Sunnuntain kunniaksi Inca on saanut tassutella ulkona ilman tossua ja hyvin on mennyt, toistaiseksi. Olen lykännyt anturaan vaan kunnon tassurasvakerroksen, kun ollaan lähdetty ulos. Tosin remmilenkkeilyä vaan, mutta edistystä kuitenkin. Tassukarvat, joita en leikannut pois, suojaavat nyt osaltaan arpea, on niistä siis jotain hyötyäkin. Eiköhän elämä näiltä osin siis normalisoidu pikapuoliin ja pääsemme taas kunnon metsälenkeille ja muutenkin normaaliin arkeen.
Ja Liinun kanssa kävin Kupittaalla mätsäreissä hengailemassa. Liinulla on taipumusta haukkua, murista ja pöhistä koirille, joita tässä sen reviirillä liikkuu, niin mentiin nyt sitten oikein kunnon siedätyshoitoon. Liinun häntä on niin mainio, että se kyllä kertoo, mitä pienen koiran päässä liikkuu. Häntähän oli taas ihan piilossa massun alla, kun oli niin paljon kaiken kokoisia ja näköisiä koiria joka puolella. Minä vaan kuljeskelin siellä, seisoskelin välillä, ostin kahvin ja join sen, en tehnyt numeroa mistään (ei ollut nameja kuten ei yleensäkään ole, ei katsekontaktivaatimuksia, ei kehuja, välillä vaan sanoin, että odota, mennään, tule), olin vaan kuin ei mitään ihmeellistä missään olisikaan. Sitten taas kuljettiin, seisottiin ja istuttiin ja sitä rataa hengailtiin siellä reilu tunti. Mentiin siellä sikin sokin välillä ihan koirien vierestä, välillä mentiin kauemmas kävelemään.
Ja sitten Liinu alkoi nuuskutella maata ja nurmikkoa, häntä rentoutui ja näin ollen koko koira. Häntä pysyi koko ajan kuitenkin alhaalla, kun kotinurkissa Liinu tepastelee terhakkaasti häntä pystyssä lähes aina. Emme tehneet tuttavuutta kenenkään kanssa, emme ihmisten, emmekä koirien. Pari koiraa tosin tunki liki (mrrrr), mutta me ei niistä piitattu. Me opeteltiin olemaan ihan välinpitämättömiä. No, kotinurkissa tilanne on aina vähän eri, että katsotaan nyt, miten täällä pöhistään koirille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti