Kävin kahvilla Kylämäessä, kun se on sopivan matkan päässä. Saatiin taas harjoiteltua sitä, että Inca istuu ja odottaa, kun haen kahvit ulos. Oli uusi paikka ja se kai teki tilanteen oudoksi, kun Inca pikkuisen vikisi sekä kahvinhakureissulla että tyhjän kupin poisvientireissulla. En kuitenkaan ollut kuin ihan kulman takana ja Inca istui siinä pihapiirissä sen puoli minuuttia, minkä olin pois. Mutta harjoittelu jatkuu taas joku päivä.
Eilen meidän piti mennä sinne kahville ja olimme jo ihan portilla, kun Inca yhtäkkiä alkoi ontumaan vasenta takajalkaa. Se ei astunut ollenkaan sen päälle, nuoli sitä, eikä antanut minun koskea sitä ollenkaan. Mitään siinä ei näkynyt, eikä minulle ole vieläkään selvinnyt, mikä jalkaan tuli. Voi olla, että amppari pisti, muuta en ole keksinyt. No, onneksi vaiva ei ollut pitkäaikainen, eikä vaatinut kummempia toimia (paitsi että soitin kyydin kotiin), mutta kyllä siinä jo ehti huolestua. Mutta minä olenkin huoliherkkä.
Kahvin jälkeen kävelimme joen rannalle, mutta emme menneet förillä yli vaan kuljimme täl pual jokke niityllä. Näin kun yksi koiranulkoiluttaja lähti menemään semmoista poluntapaista ja ajattelin, että jonnekin sieltä varmaan pääsee. Ja siellä olikin vasta mukava niitty. Päästin Incan vapaaksi ja se lähti kirmaamaan kuin keväinen villivarsa pitkin niittyä ja selvästi nautti juoksemisesta. Välillä se piehtaroi heinikossa ja sitten taas menoksi. Se on kiva paikka, kun siellä ei ole mitään kulkuväylää, ei edes kunnon polkua, niin ei siellä tosiaan muita liiku kuin joku koiranulkoiluttaja, joka sattuu tietämään reitin.
Ja sitä merkkailemista, voi hyvänen aika sentään!! Metsäreissulla aamupäivällä Inca kykki suunnilleen kymmenen metrin välein, että miten ihmeessä se saa rutistettuakin ne viisi pisupisaraa tämän tästä. Kai sen vaan pitää julistaa suureen ääneen kaikille, että täällä kulkee juoksuinen narttu tai mitä lie sitten tahtookaan sanoa, selväksi se sanoma kyllä kaikille koirille tulee :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti