tiistai 25. lokakuuta 2011

Synttäri- ja agilitipäivä

Liinu on nyt tasan 5 kuukautta, mutta emme me sitä mitenkään erityisesti ole juhlineet tai huomioineet. Jos ei nyt oteta lukuun, että päivänsankari tekee juuri selvää poronluista, jotka annoin koirille. Inca ei pahemmin välittänyt omastaan, mutta Liinulle kaikki kelpaa! Inca taitaa olla ihan poikki vauhdikkaitten treenien jälkeen.

Päivänsankari tuli sentään punnittua ja vaaka näytti tällä kertaa 10,5 kg. Jotenkin näytti vähän, kun luulin, että oltaisiin jo 11 kilon tietämillä. Taitaa meno metsässä ja pelloilla olla sen verran vauhdikasta, että ei paljon kerkeä kiloja kertyä. Tänään tosin tein namietsinnät taas pellolle ja siinä ne tuhisteli semmoiset 20 minsaa tiiviisti ja rauhallisesti, sitten Liinun keskittymiskyky petti ja se näki olemattomia ja alkoi haukkua niitä ihan tosissaan. Incakin yhtyi vähäksi aikaa haukuntaan tietämättä yhtään, mille Liinu haukkuu. Ketään ei näkynyt missään, ei ihmistä eikä elukkaa, eikä mitään kummia ääniäkään kuulunut, mutta kovasti Liinu haukkui ja pöhisteli. Mörköjä. Tovin koirat vielä sen jälkeen nuuskuttelivat, mutta namitkin taisivat olla jo vähissä ja nuuskutteluhan väsyttää koiraa tavattomasti, joten se siitä sitten loppui. Pitkän aikaa ne kuitenkin jaksoivat tehdä nenähommia!

Illan harkoissa mentiin keppejä, hyppyjä, putkea, rengasta, puomia, A:ta. Ensin tehtiin pätkissä ja sitten pätkät yhdistettiin radaksi. Kyllä se siitä :) Mitä Inca nyt jumittui putkeen, kun siellä kaiketi oli joku valtaisan ihana haju :o Ei meinannut tulla ollenkaan pois! A:n Inca menee ihan vauhdilla, eikä siitä nyt ole aikaakaan, kun oli työ ja tuska saada sitä A-esteelle, joten kyllä me ollaan edistytty. Ja tunnin lopulla pihalta alkoi kuulua koirien haukuntaa, kun seuraava ryhmä tuli paikalle. Ja vaikka hallissa sisällä oli haukuntaa ihan riittävästi, niin siihen Inca ei reagoinut, mutta niihin ulkoa kuuluviin ääniin piti reagoida eli haukahdella kesken radansuorituksen :o Hallin sisä-äänet eivät siis enää vaikuta Incaan häiritsevästi, mutta ulkoa kuuluvat äänet olivat eri juttu. Meiän hallivuoro, pois sieltä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti