenkkeilemään. Kaiken kukkuraksi kävelimme sieltä takaisin, joten nyt on tullut harjoitusta oikein roppakaupalla.

Remmilenkkeily meni sikseen hyvin, että tosiaan oltiin pois omista nurkista ja se on aina vähän eri juttu. Incaa sai huomautella pienoisesta kiskomisesta, mutta kuitenkin ihan tyydyttävästi se kulki. Ja mikä kaikesta parasta, niin nämä eivät rähise remmissä toisilleen, vaan kulkevat sulassa sovussa. Ja se on paljon se!

Toisin on laita, kun ne ovat vapaana. Huoh. Päästin ne siellä rantapolulla vapaaksi ja nämä hullut juoksivat ja riehuivat pitkin peltoa kuin heikkopäiset. Liinu härnää Incaa ja Inca vaanii Liinua. Sitten juostaan ja rähistään, kiljutaan ja muristaan ja sitä rataa. Yhtä pyöritystä. Tuskin ne olisivat huomanneet ohi marssivaa elefanttilaumaakaan. Lisäksi Liinu innostui juoksentelemaan jokeen ruohotuppojen seasta ja villiintyi ihan lopullisesti. Aikani noitten touhua katselin ja totesin viimein, että nyt meno loppuu. Liinu remmiin ja Inca sai kulkea tovin vielä vapaana. Pakostahan Liinu rauhoittui ja samaten tilanne. Inca kuljeskeli ja haisteli hajuja.

On niin harmillista, kun kampiföri ei ole enää käytössä, eikä korvaavaa joenylitystä ole vielä. Tämän vuoksi me menimme samaa reittiä takaisin Halisiin ja kävelimme sitä kautta kotiin . Koiria tuli vastaan matkan aikana useampiakin ja tuli siis harjoiteltua taas ohituksia. Ensimmäisille vastaantulijoille Liinu murahteli ja poukkoili, mutta sitten se alkoikin mennä ohi jo ilman ääntelyjä ja melko rauhallisesti, mikä oli hämmästyttävää. Kai se sitten kyllääntyi ja totesi, että turhaa hötkyilyä. Tosin muutaman kerran kielsinkin sitä ja myös vastaantulevat koirakot menivät reippaanpuoleisesti ohi. Se aina helpottaa tilannetta.

Tuli nyt kuitenkin testattua, että kyllä mä noitten kanssa pärjään :)

Metsälenkillä laitoin koirille naminetsinnät. Liinu odotteli taas puuhun sidottuna kaikkea muuta kuin rauhallisesti. Incaa ei tarvi sitoa mihinkään, se osaa ja malttaakin odottaa niin kauan, että saan namit maahan. Siinä menee vähän aikaa, kun tallon alueen ja ripottelen namit sinne. Liinulle se on ihan liikaa, mutta kai se siitä ajan kanssa hoksaa, ettei se pääse reuhtomalla yhtään minnekään. Hyvin ne nuuskuttavat, oikein ahkerasti tuhistelevat. Inca etenee rauhallisesti, tarkkaan ja järjestyksessä. Liinu mennä tohottaa sinne tänne, mutta kyllä nenä tekee myös kovasti hommia. Varmaan semmoiset 15 minsaa ne tuhistelivat ja olivatkin sen jälkeen rauhallisia pitkän aikaa. Ja just jännää se, että ne pysyy sillä tallotulla alueella etsimässä nameja, eivätkä lähde viipottamaan ympäriinsä.

Naminetsintäpaikan ohi kulki koirakko, jota kumpikaan ei huomannut ennen kuin ne olivat kohdalla. Olivat siis tosi keskittyneitä, kun yleensä ne huomaavat muut liikkujat paljon aikaisemmin kuin minä. Inca jatkoi tuhinoitaan, eikä välittänyt koirakosta. Liinu sen sijaan kävi haukkumassa niitä, mutta palasi nopeasti takaisin nenähommiin :)

Nyt mulla on kaksi melkoisen uneliasta koiraa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti