keskiviikko 25. toukokuuta 2011

The Päivä

Peki synnytti tänään pentueen, jossa on kaksi poikaa ja neljä tyttöä. Kaksi vauvelia syntyi kuolleena :( Vauveleita siis oli kaikkiaan kahdeksan. Aamulla puoli kasin aikaan tuli eka viesti Liisalta, ensimmäinen pentu oli syntynyt. Vähän jännä päivä olikin, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja kyllä sieltä nyt Incalle siukku on tulollaan, joku ruskeista tirriäisistä pääsee aikanaan ilahduttamaan meidän "vanhusten" elämää :D No, Inca on nuori neito, mutta uskoisin, että siitä on mukava saada kaveri. Ja minä saan oikean koiralauman :) Kyllä kaksi koiraa jo on oikea lauma.

Paljonhan pohdin toisen koiran ottamista, eikä päätös ollut helppo ollenkaan. Incaa tässä kuitenkin ajattelen, että vaikka sillä on ihan hyvät oltavat minun kanssani (hmm, mitähän Inca tuohon sanoisi?), niin veikkaan, että sillä on vielä paremmat oltavat, kun on lajitoveri samassa huushollissa. Onhan siinä varmaan omat kommervenkkinsä, mutta niitä ihmetellään sitten, kun se aika on.

Ja yksi pointti on se, että jos Incalle tapahtuu jotain, niin siitä ehkä mahdollisesti voi selvitä, jos on toinen koiruli olemassa. Inca on vaan mulle tosi tärkeä, ihan liian tärkeä, joten toivottavasti toinen koira tasapainottaa tilannetta. Olenkohan kirjottanut tämän jo joskus tänne? Ehkä en. Taisin pohdiskella tätä foorumilla.

Pekin blogiin tulee pentukuvia, kunhan kätilö ehtii niitä ottaa ja sinne laittaa.

Sähköpostiin oli tullut viesti kennelliitosta, että kunhan maksan 35 euroa, niin sitten saan nopsaan terveyslausunnon niistä lonkkakuvista. No, maksoin sen heti ja ehkä viikon sisällä tulee sitten virallinen lausunto. Kai siellä joku lääkäri vilasee kuvia ja sanoo painavan sanansa ja se sitten maksaa tuon 35 euroa. Hmm. Vähän on rahastuksen makua, kun kuvat ottanut lääkäri jo antoi niistä oman lausuntonsa, mutta tietty tuo liiton lääkärin antama lausunto on sitten "puolueeton". Tai jotain semmoista.

Tein Incalle juoksuhousut sukkiksista (lasten), mutta en ole niitä vielä laittanut sille päälle. Yöksi laitan. Päivällä se pitää itsensä aika hyvin puhtaana, eikä täällä nyt ole niin noko nuukaa, jos jotain veritiploja on jossain. Ne saa pyyhittyä pois ja tämä nyt on semmoinen koirahuusholli muutenkin, kaikkea koiramaista ympäriinsä, että eipä pieni lisä tunnu missään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti