Liinu-pikkuinen alkaa olla niin iso tyttö, että nyt se joutuu jo kovasti tsemppaan aina silloin tällöin ja aika useinkin, vaatimustasoa lisätään pikku hiljaa. Ja Incallekin malttivalttiharjoitukset tekevät hyvää.
Yhden koiran kanssa moni asia oli iisimpää ja nyt kun vipeltäjiä on kaksi, on pakko pitää tiukempaa linjaa, että jonkinmoinen järjestys säilyy. Ja vielä silloin, kun Liinu oli tosi pikkuinen, hommelit menivät entiseen malliin. Mutta arjessa sitä parhaiten oppii, miten arjessa kuuluu toimia.
Vieläkin nämä jaksavat juosta koheltaa metsässä, mutta ehkä into on vähän hiipunut, eikä meno ole enää aivan yhtä raisua ja jatkuvaa, kuin se oli vielä jokin päivä sitten. Kolme viikkoa ilman yhteisiä metsäretkiä oli tosi pitkä aika. Välillä olen metsä/peltolenkeillä laittanut naminetsintää, välillä pysähdytään jonnekin kentälle harjoittelemaan odottamista ja Incan kanssa tokoilua, välillä kuljetaan metsässäkin remmissä, aina ei tarvi koheltaa.
Remmissä nuo ihme ja kumma ovat alkaneet kulkea melko hyvässä järjestyksessä, eikä keskinäisiä rähinäkohtauksia ole tullut. Olemme tehneet pitkiä remmilenkkejäkin päivittäin, joten kai se sitten lopulta tuottaa tulosta, kun vaan jaksaa olla itse rauhallinen ja kärsivällinen. Päivittäin lenkitän molemmat myös erikseen, Liinun kanssa teen pienemmän remmilenkin, Incan kanssa pitemmän.
Sisälle kun tullaan, koirat istuvat eteiseen odottamaan remmeissä, että saan ulkovaatteet pois, sitten on vasta niitten vuoro päästä eroon remmeistä. Metsälenkkien jälkeen Liinu joutuu odottamaan eteisessä remmissä, että suihkutan ensin Incan. Ulos lähdettäessä pitää olla rauhallinen ja siitä muistuttaa suihkupullo eteisen lattialla. Näillä oli tapana heti, kun ne pääsivät rappukäytävään, alkaa kähistä keskenään kuin herhiläiset ja siihen oli siis puututtava. Nyt yleensä riittää muistutus ja jos ei riitä, niin suihkupullon näyttäminen auttaa vaivaan :D
Olkkariin pääsy on edelleen rajoitettu ruokasäkillä ja häkillä. Sinne siis pääsee, kun vaan tönii häkkiä syrjään, mitä Liinu joskus harvoin tekee. Yöllä olkkariin pääsee vapaasti ja silloin kun olen itse siellä. Mutta harvoin pisupapereille yön aikana mitään ilmestyy. Päivisin ei vahinkoja ole päässyt sattumaan ja jos on, niin juuri siksi, että portti on ollut auki, mutta itse en ole ollut olkkarissa. Välillä olen olkkarissa katsomassa telkkua niin, että koirat eivät pääse sinne. Protesti-ininää Liinun taholta voi kuulua, mutta eipä se mitään auta ja sitten on hiljaista.
Koirien ohitukset menevät suht hyvin, Liinu tuppaa murahtelemaan, hyppelehtimään ja haukahtelemaan, mutta en yleensä kiinnitä siihen huomiota. Sanon vaan, että mennään ja sitten mennään ohi. Joo ja kokonaan on eri asia ne koirien ulkoiluttajat, joitten sesset on flexissä tai jotka muuten vaan päästetään liki tai joitten kanssa jopa pysähdytään ohituksen ajaksi ja koiran annetaan siinä toljottaa koko ajan, kun se kerta haluaa katsoa! Huoh. Välillä tekis mieli ärähtää ja LUJAA!! Mutta sitten on onneksi niitä, jotka ei tee ohituksista numeroa, vaan menevät koirineen ohi ilman mitään seremonioita joko erinomaisessa järjestyksessä tai sitten vähän vähemmän hyvässä järjestyksessä. Mulla muuta tavoitetta ole, kun että me kuljetaan ulkona mallikkaasti ilman turhia hötkyilyjä.
Eilen illalla olin Incan kanssa lenkillä ja katuvalot oli täällä pimeenä. Vastaan tuli joku sakemanni kait (pimeetä, ni ei nähny) emäntänsä kanssa ja emännällä oli tekemistä koiransa pitelemisessä. Ohituksen jälkeen koiraa sitten istutettiin ja jotain muuta. Istu istu istu istu. Kai se sitten istui. Vähän välillä hirvittää noi isot koirat, jotka ei ole omistajiensa hallinnassa. Vähän aikaa sitten yksi saku jäi keskelle jalkakäytävää makaamaan, kun näki meidät. Sekään ei ollut hallinnassa, vaan sen annettiin siinä maata ja vaania. Minä kaarsin koirien kanssa tietä pitkin ohi, vaikka se sesse olisi ollut maailman kiltein. Ei huvita rueta testaamaan. Incallakin on joskus se vika, että se menee maahan makaamaan, mutta minä tönin sen ylös ja sitten mennään. Onneksi sitä tapahtuu harvoin. Se voi olla leikkijuttuja, mutta remmissä nyt ei joka tapauksessa leikitä, eikä se tapa saa jäädä päälle.
Ruokaa koirat joutuvat odottamaan eteisen puolella, keittön kynnystä ei saa ylittää. Ja kyllä ruoka motivoi :) Liinukin osaa istua ja odottaa niin kauan, että annan ensin Incalle luvan mennä ruokakupille ja sitten vasta se saa luvan mennä omalleen. Incan kanssa koskaan tällaista järjestystä ollut, mutta nyt on.
Järjestystä järjestystä järjestystä :D Ulkona ja sisällä. Siinä se aika sitten kuluukin! No joo, saahan noi sitten koheltaakin vastapainoksi...ja olla koiria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti