Meidän remmilenkki loppui lyhyeen, kun huomasin, että Inca kävelee kummallisesti, silla lailla kuin vähän nyökyttäen. Joko se aristelee jalkaa tai selkää tai jotain jotain muuta paikkaa. Tai ei aristele, mutta se jokin paikka kaiketi sattuu. Ja se käveli remmissä muutenkin epänormaalin rauhallisesti. Lopulta se lysähti nurtsille, eikä suostunut lähtemään liikkeelle. Soitin sitten jo apuvoimia hakemaan meidät, kun näytti siltä, että siinä pientareella ollaan ja pysytään. Sain koiran kumminkin liikkeelle vielä, päästiin kyytiin ja kotiin. Sitten Inca jäi eteisen lattialle makaamaan.
Mitään paikkaa se ei aristele, ihan hyvin sain sitä tunnustella. Annoin neljänneksen särkylääkettä varoiksi ja nyt sitten katsellaan ja seurataan tilannetta. Voi hyvin olla, että Inca on satuttanut tai venähdyttänyt itsensä metsälenkillä, kun se meno kerta on sellaista kuin se on. Vauhdikasta. Muuta selitystä en keksi. Sille raisulle menolle pitää tehdä nyt stoppi tavalla tai toisella.
Liinukin tuli kummallisen rauhalliseksi. Se käpertyi heti, kun sisälle päästiin, nukkumaan, vaihtoi vain paikkaa muutamaan otteeseen, kunnes löysi sen lopullisen nukkumapaikan. No parempi niin, että ei rieku Incan ympärillä. Saa levätä rauhassa. Toivon vaan, että tämä on nopeasti ohi menevä juttu...just ollaan selvitty tassuhaavasta. Koiraihmisen arkea.
Lisäyksenä, että kävin rauhallisella iltalenkillä Incan kanssa ja nyt meno oli Incamaista, eikä se kuukahtanut kesken matkan. Koirilla on kuulemma valtataistelu meneillään, kuten oletin, eikä minun pitäisi puuttua niiden kisailuun. Riehukoot sitten. Saa nähdä, kummalla valtikka tulee aikanaan olemaan. Liinu ei ainakaan helpolla luovuta ja yritystä sillä on vaikka muille jakaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti